Spore (PC)

20.10.2008 18:30 Muropaketin toimitus

Spore on vihdoin julkaistu. Nyt miljoonat Sporen Otuseditorilla luodut pippelihirviöt löytävät kotiplaneettansa ympäri virtuaaligalaksia sekä YouTubea. Spore yllättää, hämmentää ja masentaa samaan aikaan. Mistä oikein on kyse? Voiko Sporea edes kutsua peliksi? Vai onko kyse jostain aivan uudesta määritelmästä?

Sporeen tutustuminen kannattaa kuitenkin aloittaa ihan ensimmäiseksi Otuseditorin kautta. Jos se ei ole entuudestaan tuttu, niin viimeistään nyt on korkea aika korjata tilanne.

Sporessa seurataan yksittäisen alkueliön kehittymistä avaruuden herraksi viiden kehitysvaiheen läpi. Kantavana kortena ovat editorit, joiden kautta pelaaja saa vapaat kädet niin eliöiden, elukoiden, rakennusten kuin kulkuneuvojenkin suunnitteluun. Editoreissa vietetäänkin leijonanosa pelatusta ajasta. Jos artifexin, suuren suunnittelijan, rooli ei kiinnosta kannattaa Spore jättää evolvoitumaan pelikaupan hyllylle.

Kehitysvaiheet ovat käytännössä minipelejä joissa tavoitteet muuttuvat. Soluvaiheessa tarkoitus on syödä ja kasvaa. Otusvaiheessa on tarkoitus kerätä älyä ja sitä myötä kasvattaa lauman kokoa. Heimovaiheessa oman heimon on noustava paikallisen alueen herraksi ja sivilisaatiovaiheessa koko planeetan. Viimeiseksi siirrytään avaruuteen hallitsemaan tähtiä, kuita ja sitä kautta kaikkia muita.

Jokaisen vaiheen päätettyä pelaaja oppii uuden erikoistaidon, joka kulkee ja mukautuu vaiheesta toiseen. Lihansyönti ja väkivalta johtavat aggressiivisiin taitoihin siinä missä kasvissyönti ja yhteiselo rauhanomaisiin taitoihin. Myös keskitie on mahdollinen ja opitut taidot ovat sen mukaisia.

Olen, siis syön.

Nälkä. Ruokaa. Mmm. Lisää. Nam. Pelottaa. Karkuun! Nälkä. Ham. Nom. Nom. Ham. Lihaa. Lihaa! Mums! Väärä ruoka. Ei kelpaa. Lihaa! Pakoon! Kimppuun! Pakoon! Pakoon! Kimppuun! Kimppuun! Nam!

Elämä saa alkunsa alkueliöstä, jonka tehtävä on syödä ja lisääntyä kaksiulotteisessa alkumeressä. Tehtävä on samaan aikaan helppo ja haastava. Meri nimittäin kuhisee elämää, vaarallista ja vaaratonta. Selkeä sarjakuvagrafiikka tekee onneksi selväksi mitkä elämänmuodot ovat terveydelle haitallisia. Tarpeeksi syötyään on aika kehittyä isommaksi alkulimaksi, jolloin siirrytään editoriin kehittämään seuraavaa sukupolvea kohti monimutkaisempaa elämää. Elämän on selviydyttävä ja niin myös käy. Pysyvä kuoleminen ei nimittäin ole mahdollista. Syödyksi tuleminen johtaa uudelleensyntymiseen, joka vaikeimmalla vaikeusasteella tulikin tutuksi.

Soluna sukkulointi on todella hauskaa puuhaa, kiitos niin yksinkertaisen mutta toimivan pelimekaniikan kuin värikkään kaksiulotteisen grafiikan.

Keharikaverit

Kaverit hei! Kattokaa mua! Enx ookki magee? Oox mun kamu?! Ai tanssitaan? En osaa, mutta eix ookki hienot perähaituva?! Jeejee, tais olla! Nyt meitä on kaks! Mutta hui! Mitä noi on? Isoja ja ilkeitä. Parempi kiertää Jättipätit. Eiku mennään laulamaan niille! Uli-luulii-leeei! Jee! Nyt neki o meijän kamuja! Nyt vedetään vielä turpiin Äkämörrejä. Jättipätit kun on huisin vahvoja!

