Uusimmat

Warhammer Online saa kaksi uutta classia tyylillä

30.10.2008 08:27 Miikka Lehtonen

Kun Warhammer Onlinestä leikattiin hieman ennen julkaisua neljä hahmoluokkaa, monet pelaajat epäilivät, ettei niitä tultaisi enää ikinä näkemään pelissä. Toisin kävi, sillä ensimmäiset kaksi hahmoluokkaa palaavat pian – ja tyylillä!

Tuoreen tiedotteen mukaan Empiren ja Dark Elfien puuttuvat tankkiluokat lisätään peliin marraskuun 18. päivänä alkavan erikoistapahtuman myötä. Knight of the Blazing Sun ja Black Guard tuovat mukanaan aivan uudenlaisen classimekaniikan, tässä tapauksessa erilaiset määräykset ja komennot, joilla he voivat parantaa liittolaistensa suorituskykyä.

Tämä olisi toki jo hieno juttu, mutta hahmoluokkia ei palauteta peliin pelkällä päivityksellä, vaan niiden ympärille on rakennettu ”Heavy Metal Tank Rush” -event. Jokaiselle päivälle on luvassa omia erikoisquestejaan, joita tekemällä voi kerätä influencea ja muiden bonusten ohella tienata mahdollisuuden aloittaa uuden classin pelaaminen viikkoa ennen pesemättömiä väkijoukkoja.

Event tuo mukanaan myös uuden, ainakin toistaiseksi väliaikaisen RVR-areenan. Empiren Steam Tank -tehtaaseen sijoittuva kenttä ei vaikuta yleiseen sotaponnistukseen, mutta antaa siellä taisteleville pelaajille +10% renownia ja on auki kaiken tasoisille pelaajille.

Samaan syssyyn voitaneen mainita, että monien muiden moninpelien tavoin myös Warhammer Online juhlistaa perinteistä kauhujen ja kammotusten juhlaa, joka tunnetaan muun muassa Halloweenina. Warhammerin maailma on joutunut noitien ja muiden kauhujen hyökkäyksen kohteeksi. Osallistuvia pelaajia palkitaan hauskoilla erikoisesineillä.

Linkki: Career – Knight of the Blazing Sun

Linkki: Career – Black Guard

Lisää aiheesta

Kehittäjä: Warhammer Online julkaistaan keskeneräisenä

Warhammer Onlinella 750 000 pelaajaa

Warhammer Online: Age of Reckoning (PC)

Sota on täällä! Warhammer ja jättikokoinen Collector’s Edition!

Lue myös

Talven peliassyt Tampereella helmikuussa

Activision: mitä rumpuongelmia, missä? Ei ainakaan meillä!

Ennakkovaraa Empire: Total War, pokkaa Rome: Total War ilmaiseksi

Muropaketin uusimmat