Uusimmat

Sotapeli oli liian realistinen – jatko-osa antaa pelaajallekin mahdollisuuden

24.02.2016 16:45 Jukka O. Kauppinen

Alkuvuodesta puffaamamme roguelike-panssarivaunustrategia Armoured Commander on näemmä nyttemmin julkaistu, ja hyvä pelihän siitä tuli – ja aivan liian realistinen. Tekijä itsekin ynnää, että se kuvaa todellista sodankäyntiä jopa liian hyvin ja autenttisesti.

Jaa kuinka niin? No, siten että se on liian arvaamaton ja odottamaton, ja tappava tykinkuula voi leipoa pelaajan panssarista tulipallon koska tahansa ilman, että tämä olisi voinut vaikuttaa siihen millään tapaa.

Ja se, ettei pelaaja oikeastaan voi vaikuttaa tapahtumiin, se tappaa pelaamisen ilon.

”Roguelike-pelit ovat aina arvaamattomia, mutta harvemmin täysin epäreiluja”, tekijä ynnää ja toteaa, että hänenpä pelissään pelaajalle ei anneta mitään mahdollisuuksia. Kuolema odottaa joka pusikon takana ja kun se päättää lämäistä, niin siihen ei ole voinut valmistautua.

Jatko-osa on kuitenkin jo työn alla, ja siihen luvataan paremmat työkalut joukkojen johtamiseen ja aidompiin taktiikoihin, joiden avulla maastoa voi myös tiedustella kunnolla. Uusien taistelujen alkuasetelmankin voi määritellä vapaammin, samoin joukkojaan voi määrätä erilaisiin muodostelmiin.

Armoured Commanderia voi silti kokeilla ja vieläpä ihan ilmaiseksi, jos roguelike-panssarivaunusota toisen maailmansodan rintamilla kiinnostaa.

Lisätietoja: http://www.armouredcommander.com/

Lisää aiheesta

Koe toisen maailmansodan tankkitaistelun kauhut tekstipelissä!