UUSIMMAT

”Valve paljastaa Half-Life 3:n”: kun hype ja mielikuvitus saavat siivet

04.03.2015 12:15 | Miikka Lehtonen

Netti ja sen pelaajayhteisöt ovat usein mainio työkalu, sillä kun loppumaton määrä silmiä tutkii asioita, löydetään usein yksityiskohtia ja juttuja, jotka jäisivät muuten huomaamatta. Mutta usein pelaajayhteisö on myös oma pahin vihollisensa. Niin kävi myös eilen.

Parhaillaan San Franciscossa järjestettävä GDC 2015 -tapahtuma kokoaa taas pelinkehittäjiä eri puolilta maailmaa saman katon alle. Tapahtumassa pidetään vino pino erilaisia esitelmiä ja seminaareja, mutta myös paljastetaan uusia tuotteita ja pelejä.

Kun Valve ilmoitti pitävänsä 3.3. kello 3 paikallista aikaa oman presentaationsa, pelaajat laskivat yhteen 1+1 ja saivat vastaukseksi 3. Half-Life 3, siis. Ja kieltämättä tilaisuus näyttikin aika sopivan herkulliselta. Miksi moinen aika ja päivä, jos tulossa ei olisi Half-Life 3:a? Innostus levisi netissä kun moni ressukka oli jo ihan varma siitä, että nyt se tulee: nyt Half-Life 3 julkistetaan. Se on VR, se on sitä, se on tätä, se on kaikkea ja vähän enemmän.

Totuus oli vähän karumpi kuin moni osasi pelätä: Valvella kyllä oli 3.3. kello 3 oma presentaationsa, mutta ei siellä pelejä julkistettu. Ehei, presentaatiossa Valve-koodari Sergei Migdalski piti esitelmän törmäystunnistuksen ja fysiikkasimulaation toteuttamisesta peleissä. Sitten olikin taas suuren pettymyksen ja vuolaiden kyynelten aika. Ja koko mielipaha oli — taas kerran — ihan itseaiheutettua.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, jolloin pelaajayhteisö innostuu kummituksista. Kun Gabe Newell kuvataan päässään lippalakki, joku googlailee kaikki lippalakin yksityiskohdat ja huomaa, että hatusta voidaan vetää hämärä yhteys numeroon kolme. Kun Gabe Newell tweettaa katsoneensa elokuvan, joku huomaa, että se on trilogian kolmas osa. Kun Gabe Newell sanoo syöneensä hampurilaisen, joku bongaa, että hampurilaisessa käytettiin kolmoistomaatteja.

En edes liioittele ihan kamalasti.

No, nyt esimerkki lipesi jo vähän lapasesta, mutta suunnilleen näin hatarat ”todisteet” Half-Life 3:n tulemisesta saavat pelaajat innostumaan ja kuvamakrot leviämään. Kun sarjan edellisestä osasta on jo kohta kahdeksan vuotta aikaa, eikä Half-Life 3:sta ole sinä aikana kuulunut juuri mitään, itse en pidättäisi hengitystäni. Tulee kun tulee — jos tulee — mutta se on varma, että kun peli on tuloillaan, siitä ilmoitetaan vähän virallisemmin kuin Gabe Newellin lippiksen avulla.

Keskustelu

Itse ovat pelaajat kuoppansa kaivaneet. Tarviiko sitä muna pystyssä aina läähättää joka helvetin jutulle. Jos ei peliä kuulu, niin unohtaisivat sen. Sen sijaan moni pelaaja elää tällaisista rinkirunkkauspelleilyistä. Samanlaista paskaa Half-lifelle tumputtaminen kuin joku pc masterrace homostelu. Molemmat lähti vitseistä ja nyt hermannit on ihan tosissaan niiden kanssa.

Melkeen alan jo toivoa, että pelaajilta loppuisi huumori ja HL3 olisi täysi myyntifloppi. Ei palvele ketääån tällainen viivyttäminen.

@7 Olet, mutta tilanteen korjaaminen ei ole vielä myöhäistä.

Olenkohan ehkä vartin pelannut joskus HL1:ää, olenkohan jäänyt sitten paljostakin paitsi.

eiköhän tämä ollut ihan hyvä vitsi valvelta :) itse ainakin otin huumorilla lähes kaikki hl3 confirmed -kommentit/postaukset

Tarkoituksellahan Valve tuon hypen luo käyttämällä fanihysteriaa apunaan. Ei ne kolmoset sattumalta siellä vilise vaikka eivät tarkoitakaan mitään.

@1 Valvella on ollut tapana laitella erilaisia pikkiriikkisiä vihjeitä tulevista peleistään ja päivityksistä, joten ymmärtäähän sen jos porukka tulkitsee valvelaisten jokaista viestiä tai asustetta jonkinlaisena piilotettuna vihjeenä, vaikka näissä ei olisikaan mitään vihjeitä.

Lukihan tuo luennon (nimenomaan LUENNON) aihe jo siinä alkuperäisessä ilmoituksessa, eikä sitä minään presentaationa missään vaiheessa mainostettukaan.

Lukutaito nyt onkin ehkä jo liikaa pyydetty näitä huhuja levittäviltä ja niistä innostuvilta tahoilta.

Muropaketin uusimmat