Uusimmat

Uwe Boll räjäyttää pankin: zombienatseja ja natseja

09.09.2010 18:00 Tero Lehtiniemi

Hupaisan surkeista videopeleihin perustuvista elokuvistaan kuuluisa saksalaistohtori ei lopeta yllättämistä. Hepulla on tällä hetkellä työn alla kaksi elokuvaa, ja herra on selkeän vakuuttunut siitä että kaikki tykkäävät natseista. Siksipä herran elokuvista toista tähdittävät zombienatsit, toista natsit. Sanoinko jo ”natsi”?

Elokuvista ensimmäinen, zombienatsien ympärillä pyörivä Bloodrayne: the Third Reich kuulostaa perinteiseltä Boll-rainalta. Pieni budjetti, pelitausta ja köykäistä toimintaa. Bollin visio Bloodrayne-pelistä ei kuitenkaan pääty tähän, sillä miehellä on suunnitelmissaan oikein trilogia.

Paljon mielenkiintoisempi on sen sijaan Bollin toinen elokuva ”Auschwitz”. Aatun ja kumppanien kuuluisan kesäleirin aktiviteetteja kuvaavan elokuvan traileri esittelee natsiksi pukeutuneen Bollin, joka nojaa krematorion seinään. Sisältä kuuluvat kuolevien naisten, lasten ja ja vanhusten huudot siivittävät katsojan tunnelmaan.

”Never Forget”, mitäpä siitä muuta tähän voisikaan kommentoida.

Teaser Trailer: Uwe Boll’s Auschwitz

Lue myös

Yle Areena tänään PlayStation 3:lle

Jenkkiyliopisto tarjoaa zombietutkimus-kursseja

Hiplasimme Gt5:ttä ja SOCOM 4:ää