UUSIMMAT

Dark Age of Camelot –morpin tekijät luovat uutta Camelotia

28.03.2013 16:07 | Jukka O. Kauppinen

Vuonna 2001 julkaistu Dark Age of Camelot oli yksi MMO-pelimaailman uranuurtajista. Sitä ei muisteta ehkä ihan samalla mainstream-palvonnalla kuin Ultima Onlinea tai EverQuestia, mutta DAoC esitteli monia juttuja, joita uudemmissa morpeissa pidetään ihan perusominaisuuksina. Ihan liioittelematta voi sanoa, että 2004 saapunut World of Warcraft lainasi DAoCista enemmän kuin vähän.

Dark Age of Camelotin tekijät muistelevat pelin luomista lämmöllä.

”Vain 2,5 miljoonaa, 18 kuukautta ja puolen tusinaa kehittäjää projektin alussa – ja niin me vain teimme yhden kaikkien aikojen parhaimmista morpeista.”

Camelot pyörii edelleenkin, vaikka vain varjona suuruuden vuosistaan. Sen alkuperäiset tekijät eivät ole kuitenkaan ole unohtaneet luomustaan, vaan mielivät tehdä pelin uudestaan entistä kauniimpana, täydellisempänä ja tietenkin nykyaikaisena näkemyksenä sotaisaan fantasiamaailmaan.

 

Projektin nimi on toistaiseksi Camelot Unchained. Yhä jokseenkin alkuvaiheissaan olevaa peliä kehitetään toistaiseksi omalla rahoituksella, mutta City State Entertainment –studio aikoo viedä pelin jossain vaiheessa Kickstarter-keräykseen.

Lisätietoja: http://citystateentertainment.com/camelotunchained/

Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Dark_Age_of_Camelot

Lisää aiheesta

Electronic Arts hankki Mythic Entertainmentin

Ranskalainen terrori loppuu Camelotissa

Testaamattomat ja tulevat laatumorpit

Onko Dark Age of Camelot tuttu teos?

Katso tilanne vastaamatta