UUSIMMAT

Äänikorttien aatelia: SID-soundeja PC:llä vuonna 1988

12.05.2011 11:40 | Jukka O. Kauppinen

Commodore ja sen omistama piirisuunnittelija/valmistaja MOS Technology tekivät 1970- ja 80-luvulla sarjan huikeita prosessoreja ja piirejä, joiden avulla muun muassa Atari, Apple ja tietenkin emoyhtiö ponnistivat suurmenestykseensä. Yksi MOSin legendaarisimmista tuotoksista on tietysti SID-äänipiiri, eli MOS Technology 6581/6582/8580. Mutta tiesitkö, että suloisia SID-soundeja yritettiin tuoda myös PC:lle?

MOS Technology 6581 oli yksi niistä piireistä, jonka ympärille myöhempi Commodore 64 suunniteltiin. Piirin suunnittelija Robert Yannes loi piiristään halvan mutta monipuolisen äänisyntetisaattorin, jonka soinnut elävät yhä tänään jopa ammattimuusikoiden leirissä.

SIDin äänet olivat jopa niin edistykselliset, että vuonna 1981 suunniteltu piiri oli PC:lle vuonna 1988 julkaistun Innovation SSI 2001 -äänikortin ytimessä. PC-koneet olivat tuolloin hiljakseen nousemassa suurempaan kansansuosioon, joten eri valmistajat kehittivät erilaisia äänikortteja parempien peliäänten tuottamiseen. Joskus 1988-1989 välisenä aikana rakennettu ja vain postimyynnin kautta kaupattu SSI 2001 luotti SID-piirin suloisiin synasoundeihin. Veikeän minimaalisella äänikortilla oli vain SID-piiri, mono-ulostulo ja peliportti, ei mitään muuta turhaa.

Muun muassa Origin Systems tuki SSI 2001:tta ja tiettävästi ainakin Bad Blood, Lexi-Cross ja Ultima VI sisältävät SID-äänet.

 

Äärimmäisen harvinainen äänikortti. Olisipa hienoa joskus nähdä moinen vekotin toiminnassa omin silmin.

Lisätietoja:

Lue myös

Battlefield 3 – ”kaikki on kiinni ideasta ja toteutuksesta”

Deus Ex: Human Revolution -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Lego Pirates of the Caribbean (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Warhammer 40k: Space Marine lunastaa K18-ikärajansa