Uusimmat

PS3 ohitti Wiin Japanissa

22.09.2010 12:12 Jouni Mäki-Panula

PlayStation 3 on Japanin markkinoilla ohittanut vuoden 2010 myynnillä mitattuna Nintendo Wiin. Laskelma perustuu japanilaisia tilastoja tehtailevan Media Createn ilmoittamiin myyntimääriin. Tammikuun 4. päivän ja syyskuun 12. päivän välisenä aikana PS3:a myytiin Japanissa 1 017 094 kappaletta, kun Wii jäi 1 015 513 myytyyn konsoliin.

Luvut tukevat vallitsevaa käsitystä siitä, että PS3:lla menee vahvasti kotimarkkinoillaan, kun taas Wiin myynti on alkanut hiipua yleismaailmallisestikin. Yhdysvaltain vuosimyynnissä Xbox 360 on jo hyvin lähellä Wiitä ja vastaava ohitus on odotettavissa kahden kuukauden kuluessa.

Äskettäin Sony kertoi PS3:n ylittäneen jo 38 miljoonan myydyn konsolin rajapyykin. Japanissa myytyjen konsolien osuus on potista viisi miljoonaa, joista edelleen kaksi miljoonaa myytiin kuluneena vuonna.

PlayStation Portablea on puolestaan myyty kokonaisuudessaan 62 miljoonaa, josta Japanissa 15 miljoonaa. Tosin ainoa suoranainen kilpailija Nintendo DS vetelee jo yli 130 miljoonassa.

Xbox 360:n myynti oli kesäkuun lopussa 41,7 miljoonaa, eikä Microsoft ole sittemmin päivittänyt lukua.

Lue myös

Arvostelu: Amnesia: The Dark Descent (PC)

Bayonetta saa jatkoa?

Maanantain komediavideossa Minecraft-mies oppii, ettei tulella kannata leikkiä

Rajattomasti musiikkia Xboxille