Uusimmat

Huhupartio: PSP-pelejä Android 3.0:lle?

12.08.2010 15:00 Miikka Lehtonen

Googlen Android-käyttöliittymä on nostanut viimeisen vuoden aikana voimakkaasti profiiliaan. Alunperin vitsinä pidetty käyttöliittymä kasvattaa koko ajan markkinaosuuttaan huikealla vauhdilla. Vain yksi suurempi puute löytyy: pelituki. Jos Engadgetin käsiinsä saamat tiedot pitävät paikkansa, tähän tulee muutos.

Amerikkalainen teknologiasaitti uutisoi, että Google ja Sony työstävät yhdessä Android 3.0 -pohjaista pelipuhelinta, jossa yhdistyisivät hyväksi havaittu rauta, Googlen tuleva Android 3.0 -käyttöliittymä ja Sonyn pelivalikoima. Saitin tietojen mukaan Sony tähtää PSPGo-henkistä puhelintaan loppuvuodeksi kaavaillun Gingerbread-käyttöliittymän julkaisun kieppeille.

Suunnitelmissa olisi, että Android 3.0:n laitevaatimukset täyttämä puhelin sisältäisi PSPGo-tyyliset ohjauspainikkeet, erityisen käyttöliittymän ja lisäksi pääsyn Android Marketin erityiselle PSP-pelipuolelle. Saitin tietojen mukaan julkaisupelien joukossa nähtäisiin God of Warin ja LittleBigPlanetin kaltaisia PSP-hittejä.

Eikä siinä vielä kaikki. Androidin periaatteiden mukaisesti samat palvelut tulisivat muidenkin puhelinvalmistajien ulottuville, mikäli näiden puhelimet täyttävät vaatimukset niin väännön kuin erityisten ohjainpainikkeiden osalta.

Mielenkiintoista, jos totta. Käykää ihmeessä lukemassa Engadgetin koko juttu.

Lähde: Engadget

Lue myös

Claptrapit nousevat kapinaan Borderlandsissa!

RUSE ei käytä Ubisoftin vihattua DRM:ää

World of Tanks -ensikosketus (PC)

Lautapeli: Red November