Uusimmat

Hittisarja Successionin käsikirjoittaja ylistää pelejä muista poikkeavana formaattina

Kuva: © Warner Bros. Discovery

01.09.2023 11:11 Muropaketin toimitus

HBO:n Succession-sarjan käsikirjoittaja pitää pelejä ihmeellisinä.

Palkitun draamasarja Successionin käsikirjoittaja Lucy Prebble on ylistänyt pelejä ja näiden mahdollisuuksia BBC Hardtalk -ohjelmassa.

Lucylta kysyttiin ohjelmassa tämän intohimosta pelejä kohtaan, johon tämä vastasi kasvaneensa pelien ympäröimänä. Hän innostuikin kehumaan pelejä toteamalla, että ne ”tekevät aidosti ja merkittävästi mielenkiintoisempia asioita, joita muissa formaateissa ei voida tehdä”.

Hän jatkoi tosin kommenttiaan toteamalla, että monet peleistä ovat juonen osalta liian vakavia ja ennalta-arvattavia, mutta toisaalta samaa voi sanoa myös elokuvista ja televisiosarjoista. Prebblen mukaan indie-puolella nähdäänkin rohkeita ja mielenkiintoisia kokeiluja tarinankerronnan osalta.

”Mielestäni pelit eivät ole yltäneet vielä lähellekään luovuuden mahdollistamia rajoja, sillä se on niin nuori ala televisioon tai elokuvaan verrattuna. Se on rehellisesti syy, miksi olen alasta niin kiinnostunut”, Prebble totesi.