Saatanalliset säkeet, osa II: Perkeleen pojan paluu
Pekka Leinonen matkusti nuoren Lucius-pojan mukana kerrassaan pirullisiin bileisiin. Mutta hyvin ideoidussa suomiseikkailussa oli vikaa muuallakin kuin sen päähenkilön korvien välissä.
Peli alkaa siitä mihin ykkönen jäi. Kaikki ovat kuolleet, kartano on tulessa ja protagonisti hengissä. Hänet viedään hullujenhuoneelle, voimat ovat kadonneet, rauha maassa, yhtäkkiä jotain tapahtuu, murhaaminen alkaa, nyt pitäisi tehdä maailmanloppu, jossain on Saatanan toinen poika ja kilpailijasta pitäisi päästä eroon ja perkele kun ei kiinnosta.
Juoni on jotenkin niin turha ja pelkkä veruke murhasimulaattorille. Valitettavasti tappaminen on tehty tylsäksi ja näkökulmasta riippuen joko liian helpoksi tai turhauttavaksi. Jos haluaa puhaltaa pelin mahdollisimman nopeasti läpi, sen kuin myrkyttää donitsit ja heittelee niitä kohti kohdehenkilöitä tai iskee happopullon kasvoille. Jos sitten taas haluaa hienoja ja tyylikkäitä tappoja ympäristöä hyödyntäen, niiden toteuttaminen on bugista tai glitchattua. Tekoälykin on niin vajavaista ja animaatio skitsahtavaa, etteivät ne auta yhtään asiaa.
Lue koko arvostelu: Lucius II (PC)
Jos Luciusta pitäisi luonnehtia jonkin muun olemassa olevan viihteen keinoin, ei Omenin yhdistäminen Hitmaniin ole kovin kaukana totuudesta. Luciuksen on tutkittava laajaa kartanoa, kerättävä sopivia esineitä ja tutkittava kulloinkin uhrina olevan henkilön rutiineja jotta nämä saadaan houkuteltua sopivaan paikkaan päättämään päivänsä jollain kekseliäällä tavalla. Apunaan Luciuksella on erilaisia saatanallisia taikavoimia, kuten mielenhallintaa ja telekinesiaa.
Lisää aiheesta
Fester Mudd: Curse of the Gold Episode 1 (Android, iOS, Linux, Mac, PC)
