Housuunpaskomisesta retroritareihin: arvostelussa Rogue Legacy
Retro on in! Rogueliket ovat in! Mitä jos yhdistettäisiin molemmat ja tehtäisiin retrohenkinen tasohyppelypeli, jossa on roguelike-elementtejä. Tuloksena voisi olla vaikkapa Rogue Legacy.
Rogue Legacy on allekirjoittaneen mielestä pelikesän veikeimpiä yllätyksiä. Don’t Shit Your Pants -huumoripelistään tunnettu Cellar Door Games on vaihtanut hieman aihepiiriä toista peliään varten. Housuunsa paskova äijä on vaihtunut retroritariin, joka lähtee mahdottomalle tehtävälle. Ja kun hän väistämättä epäonnistuu siinä, perään lähtee hänen jälkeläisensä.
Mutta ei ritari kovin pitkälle pääse. Linna on suuri ja vaarat aivan kamalia. Ennen kuin ehtii kissaa sanoa, henki on poissa. Peli ei kuitenkaan pääty tähän, sillä Rogue Legacyn ideana on, että seikkailu jatkuu sukupolvesta toiseen. Kun isukki (tai äiti, peli ei syrji kumpaakaan sukupuolta) potkaisee tyhjää, esiin ponnahtaa kolme jälkeläistä, joista pelaaja valitsee oman suosikkinsa uudelle yritykselle.
—
Kun jälkeläinen on valittu, on aika sukeltaa uudelleen linnan syövereihin. Mutta mitä hittoa? Tämähän on ihan erilainen kuin viimeksi! Kyllä, se pelin seuraava roguelike-piirre pysyvän kuoleman jälkeen on satunnaisuus. Linna arvotaan joka pelikerralle uudestaan. Metroidvania-pelien tavoin linna koostuu toisiinsa yhdistetyistä huoneista, joiden välillä sitten kuljetaan. Mukaan mahtuu paljon kätkettyjä reittejä ja sellaisia salaisuuksia, joiden ratkominen onnistuu vain tietynlaisilla hahmoilla. Esimerkiksi pieniin tunneleihin ei ole asiaa muilla kuin kääpiöillä. Jos et sattunut valitsemaan sellaista tälle pelikerralle, se meni siinä sitten se salaisuus.
Hyvää menoa siis. Ongelmistaan huolimatta peli iski minuun kympillä, joten kannattaa tutustua.
