Uusimmat

Pelaajat keräävät taas miljoonapottia sairaille lapsille

08.11.2008 13:53 Miikka Lehtonen

On taas se aika vuodesta, jolloin paatuneinkin peliaddikti voi kaivaa kuvettaan ja tuntea, että on oikeasti vaikuttanut positiivisesti jonkun muun elämään. Penny Arcaden vuosittainen Child’s Play -keräys on käynnissä.

Vaikka joku ei pitäisikään Penny Arcadesta sarjakuvana, sen taustalla häärivän kaksikon saavutuksia ei voi kuin ihmetellä. Kaverusten sarjakuva on noussut nöyrän alkunsa jälkeen imperiumiksi, joka elättää molempien perheet ja kerää vuosittain kymmeniä tuhansia faneja Penny Arcade Expo -tapahtumaan.

Itse nostan saavutusten ykköseksi silti nyt käynnissä olevan Child’s Play -tapahtuman. Vuonna 2003 aloitettu vuosittainen keräys pyrkii keräämään pelejä, pelikoneita ja muuta mukavaa ympäri maailmaa sijaitseville lasten sairaaloille. Viimeisen neljän vuoden aikana pelaajat ovat lahjoittaneet sairaaloille yli kahden miljoonan taalan edestä tavaraa, parantaen näin tuntuvasti sairaiden lasten aikaa sairaaloissa.

Tänä vuonna tähtäin on korkealla, sillä tavoitteena on pistää viimevuotisesta 1,3 miljoonan taalan potista paremmaksi. Tavoite ei tunnu kovin mahdottomalta, sillä ensimmäisen päivän aikana sadan tuhannen taalan raja jäi jo taakse. Pelaajat eivät suinkaan ole yksin asialla, sillä monet firmat ovat myös avanneet kukkaroitaan lahjoitusten myötä. Blizzard, Microsoft Game Studios, Insomniac ja monet muut ovat mukana menossa.

Käytännössä lahjoitukset tapahtuvat joko konkreettisesti rahalahjoituksina tai Suomesta katsottuna todennäköisemmin ostamalla jotain Amazon-verkkokauppaan avatuilta toivelistoilta. Kärkipäästä löytyy kokonaisia konsolipaketteja, mutta halutessaan mukaan pääsee vaikka parin euron värikynäsetillä. Molempia arvostetaan varmasti. Taalan ollessa taas heikoilla euroon verrattuna europelaajien hyvä tahto kantaa harvinaisen kauas.

Linkki: Child’s Play

Lisää aiheesta

Pelaajat lahjoittivat ennätyssumman sairaille lapsille

Penny Arcade -nettisarjakuva nauttii pelimaailman ilmiöistä

Penny Arcade Adventuresin kakkoskausi lähestyy

Penny Arcaden seikkailu julkaistu – jopa Macille ja Linuxille

Kurkista Penny Arcade Expo 2008:n tapahtumia

Lue myös

Arvostelu: Fable II (360)

Metal Gear Solid 4 on jättimenestys

Hyvät naiset ja herrat, DLC-rahastuksen uusi pohjakosketus

Perjantaikevennys: upeaa pelitaidetta ranskalaisittain