…ja niin päättyy Sporen pelillisesti paras anti, sillä alkumerestä on noustava maalle. Eliö on muuttunut viimeisessä sukupolvipäivityksessä kolmiulotteiseksi ja protopallo on saanut alkunsa.

Otustaan voi muokata milloin tahansa, jolloin sieltä täältä luukasoista löydettyjä uusia raajoja, tötteröitä ynnä muita huiskuttimia voi hyödyntää joko rauhanomaisissa tai sotaisissa merkeissä. Rauhaarakentava protopalleroni lauloi, tanssi, hurmasi sekä patsasteli itsensä ruokaketjun huipulle pienissä refleksiminipeleissä, joita kokonaisuudessaan toistettiin muutama sata kertaa liikaa. Toisena vaihtoehtona olisi ollut taisteleminen, joka vaikutti vielä puuduttavammalta pilipaliesitykseltä. Ainoaksi todelliseksi haasteeksi nousee kamera jonka liikuttelu on omituisen kömpelöä ja tuskaista.

Kokonaisuudessaan otusvaihe tuntui pettymykseltä ratkiriemukkaan soluelämän jälkeen, mutta toiveet seuraavan aikakauden paremmuudesta antoivat voimia toteuttaa herra Monotonian käskyjä.

Uudestaan, uudestaan!

Protopallot, kuulkaa johtajaanne! Omenoita on tarpeeksi. Ruokakepukat kaappiin, tsop-tsop! Marakassit, rummut sekä didgeridoot kantoon! Kiertävä matkalaisheimo Kaappirutjat liittoutuu kaikkien naapuriheimojen kanssa ilotulitus- ja musiikkiesityksiensä avulla, kuuttatoista hienointa näkemääsi omenaa unohtamatta. Matka alkaa nyt!

Odotukset ovat kovat. Onhan heimovaihe parempi kuin otusvaihe? Onhan sen oltava! Tässähän on monta otusta komennettavana ja pääsee rakentamaan taloja ja kehittämään teknologiaa, eikö niin?

No ei. Muutaman minuutin alkuinnostumisen jälkeen herra Monotonia läväyttää kiertopotkulla kasseille. Kerää omenoita, sikiä maksimimäärä heimolaisia, klikkaa keihäs, kirves tai soitinkaappia ja vyöry vihollisten leiriin. Toistetaan kahdesta neljään tuntia. Käsittämättömästi oman heimon viimeisen asukkaan kuoleminen johtaa koko heimovaiheen resetoitumiseen. Siinä missä kuolema ei aikaisemmin ole ollut kuin muutaman sekunnin hidaste, heimovaiheessa se vastaa hylsyä ruotsinkurssista. ”Alusta, Tiivi-Taavi! Uudestaan, uudestaan!”

Simplization: Double Retardy

Hihhulihei! Fanaattinen ulinamme tainnuttaa niin talot, tehtaat kuin pelaajankin. Saarnamies, anna palaa! New Jerusalem on meidän! …tai olisi jos tässä ei menisi viikkoa käännyttämisessä!

Vihdoin heimovaihe on ohi. Eri vaiheet ovat eri suunnittelijaryhmien tulosta, joten vielä on toivoa. Voisiko se peli vihdoin alkaa? Nytkö se alkaa?

Saa itkeä. Sivilisaatiovaihe on todella huono reaaliaikanaksu. Omenat muuttuivat maustegeysireiksi, refleksiminipelit poistettiin ja tilalle tuli arkkitehtuuri- ja sävellysleikkejä, jotka eivät vaikuta pelillisesti niin mihinkään. Diplomatiassa on järkeä yhtä paljon kuin kunnallisvaaleissa. Tavoitteet ovat jälleen täysin samaa kaupunkien valtaamista, mutta touhu on yksinkertaisempaa kuin koskaan. Pelattavaa tuupataan vielä muutama tunti lisää heimovaiheeseen nähden.

Mutta jos pahasta ei päästä herra, niin sentään Google! Control + shift + c –yhdistelmä avaa konsolin, jonne syöttämällä ”levels –unlock” –käskyn saa kaikki pelin vaiheet avattua. Näkemiin, pilipaliarkkitehtihiekkalaatikko!

