56 % pelaajista haluaa tienata NFT:llä – kun asiaa kysyttiin NFT-paneelilaisilta

22.01.2022 20:05 Muropaketin toimitus

Interpretin tuore kysely tiedustelee pelaajien kiinnostusta NFT-teknologiaan ja sen avulla tienaamiseen.

GamesIndustry.bizissä julkaistussa raportissa paljastuu, että peräti 56 % pelaajista on kiinnostunut tienaamaan NFT:den avulla peleissä. Kyselyn tulosta tosin hieman heikentää se, että kyselyyn osallistui varta vasten NFT/krypto-pelipaneelissa olleet 1 500 henkilöä.

Yhtiö on tosin sittemmin pyrkinyt vakuuttamaan, että kyseisen kyselyn tulokset vastaavat silti oikeasti koko pelaajakunnan mielipidettä asiasta. Silti asiaa ei kyselty muun muassa Nintendo Switch- tai mobiilipelaajilta, sillä ”heidän ei koettu tietävän asiasta”.

Muita kyselyssä paljastuneita tuloksia oli, että yli 45 % vastanneista uskoivat peleissä vietetyn ajan lisääntyvän, jos NFT:tä pystyisi tienaamaan.

”Pelaajat eivät näe NFT:tä vielä Pokémon-korttien tai muiden kerättävien asioiden kaltaisena juttuna. Pelaajat haluavat sen sijaan vain osallistua tähän uuteen yritykseen ja toimintamalliin”, tiedotteessa kerrotaan.