Nettiseikkailemista myös Xbox 360:llä, Two Worlds pc/Xbox 360 toukokuussa

05.02.2007 11:34 Jukka O. Kauppinen

SouthPeak Games ilmoitti julkaisevansa seikkailupeli Two Worlsdin toukokuussa Xbox 360:lle ja pc:lle. Luvassa on dynaamista ja vapaamuotoista seikkailemista sekä yksinpelinä että netissä kavereiden kanssa, molemmilla alustoilla.

Two Worldsin tausta on perinteinen. Örkit ja ihmiset kahinoivat. Kaikenlaista on sattunut vuosien ja vuosisatojen mittaan. Sitten paikalle saapuvat pelaajat, jotka ryhtyvät pyörittämään maailmaa oman pikkurillinsä ympäri. Pelin näet lupaillaan muuttuvan dynaamisesti, pelaajien teot vaikuttavat tapahtumiin ja pelimaailman kehittymiseen. Urajärjestelmänkin luvataan tuovan ”uskomatonta vapautta hahmon kehittämiseen.”

Ainakin ominaisuudet vaikuttavat mielenkiintoisilta. Pelaaja voi asettaa metsiin ansoja vihollisia ja riistaa varten. Paikkoja voi manipuloida, jopa aiheuttaa lumivyöryjä.

Myös taistelu- ja taikajärjestelmä tuntuu kivalta. Taisteluissa valitaan vuoropohjaisesti hyökkäys- ja puolustusliikkeet, jotka eri hahmot toteuttavat sitten yhtaikaa – tietysti kauniilla stop-motion-animaatioilla. Taiat puolestaan toimivat korttipelimäisesti – pelaaja valitsee kädessään olevasta pakasta aina kaksi korttia, joista toinen on elementti, toinen efekti. Näin esimerkiksi jää- ja kantama-korteista yhdistetään pitkän matkan jäätävä taistelutaika.

Etenkin konsolipelaajan kannalta mielenkiintoisin ominaisuus lienee moninpeli. Pelin väitetään sisältävän täysimittaisen verkkoseikkailutilan, vallan MMORPG:n, jota voi seikkailla kavereiden kanssa. Nettiseikkailtaessa pelaajille on tarjolla erityisiä moninpelitehtäviä, kahden pelaajan PVP-taisteluja ja ratsastuskilpailuja. Moninpeli on ilmainen.

Two Worldsin tekee puolalainen Reality Pump, jonka käsialaa on muun muassa kelpo avaruusnaksustrategia Earth 2140, Earth 2160, World War III: Black Gold ja Knightshift 2.

http://www.2-worlds.com/