UUSIMMAT

Pleikkarit loppumassa kaupoista? Sony varoittelee toimitusongelmista

21.12.2014 18:00 | Juho Anttila

Viime vuonna, kun PlayStation 4 oli vielä aivan tuore, laite loppui monista kaupoista alta aikayksikön. Sittemmin saatavuustilanne on parantunut merkittävästi, mutta joulumarkkinat ovat yhä haaste firmalle kuin firmalle. Sony varoitteleekin, että PlayStation 4 -konsolit saattavat loppua joistakin paikoista kesken kokonaan.

Sony Computer Entertainmentin toimitusjohtaja Andrew House kertoo, että ongelmia on nimenomaan Euroopan kysynnän tyydyttämisessä. Housen mukaan konsolia kyllä löytyy, mutta monet kivijalkakaupat joutuvat elämään PlayStation 4 -tarjonnan suhteen enemmän tai vähemmän kädestä suuhun.

Housen mukaan Sony tekee parhaansa vastatakseen kysyntään, mutta tosiasiassa kaikki ne temput, mitä tämän joulun tarjonnan eteen voidaan tehdä, on jo tehty. Lisäksi on syytä muistaa, että tämän kaltaisissa puheissa keskellä kuuminta myyntikautta taitaa olla mukana enemmän kuin pieni ripaus markkinointilisää.

Lähde: Videogamer

Lisää aiheesta

Tilastot osoittavat: PlayStation Plus on ollut mainio diili

Muikeita PlayStation-mainoksia 20 vuoden takaa

PlayStation 4 –konsolista julkaistaan PlayStation 1 –henkinen erikoisversio