Uusimmat

VR-lasit eivät kelpaa kansalle: myynnit pysähtyneet miltei kokonaan

07.09.2016 14:00 Miikka Lehtonen

Virtuaalitodellisuuden vuosi ei suju aivan niin valoisissa tunnelmissa kuin kehittäjät olisivat toivoneet. Näyttää kovasti siltä, että suuri yleisö ei nimittäin ole VR:stä sen verran vakuuttunut, että pistäisi rahojaan tiskiin. Tämän näkemyksen tueksi on myös tilastoja.

Valve kerää säännöllisesti tietoja Steam-käyttäjiensä laitteistoista paitsi omia tilastojaan, myös julkisia väliaikaraporttejaan varten. Tilastoista näkyy esimerkiksi, millaisia prosenttiosuuksia eri käyttöjärjestelmät, näytönohjaimet ja jopa monitorin resoluutiot nauttivat. Myös virtuaalitodellisuuslaitteistot ovat osa tätä tutkimusta ja tuoreimpien Steam-tilastojen perusteella VR on ajanut kiskoilta. Enkä nyt taaskaan puhu junista.

Tuoreiden tilastojen mukaan HTC Vive -lasien käyttäjäkanta kasvoi heinäkuun aikana vain 0,3 prosenttia, eikä edes prosenttiyksikön kymmenystä elokuussa. Hieman halvemmilla Oculus Rift -laseilla vastaavat luvut olivat 0,3 prosenttia ja 0,1 prosenttia. Luvut eivät ole millään tavalla positiivisia, mutta erityisen ikäviksi ne tekee se, että heinäkuusta alkaen kummatkin lasit olivat vapaasti ostettavissa: tuotantokapasiteetti oli vihdoin saavuttanut kysynnän kovien alkuvaikeuksien jälkeen, eikä kumpaakaan settiä tarvinnut enää odotella kuukausikaupalla.

Kokonaisuutena HTC Vive -lasit ovat saavuttaneet 0,18 prosentin käyttäjäosuuden Steamissa, kun taas Oculus Rift -laseja käyttää 0,10 prosenttia Steam-väestä. Luvut eivät tietenkään ole 100% luotettavia, koska on olemassa keinoja kieltäytyä Steamin käyttäjätutkimukseen osallistumisesta, mutta ne ovat kuitenkin suuntaa antavia. Steam on selvästi suosituin PC:n lukuisista digijakelukanavista ja nimenomaan se paikka, jonka kautta esimerkiksi HTC Vive -softaa levitetään.

Niinpä alkaakin näyttää pahasti siltä, että hirvittävät hintalaput, vähäinen softatarjonta ja muut huonot puolet ovat saaneet VR:n tulemisen pysähtymään. Sonyn ensi kuussa julkaistavat PlayStation VR -lasit ovat sitten se seuraava suuri toivo, sillä ne ovat paljon kilpailijoitaan halvemmat ja toimivat PlayStation 4 -konsolilla sellaisenaan.

Seuraamme tilanteen kehittymistä.

Lähde: VentureBeat

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat