UUSIMMAT

Xbox 360 on myynyt jo 80 miljoonaa kappaletta

21.10.2013 12:00 | Juho Anttila

Konsolisukupolvi on vähitellen vaihtumassa uuteen, mutta vanhat laitteet ovat kaikkea muuta kuin tiensä päässä. Esimerkiksi Microsoftin Xbox 360 -konsoli menee yhä kaupaksi. Tästä osoituksena Microsoft on paljastanut, että vanhan kunnon äkspoksin maailmanlaajuiset myyntiluvut ovat rikkoneet jo 80 miljoonan myydyn konsolin rajan.

Kyse ei ole pelkästään vanhoista ansioista, sillä boksia on myyty myös tämän vuoden aikana pelkästään Yhdysvalloissa 1,6 miljoonaa kappaletta. Xbox 360 on myös tehnyt jenkkilässä yhdenlaisen ennätyksen, sillä sille on myyty Yhdysvalloissa pelejä yli 400 miljoonan dollarin edestä. Se on enemmän kuin yhdellekään toiselle laitteelle.

Vaikka moni onkin povannut Microsoftin seuraavan konsolin, Xbox Onen häviävän konsolivalmistajien välisessä taistelussa, kertovat uuden laitteen ennakkotilauslukemat siitä, että tilanne on vielä täysin auki. Xbox One -konsolia on nimittäin ennakkotilattu enemmän ja nopeammin kuin yhtäkään yrityksen aiempaa konsolijulkaisua. Microsoft povaakin myyvänsä joulumarkkinoilla joka ikisen kauppojen hyllyille saakka saamansa laitteen.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Kolme vuotta ja yli sata peliä lisää – Xbox 360:lla on vielä annettavaa

Xbox 360 -myynnit putosivat selvästi

Xboxilla jäljellä vielä yli kaksi vuotta