Silent Hill: Homecoming (PC)

14.04.2009 14:05 Juho Anttila

Silent Hill -pelisarjalle löytyy aivan oma paikkansa kauhupelien ystävien sydämissä. Vahvaan äänimaailmaan nojaava hidastempoinen ja ahdistava tunnelmointi on tarjonnut mainiota vastapainoa toiminnallisemmille selviytymissäikäyttelyille.

Double Helix -studion kehittämä Silent Hill: Homecoming ei kuitenkaan ole kerännyt pelkkiä kehuja. Edeltäjiä toiminnallisempi lähestymistapa kun ottaa hieman pesäeroa kunniakkaan sarjan perinteille. Selvitimme kuinka ristiriitaisen vastaanoton saanut seikkailu toimii PC:llä.

Lue konsoliversion arvostelu täältä: Silent Hill: Homecoming (PC, PS3, 360)

Silent Hill: Homecoming on valitettavan ristiriitainen kokonaisuus. Se on tekniseltä toteutukseltaan erinomainen, taistelu ja liikkuminen on toimivaa ensimmäistä kertaa sarjan historiassa, ja juoni ehkä Suuren Käänteen ennalta-arvattavuutta lukuun ottamatta hyvää kamaa. Samalla sen tarjoama kauhukokemus jää valitettavan vaisuksi, kun suurin osa yllätyshyökkäyksistä on ennalta arvattavia ja Alexin puolustautumiskyky niin hyvä.

Niinpä sitä voisi ennemminkin luonnehtia psykologisesti sävytetyksi okkultistiseksi toimintaseikkailuksi, jollaisena se ei ole ollenkaan pöllömpi.

Sumuisen kaupungin sotilas

Silent Hillin aavekaupunki on vuosien varrella kutsunut luokseen monenlaista tallaajaa. Tällä kertaa verkkoon tarttuu Alex Shepard, ammattisotilas, joka palaa kotiin sotatantereelta huomatakseen sekä isänsä että pikkuveljensä kadonneen. Kotikyläkin on kokenut muutoksia, jotka jokainen pelisarjaan aiemmin tutustunut tunnistanee oitis.

Tämän pahemmin juonenkäänteitä spoilaamatta voidaan todeta, että Homecomingin tarina toimii oivana jatkumona Silent Hillin saagaan. Viittauksia aiempiin osiin viljellään sopivasti ja paljastetaanpa muutama uusikin salaisuus ennen kuin etsintä päättyy yhteen pelin viidestä lopetuksesta.

Tiivis tunnelma on ollut aina Silent Hillien tavaramerkki. Äänimaailma haikeine musiikkeineen ja erilaisine kolahduksineen, rätinöineen ja huminoineen onnistuukin parhaimmillaan nostamaan huisin kylmiä väreitä pitkin pelaajan selkärankaa.

Homecomingin konsoleilla ihastuttanut visuaalinen toteutus ei sen sijaan PC-versiossa ansaitse aivan yhtä varauksettomia kehuja. Periaatteessa kaikki on kunnossa ja parhaimmillaan näkymät ovat hyytävän komeita, mutta aivan yhtä usein pelimaailma tuntuu väärällä tavalla ankealta ja harmaalta, jopa vanhanaikaiselta.

Kontrollit kateissa

Uusin Silent Hill on kerännyt ehkä eniten kritiikkiä toiminnallisemmaksi muuttuneesta taistelujärjestelmästään. Väistöjen ja kombojen myötä irvokkaat hirviöt ovat konsoleilla muuttuneet ottavaksi osapuoleksi Alex Shepardin määrätessä kaapin paikan. PC-versiossa tämä ongelma korjaantuu, mutta aivan väärällä tavalla.

Hiiri-näppäinyhdistelmä tuo nimittäin puukon ja rautaputken heiluttamiseen takaisin sen kankeuden ja epätarkkuuden, joka on pelisarjan aiemmissa osissa voitu selittää päähenkilöiden lähitaistelukokemuksen puutteella. Heikoista kontrolleista johtuva uhka turhauttaa pelon herättämisen sijasta.

Silloin, kun Alex Shepard ei joudu puolustamaan henkeään alitajunnan pimeimpiä tuotoksia vastaan, toimii ohjaus kohtuullisen hyvin. Pelimekaniikka on tuttua sarjan aiemmista osista, joskin puzzleja on vähemmän. Tämä on PC-käännöksen kannalta hyvä asia, sillä joissakin liukupuzzleissa hiiriohjaus jumiutuu niin pahasti, ettei palikoita meinaa saada liikkumaan lainkaan. Anteeksiantamaton moka, joka kertoo siitä, ettei käännöstä olla juurikaan vaivauduttu viilaamaan kotikoneita varten.

Joku voisi myös lähettää Konamille säkillisen talletuspisteitä seuraavan Silent Hillin varalle. Homecomingia koodatessa varastot ovat selvästi olleet tyhjillään eikä talletuspaikkoja olekaan riittänyt kuin sinne tänne, tuskallisen pitkien taivalten taakse. Voi, miksi emme saisi itse päättää, kuinka talletuksemme rytmitämme?

