Uusimmat

Xbox-konsoleiden naurettavat myyntiluvut julki – Microsoft ei todellakaan saa jalansijaa Nintendon ja PlayStationin maassa

08.03.2022 13:30 Muropaketin toimitus

Famitsu julkisti, kuinka olemattoman vähän Xbox-konsoleita on myyty Japanissa.

Japani on PlayStationin ja Nintendon kotimaa, joten selvähän se, että Microsoftin kilpaileva Xbox-konsoli on siellä altavastaajan asemassa. Mutta harva olisi arvannut miten huonossa asemassa.

Kotaku kertoo, että japanilaislehti Famitsu paljasti äskettäin kaikkien Xbox-konsolien myyntiluvut Japanissa. Yli 20 vuoden aikana saarivaltiossa on myyty uskomattoman vähän Xboxeja: vain 2,3 miljoonaa konsolia.

Tähän lukemaan on siis laskettu kaikki Xbox-mallit aina alkuperäisestä lähtien ja Xbox Series X/S:ään asti. Lukema olisi pieni yhdellekin konsolisukupolvelle, mutta neljän kesken jaettuna se on surkuhupaisa. Ainoastaan Xbox 360 on päässyt Japanissa edes yli miljoonan myyntilukuihin.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että GameRantin mukaan pelkästään viime vuoden aikana Japanissa myytiin 5,3 miljoonaa Nintendo Switchiä. Julkaisun jälkeen, eli suunnilleen samassa ajassa, ovat Japanilaiset ostaneet vain reilut 142 000 Xbox Series -konsolia.