Worldshift (PC)

13.09.2009 15:35 Juho Anttila

Tämä kaikki on tapahtunut ennenkin. Maailma sellaisena, kuin me sen tunnemme on tuhoutunut. Postapokalyptisessä bingossa ihmiskunnan haasteiksi arvotaan tällä kertaa lajitelma mutantteja ja muukalaisia.

Kun pelin lajityypiksi paljastuu vielä reaaliaikainen strategia, ei tutulta tunteelta voi välttyä. Käynkös minä täällä usein? Mutta löytyykö Worldshiftistä sitä jotain, koukku, joka nostaa teoksen harmaan massan yläpuolelle?

Bulgarialaisen Crytek Black Sea -studion naksuttelu yrittää selvästi tarjota kaikille jotakin. On kolme pelattavaa rotua, yksinpelikampanja ja moninpeliä. Verkkosoturit voivat valita yhteistyöpelaamisen ja keskenään sotimisen välillä eikä roolipelihenkisiäkään olla unohdettu. Armeijoitaan pääsee virittelemään nimittäin sekä esineillä että talenttijärjestelmän kautta.

Yksin, niin yksin

Worldshiftin painopiste on tukevasti moninpelin puolella. Valitettavasti yksinpeli oirehtii tätä valintaa pahasti. Ohjattavaksi annetaan pari sankaria ja välillä lauma perusmosuja. Yleensä tarkoituksena on päästä lähtöpisteestä kentän päätepisteeseen, tyypillisesti vielä mahdollisimman syheröistä reittiä pitkin.

Tällainen toimintaroolipelimäinen lähestymistapa reaaliaikastrategioihin ei ole kovinkaan uutta eikä järin ihmeellistäkään. Worldshiftissä koko roska tuntuu jotenkin hutaistulta välttämättömyydeltä, joltain, jota nyt piti tehdä ettei levättäisi ihan pelkän verkkopelin varassa.

Tehtävät ovat järjestään itseään toistavaa pakkopullaa, joiden vaikeustaso on vielä säädetty avainkohdissa rasittavan tiukalle. Ne on kuitenkin syytä taistella läpi, koska palkinnoksi lusimisesta annetaan esineitä, joilla joukkojaan saa varustettua vaikeampien haasteiden varalle.

Kaksin hieman kaunihimpi

Verkossa pelaaminen on nykyään kuitenkin se asia, jolla monien pelien elinkelpoisuus todella mitataan. Worldshift hyökkää areenalle kahdella rintamalla. Niin sanotut ”special locationit” ovat yhteistyökenttiä, joissa kahdesta kolmeen pelaajaa taistelee yhteistä vihollista vastaan.

Yhteiskoitos on toki yksin lusimista hauskempaa, mutta kokemus jää silti kovin laimeaksi. Pelaaminen kun on niin geneeristä naksuttelua kuin vain olla ja voi. Mene tuonne, ammu tuota ja jos olet sankari, käytä jotain näistä erikoiskyvyistä. Yritä pysyä hereillä. Viimeksi mainittu on ehkä vaikein pelin tarjoama haaste.

Jos haluaa vastaansa ihan oikean ihmispelaajan, on syytä suunnata katseensa kuolonottelutilan suuntaan. Rähinöinti onnistuu niin yksi yhtä vastaan kuin myös maksimissaan kolmen hengen tiimien välillä.

Yllättävänä peliliikkeenä Worldshift kiskaiseekin kuolonotteluihin hihastaan reaaliaikastrategioiden varsinaisen mätäpaiseen, tukikohtien rakentamisen. Kovin monimutkaiseksi meininki ei lipsahda, sillä tönöjä voi pystyttää vain yhtä lajia per rotu ja ainoastaan kartalle harvakseltaan ripoteltujen kristalliesiintymien päälle.

Kuolonottelut eivät ole sen omaperäisempää pelattavaa kuin yksin- tai yhteistyöpelikään. Ihan toimiva naksuttelu ei riitä, kun takaraivossa kummittelee koko ajan vähintään kymmenen klassikkopeliä, joissa ihan samat asiat tehdään tuoreemmin ja toimivammin. Tässä piileekin Worldshiftin suurin pulma.

Haalea kahvi

Worldshift ei nimittäin ole huono peli, vaan jotain paljon pahempaa. Se keskinkertainen, innoton ja veltto tusinatuote, kuin kupillinen haaleaa kahvia. Kyllähän se menee paremman puutteessa eikä sitä pelatessa nyt varsinaisesti kärsi, mutta voi, kun kaikki on niin harmaata ja tylsää.

Apuja ei löydy edes audiovisuaaliselta puolelta. Graafinen toteutus on vanhanaikaista, vaikkei sitä ihan rumaksi voikaan haukkua. Ääninäyttely ei ärsyttänyt, mutta tätä kirjoittaessanikaan en pysty muistamaan, miltä hahmot kuulostivat tai ketä he edes olivat. Ja se musiikki. Mahtipontisuutta tavoitteleva nostatus tuntuu kertovan aivan eri tarinaa, kuin mitä ruudulla tapahtuu. Epäsuhta saa kokonaisuuden tuntumaan irralliselta.

Miksi tällaisia keskinkertaisuuksia edes tehdään? Toki genre on suosittu ja peruspelimekaniikat hioutuneet vuosien varrella toimiviksi ja kaikille tutuiksi, mutta samalla kilpailu on myös timantinkovaa. Erottuakseen joukosta pelin pitäisi sisältää aidosti uusia ideoita tai toteuttaa jo nähdyt niin hyvin, että saadaan kilpailijat tuupattua alas kukkulan laelta. Worldshift ei onnistu kummassakaan. Tuloksena on laimea tusinatuote, jota tuskin kukaan muistaa enää parin vuoden kuluttua.

Tekijä: Crytek Black Sea
Julkaisija: Playlogic
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai Vista, 2 Ghz prosessori, 1 Gt muistia, 128 Mt näytönohjain, 3 Gt kovalevytilaa, DirectX 9.0 -yhteensopiva äänikortti
Pelaajia: 1-6
Pelin kotisivu: http://www.worldshift-game.com
Juho Anttila