Uusimmat

Sony: meidän on oltava innovaattoreita

01.06.2010 12:10 Jukka O. Kauppinen

Sony on valottanut perusteitaan viime vuosien kovin erikoisten ja kaupallisesti epäilyttävienkin peliluomustensa suhteen. Firma näet kokee kantavansa innovaattorin raskasta taakkaa. Siinä missä kolmansien osapuolten ja ulkopuolisten julkaisijoiden tehtävä on lähinnä tehdä hynää itselleen, Sonyn täytyy olla konsolivalmistajana se taho, joka ottaa riskejä ja luo jotain uutta.

”Peliala on riippuvainen luovuudesta, uusista tuotteista ja uusista ideoista. Jos emme enää innovoi olemme pulassa”, kuvailee tilannetta Sonyn Mark Howsen.

”Konsolivalmistajana on meidän velvollisuutemme puskea rajoja yhä kauemmas.”

Sonyn panostukset riskialttiisiin uusiin tuotteisiin ovat välillä osuneet napakymppiin, välillä kauemmas. Yhtiön peliosaston johdossa on ollut uskaliaita päättäjiä, jotka ovat näyttäneet peukkua oudoillekin projekteille. Näin Sony on onnistunut ainakin vakuuttamaan pelimaailmaa rohkeudestaan panostaa nimenomaan niihin innovatiivisiinkin peleihin, mihin konsolikuilun toisella puolella vaikuttava Microsoft ei ole useinkaan kyennyt.

Erityisesti Sonyn PSN-palvelussa julkaistuissa digiladattavissa peleissä on ollut useita omituisia helmiä, joita on vaikea kuvitella kenenkään muun julkaisulistoille.

Lähde: Sony: It’s our role to innovate

Lue myös

Arvostelu: Modnation Racers (PS3)

Huhupartio: seuraava Total War on Shogun 2?

Pelianalyytikko lipsautti: uusi Twisted Metal tulossa!

SongHi-musantekopeli aukesi yleisölle Shakiran tahtiin