World of Warcraft: Burning Crusadelle hinta ja ilmestymispäivä
Hartaasti odotettu ja jo kertaalleen lykätty World of Warcraftin lisäosa, The Burning Crusade, lähestyy kovaa vauhtia. Blizzard vahvisti lopulta sekä pelin ilmestymispäivän että hinnan.
The Burning Crusade ilmestyy kauppojen hyllyille 16.1.2007. Pelin suositushinta on €34,99. Korviisi yllättäen kaikuva, kaukainen ääni on kymmenien tuhansien suomalaispelaajien yhtäaikainen rynnäkkö järjestelemään lomiaan tammikuulle. Peli ilmestyy yhtä aikaa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.
Perusboksin lisäksi pelistä julkaistaan keräilypakkaus, joka sisältää vinon pinon hardcore-pelaajille suunnattua oheiskrääsää. Deluxe-versio kustantaa 69,99 euroa.
Mike Morhaime, Blizzard-kiho ja perustajajäsen, kommentoi tulevaa innokkaasti. ”Vaikka World of Warcraft on kasvanut tasaista tahtia julkaisustaan lähtien, The Burning Crusade tulee edustamaan suurinta yksittäistä sisällön ja ominaisuuksien lisäystämme”, hän hehkutti.
Palaamme The Burning Crusaden tunnelmiin vielä, kun betatestiin lisätään uutta sisältöä.
Lue myös:
World of Warcraft -lisäosasta kaksi versiota
Matkalla verihaltioiden mailla – osa 1
The Burning Crusade -matkapäiväkirja – osa 2
Matkalla verihaltioiden mailla – osa 3
The Burning Crusade -matkapäiväkirja – osa 4
The Burning Crusade -matkapäiväkirja – osa 5
The Burning Crusade -matkapäiväkirja – osa 6
The Burning Crusade -matkapäiväkirja – osa 7