UUSIMMAT

Rockstar pistää huijarit pelaamaan vain keskenään

13.06.2012 09:37 | Miikka Lehtonen

Huijarit ovat valitettavaa arkipäivää kaikissa nettipeleissä. Niitä esiintyy aivan kaikkialla ja niitä vastaan taisteleminen on yleensä täysipäiväistä työtä. Rockstar Games on keksinyt mielenkiintoisen tavan: jos huijaat Max Payne 3:ssa, pelaat jatkossa vain muita huijareita vastaan. Siinähän hautuvat omissa liemissään!

Max Payne 3 sisältää nettimoninpelin ja tiettävästi pelistä on kärähtänyt jo liuta huijareita. Rockstar on ilmoittanut, että kaiken muun riemun ohella huijareita odottaa ironinen rangaistus: heidän pelitilinsä muutetaan sellaiseksi, että sillä pystyy pelaamaan jatkossa vain muita huijareita vastaan.

”Jokainen, joka käyttää hakkeroituja saveja, modaa peliään tai muuten hankkii epäreilua etua Max Payne 3:n moninpelissä, tai yrittäessään kikkailla leaderboardeilla, joutuu karanteeniin muiden samanlaisten kanssa ”huijarialtaaseemme”. Sen jälkeen he voivat pelata moninpeliä vain muiden vahvistettujen vesipäiden kanssa”, Rockstar selitti.

Rockstar toivoo samaan syssyyn, että mikäli pelaajat bongailevat netistä huijareita, he kertoisivat asiasta myös Rockstarille. Näin se käy: sähköpostia osoitteeseen [email protected] ja mukaan seuraavat tiedot

  • alusta
  • huijarin gamertag / ID
  • kuvaus tapahtuneesta
  • ja jos mahdollista, kuvaa tai videota tapahtuneesta.

Lähde: Eurogamer

Lue myös

Natural Selection 2 valmistumassa – modattavin peli ikinä?

Tiedot uudesta Mass Effect 3 -laajennuksesta vuotivat nettiin

Dragons Dogma (PS3, Xbox 360)

Suomalaiset pelit silloin ja nyt -näyttely esittelee suomalaista pelihistoriaa liki sadan vuoden ajalta

Muropaketin uusimmat