Sims Control 2: Pimp My Spaceship Moar is Bettar Edition

Tähtiamiraali Teuvo reportoi! Olemme perustaneet kuusi uutta kaupunkia, joissa olosuhteet ovat idylliset elämälle. Loktarien pyynnöstä, olemme pyyhkineet Klaxonit tähtikartalta. Heistä ei ole jäljellä muuta kuin muisto, sota on voitettu! Löysimme Klaxonien kotiplaneetalta viimeisen osan
7-parsekia –eeposkokoelmasta. Sen lisäksi toimme rahtina toimme tällä viikolla sinistä, punaista ja liilaa maustetta, muutaman penishirviön sekä koivun.

Avaruusajassa riittää tekemistä. On kaupankäyntiä, uusien tähtien sekä planeetoiden tutkimista, sotimista, diplomatiaa ja Pimp My Spaceshippiä. Virkistävästi avaruudenvalloitus eroaa positiivisesti edellisistä vaiheista, joiden monotonisuus kävi pelillisesti aivan käsittämättömäksi., soluvaihe poislukien. Mittakaava on hulppea, tutkittavia tähtiä ja aurinkokuntia riittää kyllästymiseen saakka. Myös kontrollit muuttuvat tähtiajan myötä, jossa hiirellä hoidetaan interaktiot ja näppäimistöllä liikkuminen.

Kuten arvata saattaa, lopullisena päämääränä on nousta avaruuksien herraksi. Dualistisesti päämäärä saavutetaan joko kurituksen tai kutituksen kautta. Taistelujen monotonisuudesta ja epäselvyydestä johtuen pyrin itse liittoutumaan mahdollisimman paljon, vain välttääkseni pelaajanväsytystaisteluksi käyvän sotimisen. Liittolaisista huolimatta rähinä tuntuu olevan täysin pelaajan harteilla. Toivottavasti päivitykset korjaavat tilanteen.

Liittoutumisessa on mielenterveyden säilymisen lisäksi muitakin hyviä puolia. Nopein tapa tehdä rahaa on ostaa mausteita liittolaisilta ja kaupata niitä valtavilla katteilla eteenpäin. Ilman rahaa avaruusvaihe ei etene, sillä galaktista maustemammonaa tarvitaan niin avaruusaluksen päivityksiin kuin planeetoiden terraformaatioihin. Uhm…niin mihin?

Jokaisella planeetalla on hieman Star Control 2:n tapaan omat olosuhteensa. Siinä missä yksi planeetta on tulinen pötsi on toinen kuunkaltainen kuollut kivi. Vaihtelua riittää laidasta laitaan, eikä kahta identtistä planeettaa tule kovin usein vastaan. Pelaajan on tarkoitus istuttaa oman sivilisaationsa siemeniä kaupunkien muodossa optimaalisille planeetoille ympäri galaksia. Uusilta planeetoilta saadaan tehtäviä, pimpataan alusta ja käydään kauppaa. Terraformaation avulla planeetoista saadaan tuottavampia lisäkaupunkien kautta. Homman jujuna on se, että ennen kuin planeetan elinkelpoisuus nousee pykälällä ylöspäin on planeetan ekologisten lokeroiden oltava täytettyjä. Pelaajan tehtäväksi jää siis puskien, kenguruiden ja muiden eliöiden rahtaus muilta planeetoilta vasta-asutetulle planeetalleen, jotta ravintopyramidista muodostuu yhtenäinen.

Avaruusaika ei ole puusta pitkälle pudonnut. Määrä ei korvaa laatua ja saman toistaminen käy ennemmin tai myöhemmin pakkopullaksi, pukertamiseksi siis tylsäksi.

Pari sormea paikoillaan, loput keskellä kämmentä

Spore oli minulle pettymys. Oletin sen olevan mullistavampi peli. Tällaisenaan se on hämmentävä kokonaisuus. Viisi enemmän ja vähemmän keskenään erilaista vaihetta pistävät pakan huolella sekaisin, mutta mitä pelaajalle jää tästä kaikesta käteen? Kolme vaiheista on pelillisesti sen verran huonoja, että hirvittää. Sen sijaan suunnittelutyökaluista lämpeneville kaikki uusi on aina plussaa.

