Uusimmat

Walmart Canada täräyttää jälleen: Death Stranding ilmestyy ensi kesäkuussa

30.11.2018 18:02 Muropaketin toimitus

Verkkokauppa Walmartin Kanadan osasto on tällä kertaa tällä kertaa ylittänyt itsensä, mitä pelien ilmestymispäivien vuotamiseen tulee. Se on avoimesti kertonut sosiaalisessa mediassa, että Death Stranding tulee saataville ensi kesäkuun 30. päivä. Tätä ennen kävi ilmi, että Walmart Canada on tapansa mukaan listannut pelin ilmestymispäivän nettisivuilleen.

Kiihkolla odotettu Death Stranding saattaa ilmestyä jo ensi kesäksi, sillä nettikauppa Walmart Canada on paljastanut pelin tulevan silloin myyntiin. Aiemmin samainen verkkokauppa on listannut sivuilleen myyntiin tulevien pelien päivämääriä, vaikkei niitä ole virallisesti edes julkistettu. Nyt näin on käynyt Death Strandingin kohdalla, jonka ilmestymispäiväksi kerrotaan 30.6.2019.

Walmart Canada on mennyt uuden vuodon kohdalla aiempaa pidemmälle, sillä se on twiitannut avoimesti pelin myyntipäivän: Death Strandingin pariin päästään ensi kesäkuussa, huomioi Gamesradar.com.

Kaikki sai alkunsa, kun The Game Awardsin juontaja ja tuottaja Geoff Keighley twiittasi, ettei hän aio tiputella etukäteen niin minkäänlaisia vihjeitä tapahtumassa julkistettavista lukuisista peleistä. Samalla hän piikitteli Walmart Canadaa pelivuodoista, eikä Walmartilla jätetty asiaa siihen.

Walmart Canada kirjaimellisesti paljasti pelin julkaisupäivän sosiaalisessa mediassa. On vaikea sanoa mistä on kyse, sillä yrityksen twitteröinnin voi aivan hyvin hoitaa jonkinlainen botti, tai sitten kyseessä on pelkkä hassuttelu. Pilailu voi kaiken kukkuraksi olla suoraan Death Strandingin kehittäjän Hideo Kojiman huumorirauhasesta.

The Game Awards käynnistyy ensi viikon perjantaina kello 3:30 Suomen aikaa. Death Stranding ilmestyy joskus tulevaisuudessa PlayStation 4:lle.