Uusimmat

The Last of Us -elokuva voi poiketa pelistä merkittävästi

09.08.2014 18:00 Juho Anttila

Pelielokuvat ovat vähän hankala juttu. Paitsi että elokuvateollisuus on usein niin sanotusti pihalla siitä, mitä pelaajat odottavat, ei tarinan siirtäminen mediasta toiseen ole usein kovinkaan suoraviivaista. Lopputulos tyydyttää harvoin ainakaan kovimpia faneja. Miten sitten mahtaa käydä kovasti elokuvakerrontaa tavoittelevan ja joskus siinä jopa onnistuvan The Last of Us -pelin elokuvaversion kanssa?

Parhaillaan valmisteluvaiheessa olevan elokuvan käsikirjoittaja Neil Druckmann varoittaa, että The Last of Usin elokuvaversio saattaa poiketa pelistä merkittävästi. 15 tuntia kestävän pelin tiivistäminen parin tunnin elokuvakokemukseksi tarkoittaa väistämättä sitä, että materiaalia on karsittava. Toki paljon voitetaan, kun jätetään nurkkien nuohoaminen, ylenpalttinen hiiviskely ja toinen toistaan seuraavat ammuskelukohtaukset vähemmälle, mutta leikkauksia on tästä huolimatta tehtävä rankalla kädellä.

Jokainen ymmärtää varmasti, että tämä pakottaa myös kirjoittamaan elokuvaan sellaista sisältöä, jota pelistä ei löydy, jotta tilkkutäkki saadaan pysymään kasassa elokuvamedian vaatimalla tavalla. Druckmann lohduttaa kuitenkin pahinta pelkääviä toteamalla, että tekijöiden tarkoitus on keskittyä The Last of Usin tärkeimpään sisältöön, Joelin ja Ellien väliseen suhteeseen. Haasteeksi muodostuu niiden asioiden tunnistaminen ja siirtäminen elokuvamuotoon niin, että tarinan ydin säilyy ennallaan.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Upea peli vielä upeampana PS4-remasterointina: The Last of Us Remastered

The Last of Us: livenä teatterissa, taltioituna ruudullasi

The Last of Usista tehdään elokuva