Keskinkertainen liukuhihnakäännös

Silent Hill: Homecomingin PC-versio on ikävän tyypillinen konsolikäännös. Käyttöliittymä ja visuaalinen ilme on siirretty tietokoneelle mahdollisimman vähällä vaivalla erilaisen alustan ominaisuuksia huomioimatta. Vaikka kokonaisuus toimiikin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, viimeistelemättömyys harmittaa.

Jos mahdollista, uusin Silent Hill kannattaakin kokea konsoleilla. PC-versio käy korvikkeeksi pelikonerajoitteisille, mutta ei tarjoa mitään uutta tai parempaa paikkaamaan puutteitaan. On hienoa, että myös konsolittomille tarjotaan mahdollisuus kokea Silent Hillin omintakeinen ilmapiiri. Siitä huolimatta soisi, että käännösten kanssa ei mentäisi aina siitä kohden, missä aita on matalin.

Silent Hill: Homecoming on alustasta riippumatta silti oiva pieni kauhupala. Se ei ole yhtä tunnelmallinen tai pelottava kuin sarjan ensimmäiset osat, mutta vertailuissa genren muihin edustajiin se säilyttää kuitenkin pelisarjan oman ja helposti tunnistettavan identiteetin. Klassikoksi siitä ei ole, mutta läpipeluun verran Silent Hillin sumussa viihtyy, oli alla sitten PlayStation, Xbox tai PC.

Kaikki kuvat PC-versiosta.

Tekijä: Double Helix Games
Julkaisija: Konami Digital Entertainment
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP tai Vista, Intel Core 2 Duo 6400 tai AMD Athlon 64 X2 4200+, 1 Gt muistia , nVidia GeForce 8800 GT tai ATI HD 2900 näytönohjain, 10 Gt kovalevytilaa, DirectX 9.0c -yhteensopiva äänikortti, DirectX 9.0c
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.konami.com/games/shh
Juho Anttila

Lisää aiheesta

Silent Hill 2 (PC)

Silent Hill 2:ssa kauhun ilmapiiriä luodaan ympäristöjen, äänimaailman ja pienten yksityiskohtien avulla. Peli ei luota pelkästään Resident Evilistä ja monista elokuvista tuttuihin äkkinäisiin tilanteisiin, jotka säpsähdyttävät vain pikaisesti. Tässä pelissä pelonsekaista tunnelmaa pyritään pitämään yllä käytännössä pelin alusta loppuun. Alun sumuinen kaupunki ja siellä rymyävät vihamieliset lihakasat luovat orvon olon, mutta se ei vielä oikein vakuuta. Pelin ehtiessä pidemmälle sekä ympäristöt että viholliset muuttuvat uhkaavammiksi. Ei tämä kuitenkaan mikään Uhrilampaat ole, enkä usko kenenkään näkevän painajaisia tätä pelattuaan. Pelien mittakaavassa tunnelma on kuitenkin pelottava.

Silent Hill 3 (PS2)

Missä Silent Hill 2 kehitteli jännitystä pikku hiljaa, Silent Hill 3 pudottaa pelaajan suoraan keskelle toimintaa. Päähenkilö Heather havahtuu painajaisesta vain löytääkseen itsensä keskeltä toisenlaista kauhukuvitelmaa; tutun ostoskeskuksen on korvannut karmiva rinnakkaismaailma. Puoli toista vuotta sitten ilmestyneen kakkososan tapaan Silent Hill 3 kertoo itsenäisen tarinan. Vain tapahtumapaikka, Silent Hillin helvetillinen pikkukaupunki, on säilynyt. Aluksi pelaaja ei pelin alussa tiedä sen enempää kuin sankaritarkaan rooliaan omituisissa tapahtumissa. Tarina kehittelee käänteitään yllättävästi ja kytkee tarinan kiintoisalla tavalla kahden edellisen pelin tapahtumiin.

Silent Hill 3 -haastattelu

eDomella:lla oli pari viikkoa sitten kunnia tavata pari kuuluisan japanilaisen pelitalon Konamin pelisuunnittelijaa, jotka olivat juuri saaneet valmiiksi Silent Hill kolmosen. Toinen näistä herroista oli Akira Yamaoka, joka on pelin tuottaja, mutta on myös tehnyt pelin äänimaailman ja musiikit. Toinen herroista oli Hiroyuki Owaku, jonka käden jälki näkyy lähes joka puolella peliä aina pelin kartoista ja koodin vääntämisestä lähtien. Se, että Silent Hill 3 ilmestyy ensimmäiseksi Eurooppassa, on harvinaista herkkua ja tästä pitikin näiltä herroilta ensimmäiseksi kysyä.

Silent Hill Origins (PSP)

Silent Hillin harmaat kadut ja ahtaat rakennukset vetoavat pelaajan mieleen ja yrittävät viljellä klaustrofobiaa. Efektiä vahvistetaan kolmannesta persoonasta liikkeelle lähtevällä kameralla ja tilojen ahtautta korostavilla kuvakulmilla. Erilaiset kuvakulmat muuttavat taitavasti tunnelmaa ja painottavat pelin upeaa ulkokuorta. Valitettavasti kameratemput häiritsevät pelattavuutta, sillä sokeasta kulmasta kimppuun hyökänneet viholliset jättävät pelaajalle vähemmän vaihtoehtoja.