Rautataivas ja -helvetti

02.05.2008 17:55 | Jukka O. Kauppinen

Joskus asiat eivät vain suju. Uuden työkoneen hankinta oli pitkään harkittu projekti, jonka myötä aika iäkäs työkone piti korvata uudella myllyllä, jonka teho piisaisi videoeditointiinkin. Tilasin osat, ne saapuivat ja asentelin konetta hiljalleen. Lopulta kaikki tuntui olevan loppusilausta vaille ja sen tehtyäkin julistin uuden koneen tuotantokäyttöön.

Kaikki sujuikin hyvin ja marssin ulos moikkaamaan Energia Productionsin kavereita Rautataivas/Iron Sky elokuvaprojektin tiimoiolta. Takaisin toimistolle palattuani törmäsin kuitenkin ongelmaan: minnekäs ATA-väylään DVD-aseman kaveriksi lyöty vanhan koneen datalevy on kadonnut? Mitä kummaa? Boottaus toi ihania terveisiä: the file or directory is corrupted and unreadable. Aijaaaa. Miksi se toimi kolme päivää? Ilmeni, että ATA-kaapeli oli löysästi kiinni DVD-asemassa, mistä kovo hermostui jonkin ajan päästä ja päätti seota. Ja minä kun niin olin kahdesti muka varmistanut kaikkien kaapeleiden kiinnitykset, ennen kuin löin virtaa päälle…

Seurasi annos potutusta, kun etsiskelin toisella kädellä sopivaa apuohjelmaa datan kaiveluun, toisella kopioin ja palautin toimiston verkkolevyltä backuppeja. Sinänsä mitään kovin ikävää ei tapahtunut – tärkeimmät datat oli jo siirretty ja backupitkin olivat tuoreehkot. Mutta työaikaa meni hukkaan, melkeinpä koko päivä harakoille. Näin sitä yhden päivän mittaan mahtui sekä Rautataivas että rautahelvetti.

Mutta onneksi bitti on halpaa, kiintolevytilaa saa gigoittain ja verkkokiintolevy on mitä mainioin backup-laite. Ei enää cd/dvd-levyjen vaihtelua varmuuskopioita otettaessa. Puhumattakaan Amiga-ajoista, kun vetelin 105 megan kiintolevystä backupin korpuille….