Uusimmat

3DS:n hinta romahtaa, Nintendo korvaa erotuksen jo ostaneille

29.07.2011 09:00 Miikka Lehtonen

Nintendon 3DS ei ole ollut ihan sellainen myyntihitti, kuin iso-N olisi toivonut. Ja miksipä olisikaan – laitteessa on vielä lastentauteja, se on kallis ja sen pelituki on olematon. Kohta tulee onneksi pelattavaa ja nyt se toinenkin ongelma poistuu, sillä 3DS:n hinta romahtaa kohtapuoliin.

Nintendo ilmoitti eilen leikkaavansa 3DS:n hintaa maailmanlaajuisesti ja tuntuvasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa konsolin hinta putoaa 249 taalasta 169 taalaan, eli miltei kolmanneksella. Englannissa paikalliset analyytikot arvelevat, että 3DS:n hinta putoaa nykyisestä 229 punnan suositushinnasta noin 150 puntaan, mutta Englannissa, kuten manner-Euroopassakin, hinnoittelu on loppupelissä kauppiaiden vastuulla. Niinpä todelliset alennukset eivät välttämättä ole siellä tai Suomessa aivan näin tuntuvia.

Vaan mitä jos kävi jo niin onnekkaasti (tai ikävästi, perspektiivistä riippuen), että ostit jo 3DS:n? Nintendo ei heitä sinua susille, vaan tarjoaa kaikille jo konsolin omistajille muhkean pelipaketin. Digitaalinen hyvityssetti sisältää 10 NES-peliä ja 10 GBA-peliä, joista viisi kutakin on nyt tiedossa. Erikoista jutussa on se, että Nintendon mukaan kyseisiä GBA-pelejä ei tulla julkaisemaan myöhemmin muilla tavoilla.

  • Super Mario Bros. (NES )
  • Donkey Kong Jr. (NES)
  • Balloon Fight (NES)
  • Ice Climber (NES)
  • The Legend of Zelda (NES)
  • Yoshi’s Island (GBA)
  • Mario Kart: Super Circuit (GBA)
  • Metroid Fusion (GBA)
  • WarioWare Inc (GBA)
  • Mario vs. Donkey Kong (GBA)

Onko tämä sitten riittävä korvaus? No, se jää jokaisen arvioitavaksi, mutta rahallisesti arvioituna kyllä. Virtual Consolen hinnoittelun mukaan listalle ilmestyvät 20 ilmaispeliä maksaisivat yhteensä noin 100 euroa. Pelit näyttävät olevan myös laadultaan hyviä, joten tästä peukkua Nintendon suuntaan.

Nintendo toivoo tietenkin, että roima alennus saisi ihmiset vihdoin ostamaan heidän ihmekonsoliaan, jolla taitaa oikeasti jopa olla aika paljon annettavaa pelaajille. Samaan syssyyn tietenkin heitettiin taas kova luu Sonyn suuntaan. Siellä kun tehtiin ylitöitä, karsittiin ominaisuuksia ja puraistaan iso pala persnettoa, jotta tuleva PSP Vita saatiin markkinoille kilpailukykyiseen hintaan — joka on siis nyt kolmanneksen 3DS:ää suurempi.

Peliliike Nintendolta, mutta jää nähtäväksi, miten suuri vaikutus sillä lopulta on. Moni analyytikko uskoo, että kannettavien markkinat ovat pysyvästi heilahtaneet kohti älypuhelimia, jotka tarjoavat suurimmalle osalle pelaajista tarpeeksi kannettavia pelikokemuksia. Itse jään odottelemaan väistämätöntä 3DS XL:ää, sillä DSi:n muhkeisiin ruutuihin ja anteliaaseen akkukestoon tottuneella ei ole paluuta entiseen.

Hinta putoaa Suomen Nintendon mukaan meillä päin 12.8. mutta summista ei vielä ole tietoa. Samainen taho muistuttaa, että 3DS:n omistajien kannattaa siis siihen mennessä kirjautua eShopiin ja näin pokata itselleen oikeus ilmaispeleihin.

Lähde: Giant Bomb

Lue myös

Muroneroutta: tee-se-itse ilmastointilaite legoista ja kylmäkalleista

Huikea tarina: Näin hakkeroin pelikoneet syytämään rahaa

Yhdysvaltain sisällissotaa steampunkkina: Gettysburg: Armored Warfare

Olenko nähnyt tämän pelin joskus aiemmin? Suorasukainen kopio suomipelistä