Take-Twon toimitusjohtaja: Google Stadia ei lunastanut odotuksia

30.05.2020 20:33 | Muropaketin toimitus

Take-Twon toimitusjohtaja Strauss Zelnickin mukaan Googlen pelipalvelu Stadia lupasi liikoja, eikä hitaasti kasvanut alusta ole ollut läheskään yhtä käänteentekevä kuin mitä sen toivottiin olevan.

Zelnick uskoo edelleen pelien streamauksen olevan tulevaisuutta, mutta Google Stadian malli ei näytä toimivan. ”Odotus oli, että on olemassa paljon pelaajia, jotka haluaisivat pelata pelejä mutta joilla ei ollut tarvittavaa laitteistoa pelaamiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että näin ei ole”, Zelnick totesi GameSpotille.

Varsinkin käytettyjen pelikonsoleiden hinta on sen verran matala, että sellaiset pelaajat, jotka ovat valmiita maksamaan peleistä 50-60 euroa mutta jotka eivät omista pelikonsolia, lienevät varsin harvassa. Lisäksi Stadia vaatii melko hyvän verkkoyhteyden, mikä rajaa käyttäjäkuntaa entisestään.