Seksististä, räävitöntä ja K18-väkivaltaa: Deadpool on härski ilotulitus

Juho Anttila on tainnut digata Deadpool-nimisen supersankarin tekemisistä aiemminkin. Ainakin päätellen siitä, miten hanakasti mies oli nykimässä hihasta, kun Deadpoolin arvostelukappale lopultakin tupsahti postilaatikkoon. Toimituksellinenkin yllätys oli suuri, kun mies jopa tykkäsi pelistä.

Tämänkaltaisten toimintapelien suurin synti, johon myös genren suuruudet ajoittain sortuvat, liittyy rytmitykseen. Erityisesti pelien loppupuolta kohden tuttuja vihollistyyppejä kierrätetään yhä sankempina laumoina ja pelaajan valtaa helposti ”loppuisi jo”-ajattelu.

Snap! Takaisin Deadpoolin pariin. Ei ole tämäkään peli immuuni mainitulle ongelmalle, etenkin, kun taistelujärjestelmä tarjoaa aika vähän uutta ja innovatiivista. Lähes koko pelin keston ajan tasapainotellaan sillä rajalla. Tylsistyminen loputtomiin vihollislaumoihin uhkaa iskeä, mutta sitten peli vetää hihastaan jotain hilpeää, joka palauttaa innon.

Välillä peli muuttuu kaksiulotteiseksi tasohyppelypeliksi, välillä taas lyödään pöytään sellainen härski vitsi-ilotulitus, että huutonauru lipsahtaa ilmoille stoalaisimmaltakin yrmyltä. Ihan lopussa nauruja tarjoillaan vähän liian harvoin toiminnan määrään nähden, mutta hahmo ja sen huumori kantaa melkein loppuun saakka. Viimeistään lopputekstien rävähtäessä ruudulle hymy palaa myös vähän tylsistyneen huulille.

Palauttaa siis, jos Deadpoolin huumori osuu nauruhermoon. Meno on seksististä, räävitöntä ja aivan ehdottomasti K-18-tasoisen väkivaltaista puhumattakaan siitä, että vitsit liikkuvat ison osan ajasta kalsaritasolla. Kalsarien sisällä siis ja niin edessä kuin takapuolellakin.

Lue koko arvostelu: Deadpool (PC, PS3, Xbox 360)