Spore onkin vähemmän peli ja enemmän kasa helppokäyttöisiä mallinnustyökaluja Suunnitteluun käytettyyn aikaan nähden on varmaa, että myös Maxisin sedät että tädit tietävät tämän. En usko, että Sporesta tulee syntymään Simsin kaltaista Sampoa, mutta vastaavaa modulaarista pelirakennetta tullaan todennäköisesti näkemään tulevaisuudessa enemmänkin.

Ja jos ei pelirakennetta, niin ainakin internet-integraatiota. Sporen verkkotoiminnot ovat näet erinomaisia. Kuvia ja videoita saa puskettua jakoon niin Youtuben kuin sähköpostin kautta suoraan pelistä käsin. Myös päivitykset valuvat pelaajalle automaattisesti. Haittapuolena pelaaminen ei onnistu ilman internet-yhteyttä ollenkaan.

Söpöily näkyy visuaalisessa annissa alusta loppuun. Outoutena Sporen ikäraja on kuitenkin 13-vuotta, mikä itselleni tuli suurena yllätyksenä. Tällaisenaan väittäisin Sporen kohderyhmän olevan
7-15-vuotiaat, sillä minun on vaikea uskoa, että vanhemmat jaksaisivat leikkiä värityskirjamaisten suunnittelutyökalujen muutamaa kertaa pidempään.

Spore on omalaatuinen kokemus, jota kannattaa kokeilla, kunhan ei odota kuuta taivaalta. Pelinä se olisi ollut huomattavasti parempi, jos solun evoluutio avaruusalukseksi olisi ollut mahdollista. Saa nähdä jaksanko edes koskea tuleviin lisälevyihin. Jos soluvaiheen pelilliset elementit olisivat kulkeneet läpi ajanjaksojen, Spore olisi ollut hulppea kokemus. Ja jos olisin valinnut lauantain lottoon numerot oikein…

Tekijä: Maxis
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: PC Windows XP SP3, C2D E6600, 2 Gt muistia, GeForce 8800 GTS 640 Mt
Tulossa: Macintosh
Laitevaatimukset: Windows XP / Vista, 2.0 GHz P4 -suoritin tai vastaava, 512 Mt muistia (768 Mt Vistan kanssa), 128 Mt näytönohjain Pixel Shader 2.0 -tuella, 6 Gt kiintolevytilaa, internet -yhteys.
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://eu.spore.com/home.cfm?lang=fi
Kalle Hahl

Kommentti

Mihin katosi se Spore, jota odotin? Niin minä kuin ilmeisesti kovin moni muukin luulimme kauppoihin tupsahtavan jotain ihan muuta. Mitä? Paha sanoa. Jumal- tai elämäsimulaation kenties. Valtaisan geneettisen hiekkalaatikon, jolla saa leikitellä ja pelehtiä. Vielä alkuvuodesta eri tapahtumissa esiteltiin Sporea, joka tuntuu nyt aivan eri peliltä saamaamme nähden. Se oli leikkisä, avoin ja monimuotoinen lelu, ei suinkaan suttuisasti pelivaiheesta toiseen etenevä rajoitettu peli.

Tuntuu kuin jossain vaiheessa tekijöiltä loppui usko teoksensa kaupalliseen potentiaaliin. Niinpä avoimesta simulaatiosta tehtiinkin yksinkertaistettu peli. Silti Sporessa on myös potentiaalinsa. Sen kohutut ja ylistetyt editorit ovat joillekuille riittävä syy pelin hankkimiseen. Kokeilu, rakentelu ja luominen saa monet ihmiset testaamaan mielikuvituksensa ja kykyjensä rajoja, luoden meitä tavallisia tallaajia hämmästyttäviä luomuksia. Joku tekee Spornosauruksen, toinen jotain oikeasti hienoa ja viehättävää. Vaikka Spore ei lopulta teekään vaikutusta pelinä, niin Otuseditorin ja nettitoimintojen ansiosta se ansaitsee Kokeile-leiman. Mikä tahansa, joka saa ihmiset leikkimään mielikuvituksellaan, on hyvästä.

Jukka O. Kauppinen