UUSIMMAT

Doomien luoja: pelaaminen vähentää aggressioita

01.08.2011 10:04 | Tero Lehtiniemi

Pelaamisen vaikutukset pelaajiin ovat Norjan taannoisten tapahtumien jälkeen olleet taas tapetilla. Sen sijaan että syypäätä oltaisiin lähdetty etsimään esimerkiksi murhat tunnustaneen henkilön sielunmaailmasta, syypäiksi ollaan perinteiseen tapaan kaivettu niin pelaajan videopeliharrastus, suomalainen muinaiskirkkoslaavin asiantuntija kuin ylipainoinen katolilainenkin. Kuten kaikki tiedämme, erityisesti pelien syyllistäminen on turhaa, ja tätä mieltä on myös Doom-pelit luonut John Carmack.

IndustryGamers-sivustolle puhunut Carmack on sitä mieltä, että pelit enemmänkin auttavat hillitsemään aggressiota kuin synnyttämään sitä. Vertauskuvaksi hän ottaa QuakeConin, joka keskimääräisesti tuntuu huomattavasti turvallisemmalta paikalta kuin esimerkiksi yliopistokampus.

Carmack on suurimmilta osin oikeassa. Breivikin kaltaiset sällit tuskin ovat perinteistä QuakeCon-kävijäryhmää, mutta pelien vaarallisuudesta jeesusteleville ikävänä tosiasiana on se että hullu ei oikeasti tarvitse seotakseen peliä, siihen saattaa riittää vaikka väärän värinen paita tai huono ilma. Tapahtumien vaikutuksista toipuvassa Norjassa tällaiseen rationaaliseen ajatteluun ei kuitenkaan vielä olla päästy, vaan kaupoista on vedetty pois pelejä ja eiköhän joku vielä keksi ehdottaa Saksan kaltaista sensuurijärjestelmääkin.

Jäitä hattuun nyt, ja sama norjaksi. Carmackin koko haastattelu luettavissa IndustryGamersin sivustolta.

Lähde: IndustryGamers

Lue myös

From Dust on yhden hyvän idean peli

Halusitko lisää Duke Nukemia? Tyhjä arpa, sillä sitä on tulossa!

Huikea tarina: Näin hakkeroin pelikoneet syytämään rahaa

Real Warfare 2: Northern Crusades -ensikosketus – Total Warit on pelattu, juu

Keskustelu

Kuinka paha Teron vainoharha lienee? Kyllähän sitä syytä on etsitty ja löydetty nimenomaan Breivikin sielunmaailmasta, ja videopeliharrastus nähty siinä korkeintaan sivujuonteena. Asian tiimoilta olen nähnyt huomattavasti enemmän vaatimuksia aselain kuin videopelikontrollin tiukentamiseen.

Halla-Ahon vastainen kampanja nyt on normaalia sisäpolitiikka missä puolin ja toisin käytetään lyömäaseena jokaista vastaan tulevaa tilaisuutta niin kuin persutkin ovat aina tehneet.

Teron jutun aloittava väite on yksinkertaistesti väärä, mutta sehän ei toimittajan asemassa olevaa reviiripuolustajaa hetkauta.

Muistelisin Dr. Philin sanoneen joskus että sekopäillä on asiat vinksallaan jo ennen videopelejä…

”Kuten kaikki tiedämme, erityisesti pelien syyllistäminen on turhaa”

Onko tähän nyt jotain muuta lähdettä kun mutuilu ja pelitoimittajan & pelintekijäveteraanin mielipide, muistan kyllä itsekin lukeneeni tuosta ykköskommentoijan mainitsemasta tutkimuksesta.. Ei siinä, tuskin kukaan MW:sta tai WoWista saa päähänsä lähteä ampumaan ketään mutta etenkin jos päässä on valmiiksi vikaa niin kyllä perstuntumalta uskaltaisin veikata että vaikka ne GTA-tyyliset räiskinnät saattavat innostaa entisestään

Toisinaan pelatessa sitä kyllä kiroaa kuin turkkilainen merimies.

Jos pelaaminen aiheuttaa aggressiota, sitä useimmiten puretaan pelivälineisiin, ei toisiin ihmisiin lyijyllä. Kyllähän niitäkin löytyy, jotka hävitessää haukkuvat vastustajansa, mutta otetaanpa vertailuun asia, jota kukkahattutädit varmasti katsovat paremmalla silmällä; jääkiekko. Onko jääkiekkoilijat hulluja koulusurmaajia, kun he hävitessään paiskovat mailoja ja v*ttuilevat vastustajille?

@1 ^^Riippuu pelaajasta.

Osa ihmisistä on niitä, jotka esimerkiksi nettiä selatessaan tai autoa ajaessaan kiroilevat jatkuvasti kun jokin pieni juttu ei mene juuri niin kuin itse haluisi. En ihmettelisi, jos pelit aiheuttavat heissä aggressioita.

Osa porukasta osaa ottaa em. asiat lunkisti, mukaan lukien pelit. On totta, että jännittävä peli saa sydämen pamppaamaan ja lisämunuaiset erittämään adrenaliinia, mutta suuttuminen epäonnistuessa riippuu pelaajan korvien välin ominaisuuksista. Pelaamisen pitäisi olla hauskanpitoa. Kovin aggressiiviset pelaajat eivät taida hirveästi hauskuttaa itseään pelatessaan. :D

Lähdettä löytämättä ja suuremmin etsimättä väitän kuulleeni tutkimuksesta, jossa todellakin kerrotaan pelien nostavan verenpainetta ja aggressiota, mutta vain pelin ajaksi.

Turhauttaa, jos ottaa nettipelissä jatkuvasti kuonoonsa, mutta enemmän turhauttaa Super Marion viimeiset helvetillisen vaikeat tasot, joka on joskus pienempänä johtanut ohjaimen kurmuutukseen.

Se onkin sitten eri asia, kohteleeko muovipalikkaa vai elävää olentoa väkivalloin.

Muropaketin uusimmat