King Arthur: The Role Playing Wargame (PC)

25.03.2011 16:06 Juho Anttila

Tekijä: Neocore Games
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 4 Gt muistia, Radeon HD 5830
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP, Vista tai 7, 3 Ghz prosessori, 1 Gt muistia, 256 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1 samalla koneella, 2 verkossa
Pelin kotisivu: http://www.kingarthurthewargame.com/
Arvostelija: Juho Anttila

Ei nimi peliä pilaa, josei peli nimeä. King Arthur: The Role Playing Wargame meni ainakin allekirjoittaneelta aikanaan ohi, eikä vähiten kökön nimensä vuoksi. Onneksi virhe on mahdollista korjata jälkikäteen.

Virheestä todellakin on kyse, sillä kyseessä on suorastaan yllättävän laadukas tapaus. Pyöreän pöydän tarujen ympärille rakennettu strategiapeli lainaa häpeilemättä Total War -sarjaa, mutta löytyypä paketista myös ihan omia ideoita.

Kuten jokainen historiansa tunteva tietä, Artturi-kuninkaan seikkailut ovat pääosin silkkaa fiktiota. Tämä paljastus traumatisoi pikku-Juhon aikanaan pahemmin kuin totuus Joulupukin olemassaolosta, mutta pelintekijöille vapautus historiallisesta realismista antaa mahdollisuuden nokittaa Total War -sarjaa taikuudella ja taruolennoilla. Kentällä sattuu ja tapahtuu, kun turpasaunan lisäksi kaverin voi myös vaikka laulaa suohon.

Ristin ritari vai druidien käskyläinen?

Valtakunnan suuret linjat vedetään strategisessa karttanäkymässä. Britannian karttaa hallitsevat etelän riitaisat kuningaskunnat. Pohjoisessa uhkaa synkkä ja laaja metsä, jonka uumenissa aika kulkee omia polkujaan kelttilegendojen herätessä henkiin. Valtakunta olisi yhdistettävä ja ulkoiset uhat torjuttava, mutta tekeekö sen kristinuskon nimissä vai vanhaa uskoa kunnioittaen, se jää pelaajan päätettäväksi.

Piristävänä näkökulmana kumpaakaan uskonnollista valintaa ei demonisoida, vaan oikeudenmukaisuutta mitataan aivan omalla akselillaan. Ollako julma tyranni vai oikeamielinen hallitsija? Jokainen pelin aikana vastaan tuleva päätös vaikuttaa siihen, minkälaista tarinaa tällä kertaa kerrotaan.

Vaikka liikkuminen moraalimittarilla onkin periaatteessa vapaata, ei haahuilu vaihtoehtojen välillä kannata. Mitä pidemmälle tietyllä asteikolla etenee, sitä parempia erikoisyksiköitä ja -kykyjä pelaajalle tarjoillaan. Suunta kannattaa siis valita neljästä mahdollisesta ja sitä pitää myös seurata johdonmukaisesti, jos tahtoo saada valinnoistaan eniten hyötyä irti.

Valinnat esitetään eteen tulevina tehtävinä. Juonta eteenpäin kuljettavat tehtävät saattavat pakottaa taistelemaan, mutta aivan yhtä hyvin ongelmia voidaan ratkoa yksinkertaisen monivalintakysymyksiin perustuvan seikkailupelin muodossa. Joskus tarjolla on kaksi toisensa pois sulkevaa tehtävää, toisinaan taas ratkaisumalli vaikuttaa lopputulokseen.

Tehtäväpohjaisuus antaa suuntaa tekemiselle, mutta pelaajalla on myös vapaus kasvattaa valtakuntaansa perinteisemmän strategian keinoin. Peliaika kulkee neljän vuodenajan mukaan. Keväästä syksyyn liikutaan kartalla, vallataan avainkohteita ja tarpeen vaatiessa myös taistellaan. Talveksi puolestaan vetäydytään leiriin keräämään voimia, jakamaan kokemuksen karttuessa yksiköille ja sankareille kertyneitä kykypisteitä ja suunnittelemaan erilaisia kehitys- ja rakennusprojekteja.

Kunhan kampanja malttaa päästä kunnolla käyntiin, kasvaa tekemisenkin määrä. Hallitsija säätää veroastetta, priorisoi kehitystoimintaa ja huolehtii armeijoidensa sekä ennen kaikkea pyöreän pöydän ritarien hyvinvoinnista. Vähitellen kasvavalle sankarikatraalle voi jakaa läänejä hallittavaksi ja neitokaisia puolisoiksi. Viimeksi mainitut nostavat ritarien moraalia, mutta puolisoitaan ohjailevat vaimot saattavat tuoda mukanaan myös negatiivisia sivuvaikutuksia. Päätöksiään joutuu tasapainottamaan huolella.

Totaalista sotaa

Varsinainen sodankäynti lainaa enemmän kuin vähän Total War -sarjalta. Molemmat osapuolet marssittavat kentälle armeijansa, jota komennetaan yksikkö kerrallaan. Maasto ja yksiköt näyttävät komealta, mutta graafinen toteutus ei silti pääse lähellekään esikuvansa tasoa. Kamerakin tuntuu kummallisen kankealta.

