UUSIMMAT

Steamin oudoimmat pelit – Osa 5/5: Mount Your Friends 3D:ssä isokikkeliset miehet kiipeilevät toistensa päälle

29.07.2019 20:00 | Ilari Hauhia

Steamin oudoimmat -juttusarjassa Muropaketti tutustuu Steamin tarjonnan pöhköimmiltä kuulostaviin peleihin. Sarjan viimeisessä osassa perehdymme Mount Your Friends 3D:hen, jossa isokikkeliset miehet kurottavat kuuhun ja kiipeleivät toistensa päälle.

Oletko ikinä haaveillut siitä, että keräisit ystäväsi kokoon ja muodostaisit maailman korkeimman ihmistornin? Mikäli kyseessä on itse asiassa suuri salainen haaveesi, on Mount Yout Friends 3D sinulle juuri sopiva peli.

Pelin idea on hyvin yksinkertainen. Lokaalissa tai verkon välityksellä tapahtuvassa moninpelissä korkeintaan neljä (tai kavereiden kanssa pelatessa kahdeksan) kiipeää vuorollaan omalla muskelimiehellään aiempia ukkeleita pitkin mahdollisimman korkealle rajoitetussa ajassa. Tavoitteena on saada oma pelihahmo kasan päällimmäiseksi ja korkeimmaksi kohdaksi. Mikäli aika loppuu kesken ennen kuin huippu on saavutettu, tippuu pelaaja pelistä.

Aluksi Mount Your Friends 3D saattaa vaikuttaa hieman hullulta ja suurin huomio kiinnittyy helposti pelihahmojen hervottomiin muskeleihin ja pikkuhousujen pullistumiin. Mount Your Friends 3D tarjoaa kuitenkin tekemistä myös sen jälkeen kun kiipeilijöiden ulkomuoto ei enää naurata.

Yksinkertainen pelimekaniikka on viihdyttävä ja helppo oppia. Peliä jaksaa kuitenkin pelata pidemmänkin aikaa, sillä Mount Your Friends 3D:ssä voi oppia oikeasti hyväksi pelaajaksi ja erissä huomaa selvästi eron taitavan ja aloittelevan pelaajan välillä. Kiipeilyä ei toki tarvitse harrastaa hampaat irvessä ja Mount Your Friends 3D soveltuu hyvin myös esimerkiksi bilepeliksi kaveriporukan illanviettoon.

Yksinpelaajalle Mount Your Friends 3D käy nopeasti tylsäksi, sillä pelin hauskinta antia ovat tilanteet joissa koko kaveriporukka jännittää ehtiikö pelaaja alati kasvavan ihmispinon huipulle. Verkkopelissä kavereiden kanssa voi jakaa oman webkameran kuvan, joten reaktiot välittyvät myös internetin välityksellä.

Graafisesti Mount Your Friends 3D ei ehkä ole mikään erityinen korkealaatuisten tekstuurien taidonnäyte, mutta se ei toki ole edes tarpeen. Yksinkertaiset 3D-mallit ajavat asiansa kiitettävästi ja peli pyörii hyvin heikkotehoisillakin tietokoneilla. Lisäksi hahmojen ominaisuuksia, kuten ilmeitä ja värejä, voi muokata editorin avulla.

Mikäli 3D-grafiikat kuulostavat liian moderneilta, on tarjolla myös alkuperäinen 2D-grafiikoilla toimiva Mount Your Friends samalla idealla. Kummankaan version hinta ei huimaa päätä. Mount Your Friends 3D maksaa 6,99 euroa, alkuperäisen Mount Your Friendsin kustantaessa 4,99 euroa. Yhdessä pelit voi ostaa 8,98 eurolla.

Steamin oudoimmat -juttusarjan aiemmat osat löytyvät täältä.