UUSIMMAT

Sonic The Movie -elokuvan sankarin korjaaminen tuli kalliiksi – Studio maksoi uudesta Sonic the Hedgehogista jopa viisi miljoonaa dollaria?

20.11.2019 13:49 | Muropaketin toimitus | 2

Sonic The Hedgehog näyttää Sonic The Moviessa nyt rutkasti paremmalta, muttakauneusoperaatiosta saatiin maksaa pitkä penni.

Kun Sonic The Hedgehogin eli Sonic The Movien ensimmäinen traileri julkaistiin keväällä, oli seurauksena totaalinen katastrofi, ainakin studion näkökulmasta. Fanit inhosivat Sonicin uutta ulkoasua ja antoivat mielipiteensä kuulua hyvinkin selkeästi.

Uudesta moniosaisesta elokuvasarjasta haaveileva Paramount Pictures säikähti palautetulvaa, päätti pelata varman päälle ja palautti Sonicin takaisin suunnittelupöydälle. IndieWiren saamien tietojen mukaan Sonic The Hedgehogin kasvojenkohotus maksoi hieman vajaat viisi miljoonaa dollaria. Koko elokuvan budjetti on noin 90 miljoonaa dollaria, eli korjauksiin upposi noin 5,5 prosenttia budjetista.

Sonic The Movie saa ensi-iltansa Suomessa 28.2.2020.

Keskustelu

Muutos oli ihan perusteltu, kun aiempi hahmo oli enemmän näätä kuin siili ja lapset olisivat taas kerran pelänneet sitä. Uusi Muumisarjahan floppasi Suomessa juuri sen takia kun kohderyhmä, eli lapset pelkäsivät uusia muumeja, jotka olivat muuttuneet lutuisista höpölaakson peikkuleista outolaakson pelottaviksi trolleiksi.

Atros

Eivät kyllä oleet minusta yhtään huonot desingit. En tiedä lasten reagointia, mutta itse pidin uusista desingeista. Ei niiden olisi edes pitänyt tismaleeb näytää samoilta kuin Muumilaakson tarinoissa kun se olisi vaan kopiointia.

Muropaketin uusimmat