Oma idea ovat kontrollipisteet, joiden ympärille taistelut kietoutuvat. Kentältä löytyy vaihteleva määrä lippuja, joiden hallinta syö vastapuolen moraalia. Jos moraali pettää, taistelu on hävitty, vaikka verta ei oltaisi vuodatettu tippaakaan. Ajatus on mainio, mutta käytännössä vaikutus jää vähäiseksi. Usein ratsuväki käy keräilemässä irtoliput sillä välin, kun varsinainen taistelu käydään yhdellä rintamalla.

Taikuus on merkittävä osa kuningas Arthurin taruja ja se on muistettu myös pelissä. Jokainen sankari osaa yhden tai useamman taian, joilla vaakaa voi yrittää kallistaa oman puolen suuntaan. Lisäksi joidenkin kontrollipisteiden hallinnasta palkitaan ylimääräisillä taikavoimilla. Magia tuokin taisteluihin mukavan oman ja omintakeisen taktisen elementin.

Eri yksiköiden välinen tasapainotus on hoidettu tyydyttävän hyvin, vaikka jousimiehet ovatkin jopa pelottavan tehokas työkalu. Tämä siitäkin huolimatta, että tekijät ovat fanipalautetta kuunneltuaan lisänneet valikkoon mahdollisuuden heikentää aiemmin täysin ylivoimaisia jousimiehiä.

Vaikka ihan kaikkia esikuvan herkkuja ei olekaan saatavilla, on lopputulos toimiva ja viihdyttävä. Tekoäly rankaisee hätäisiä, vaikka vähänkään fiksumpi nojatuolikenraali oppii kyllä uunottamaan piikomentajaa nopeasti. Fantasiaelementit tuovat mukaan paljon kaivattua omaa tunnelmaa. Total War -sarja on teknisesti onnistuneempi näkemys samaan pelimalliin, mutta se ei silti tee King Arthurista suinkaan huonoa peliä. Päin vastoin.

Lisää samaa, ja vielä lisää

King Arthurin yksinpelikampanjaan saa upotettua helposti pelitunnin jos toisenkin. Lisäksi suhteellisen avoin pelimuoto lisää uudelleenpeluuarvoa. Jos tämä ei vielä riitä, on pelille ilmestynyt myös kaksi maksullista laajennusta.

The Saxxons ja The Druids ovat sisällöllisesti kuin peilikuvia toisistaan. Aiemmin ilmestynyt The Saxxons asettaa pelaajan kristillisten saksien rooliin, tarkoituksena levittää oikeaa uskoa halki Britannian. The Druids puolestaan vaihtaa puolta, nyt pelaajaa ohjataan kohti vanhaa uskoa. Kumpikaan lisäosa ei pakota näihinkään valintoihin, mutta tarjolla olevat sankarit ja tehtävät tukevat vahvasti suositeltua lähestymistapaa.

Lisäosien ehkä selkein muutos emopeliin nähden on entistä vapaampi kampanja. Pelin alussa pääsee määrittelemään hyvinkin tarkkaan, minkälaisilla voittoehdoilla ja vaikeustasolla peliä tahtoo pelata. Tarina jää sivuosaan. Muitakin pieniä muutoksia on silti lisätty.

Kun emopelissä Pyöreän pöydän ritarit kertyvät tarinan määräämällä tavalla, ottavat lisäosat erilaisen lähestymistavan. Sankareita on maa pullollaan ja heitä suostutellaan omalle puolelle lahjuksin, diplomatian keinoin tai suorittamalla kunkin sankarin tarjoamia tehtäviä.

Jos Arthur-kiintiö ei ole tullut täyteen varsinaisen pelin parissa, ovat lisäosat myös mainioita hankintoja. Pelattavaa ja muokattavaa riittää ja rahalleen saa takuulla vastinetta. Vaikka varsinaiset pelilliset muutokset jäävätkin vähäisiksi, tarjoavat uudet kampanjat juuri sopivasti erilaisia näkemyksiä samaan aiheeseen.

Peli tukee myös kahden hengen taisteluita verkossa. Harmillista kyllä moninpeliin kirjautuminen ei syystä tai toisesta onnistunut testin aikana. Toisaalta verkkokeskustelijat tiesivät kertoa, että peliseuran löytäminen voi olla suhteellisen haastavaa. Ostopäätöstä ei kannatakaan perustaa moninpelin varaan.

King Arthur: The Role Playing Wargame on teos, josta voisi puhua pidempäänkin. Peli, jonka voisi ensinäkemältä tuomita pelkkänä Total War -kopiona nappaakin otteeseensa suorastaan yllättävän tiukalla otteella. Tarpeeksi omia ideoita ja kiehtova peliympäristö, mitä muuta sitä voisi Total War -sarjan seuraavaa osaa odotellessaan toivoa. Etenkin, kun peli maksaa tätä kirjoittaessa Steamissa vain hieman alle 20 euroa ja lisäosineenkin hinta jää alle neljän kympin.