Uusimmat

Rockstar miettii jo GTA 6:tta

03.02.2015 17:55 Jukka O. Kauppinen

Rockstar Gamesin pelinteko kestää yleensä vähän pidempään kuin muilla studioilla. Ihan syystäkin, sillä ideoita pallotellaan ja testaillaan aina oikein kunnolla. Myös tuotantoarvot ja odotukset ovat vähän isompia. Ei siis ihme, että firmassa katsotaan jo tulevaisuuteen ja GTA VI:een.

”Meillä on ideoita noin 45 vuodeksi”, toteaa studion toimitusjohtaja Leslie Benzies.

”Emme tiedä vielä millainen peli GTA VI tulee olemaan, mutta meillä on siihen ideoita. Ja kaikki lähtee ideasta. Minne se sijoittuu? Paikan selvittyä mietimme tehtäviä. Los Angelesissa tehdään eri juttuja kuin Miamissa tai New Yorkissa.”

”Kartta ja tehtävät rakennetaan rinta rinnan, ja tarinankerronnan päälle rakennetaan sitten tehtäviä.”

Grand Theft Auto V julkaistiin vähän päälle vuosi sitten ja sen PC-versio julkaistaan ensi maaliskuussa. Mutta eipä siitä mitään epäilystä ole: GTA on Rockstarin ja 2K Gamesin/Take Two Interactiven tärkein kultasuoni, jonka louhintaa suunnitellaan huolella ja rakkaudella.

Lähde: Inside Rockstar North – Part 1: The Vision

Lisää aiheesta

Grand Theft Auto V (PS3, Xbox 360) 

Grand Theft Auto V (PS4, Xbox One) 

Grand Theft Auto V ilman tekstuureja on kuin kauhuelokuva 

Pelikopteri 27.11.2014: Game of Thronesista GTA V:een – avaruuden kautta kiertäen (Checkpoint) 

Pelit kiellettävä yli 60-vuotiailta! GTA V sai seniorit sekaisin