Traileriherkkua ja lisätietoja myös uudesta Sly Cooperista
Gamescom-messujen tarjonta on tähän mennessä näyttänyt varsin mukavalta. Viimeisin videoherkku on kuitenkin itselleni erityisen mieluisa. Tykkään nimittäin Sly Cooper -peleistä aivan mahdottoman paljon. Mikä siis sen mukavampaa kuin katsella pelikuvaa sisältävä traileri ovelan pesukarhun uudesta seikkailusta.
Toki pelistä riittää myös mielenkiintoista kerrottavaa. Kuten Sly Cooper: Thieves in Time -nimestä voi päätellä, tarina kietoutuu aikamatkailun ympärille. Tämä näkyy myös uusina hahmoina, joista tällä kertaa esitellään Sly Cooperin itämainen esi-isä, Salim Al Kupar.
Aikakoneen ansiosta Salim tavataan ilmielävänä, eikä tässä vielä kaikki. Kyseessä on pelattava hahmo, jolla on tukku omalaatuisia erikoistaitoja. Sonyn tiedotteessa esitellään Cobra Climb -kyky, jonka avulla Salim voi kiivetä pystysuoria köysiä ja tankoja pitkin tavallista vikkelämmin. Löytyypä Salimilta myös aivan oma lentävä matto.
Uusi Sly Cooper yhdistää myös pelin PlayStation 3 – ja PlayStation Vita -versiot mielenkiintoisella tavalla. Paitsi että pelitallennuksensa voi siirtää helposti laitteelta toiselle, voi konsoleita käyttää myös yhdessä. Suuntaamalla konsoli kohti TV-ruutua Vita toimii nimittäin röntgenlaseina, joiden avulla piilotettujen aarteiden etsiminen on entistä helpompaa.
Vielä mukavampaa on se, ettei peliä edes tarvitse ostaa kahteen kertaan. PlayStation 3 -version ostajat saavat nimittäin ladata itselleen myös Vita-version ilman lisämaksua. Ehkä tämä ja Sonyn vastaavat muut tarjoukset tekevät myös Vitasta lopulta ostamisen arvoisen konsolin?
Sly Cooper: Thieves in Time ilmestyy ensi vuoden helmikuussa. Jos teos on lähelläkään alkuperäisten Sly Coopereiden tasoa, on se ehdottomasti odottamisen arvoinen julkaisu. Omisti sitten PlayStation Vitan tai ei.
Lähde: PlayStation.blog
Lisää aiheesta
Suomalainen aarre piilottelee Sly Cooper: Thieves in Time –pelissä
Lue myös
Roccat Isku – upea ja jopa rönsyilevä pelinäppis