UUSIMMAT

PlayStation 5 ja Project Scarlett eivät tarjoa yhtään mitään uutta, pohtii Nier: Automata -studion pomo

18.06.2019 19:19 | Muropaketin toimitus

PlatinumGamesin johtaja Atsushi Inaba ei ole innoissaan tulevasta konsolisukupolvesta.

PlayStation 5 ja uusi Xbox tulevat saataville jo ensi vuonna, mutta peliteollisuudesta löytyy sellaisiakin hahmoja, joille uusi pelikonsolisukupolvi on yhdentekevä. Esimerkiksi PlatinumGamesin pomo Atsushi Inaba on todennut, että uusista konsoleista on hyvin vaikea innostua.

Inaban mukaan PlayStation 5 ja Project Scarlett eivät uudista konsolipelaamista millään tapaa, vaan ne ovat ainoastaan aiempia versioitaan tehokkaampia laitteita. Mistään innovatiivisesta on turha puhua.

Inaba kertoo haastattelussa, että pelikonsolien rauta on aiemmin ollut sellaista, jota on vaikea toteuttaa PC:llä. Tilanne on täysin eri nykykonsoleilla, joiden sisältä ei löydy mitään ainutlaatuista.

Sen sijaan Inaba kokee Google Stadian aidosti uutena ja mielenkiintoisena peliteknologiana. Asiasta uutisoi Gaming Bolt.

Muropaketin uusimmat