UUSIMMAT

Arvostelu | Call of the Sea on lajissaan mainio seikkailu, jota H. P. Lovecraftin ystävien ei kannata ohittaa

20.12.2020 20:00 | Tuukka Hämäläinen

Melkein huomaamatta PC:lle ja Xbox-konsoleille hiipinyt Call of the Sea on tunnelmallinen pulmapeli. Etenkin tarina on vakuuttavaa jälkeä, eikä pelaamista pysäytä edes yksi kohuuttoman vaikea puzzle-tehtävä.


Julkaisupäivä: 8.12.2020
Studio: Out of the Blue Games
Julkaisija: Raw Fury
Saatavilla: PC, Xbox One, Xbox Series S/X (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 7
Peliä pelattu arvostelua varten: 6 tuntia


Cthulhu-mytologiasta ja H.P. Lovecraftin tarinoista ammentavia pelejä on niin pilvin pimein, että massasta on vaikea erottua. Ehkäpä siksi Out of the Blue -pelistudio ei ole ratsastanut Lovecraftin nimellä, vaikka Call of the Sean juuret ovat ilmiselvästi kiistellyn kulttikirjailijan tuotannossa.

Call of the Sea on Tyynenmeren saarelle sijoittuva seikkailu, joka yhdistää tarinapeliä ja pulmanratkaisua tiiviiksi pelipaketiksi. Tarinan päähenkilö on Norah, joka lähtee jäljittämään aviomiehensä Harryn kadonnutta retkikuntaa. Norah kärsii tuntemattomasta sairaudesta, jonka parannuskeinon etsintä johti Harryn syrjäiselle ja pahamaineiselle saarelle. Pelin edetessä Norah yrittää siis selvittää paitsi retkikunnan vaiheet, myös oman kohtalonsa.

Call of the Sea ammentaa reilusti keskeisiä ideoita, tunnelmaa ja nimiäkin Lovecraftin jäämistöstä, mutta erottuu silti edukseen muiden Cthulhu-pelien massasta. Tällä kertaa ei nimittäin tarjoilla taistelua tai kauhuhiippailua, vaan peli keskittyy on tarinaan ja pulmanratkontaan.

Puzzlet on enimmäkseen rakennettu erittäin selkeästi, mutta turhan helpoilta ne eivät alkumetrien jälkeen tunnu missään vaiheessa. Poikkeukseksi nousee pelin keskivaiheille sijoittuva yksittäinen pulma, joka on kohtuuttoman vaikea ja saanut monet pelaajat etsimään vastausta verkosta. Peli olisi siis kaivannut hieman lisää tasapainotusta, mutta kun tästä yhdestä pulmasta (Chapter 4:n lopulla) selviää, etenee loppupeli taas intuitiivisesti.

Pulmat tarjoavat Call of the Sean pelillisen haasteen, mutta pelin sydän on tarinassa. Sirpaleittain hahmottuvassa kertomuksessa on sitten hyvää ja huonoa.

Ikävää on se, että juoni etenee aika tuttuja linjoja, jotka Lovecraftin ystävät tuntevat turhankin hyvin. Paremmin sen sijaan välittyvät hahmot ja tunteellinen vetovoima, sillä keskiössä on kuitenkin läpi pelikokemuksen Norahin ja Harryn suhde. Pääroolia ääninäyttelevä Cissy Jones (mm. Firewatch, Destiny 2) tuo rooliin eloa ja aitoutta silloinkin, kun roolihahmon repliikit eivät ole kaikkein terävimmillään.

Visuaalisesti peli näyttää ainakin Xbox Series S/X:lle optimoituna oikein kauniilta, missä vaikuttavinta on pitkä piirtoetäisyys ja valoefektit. On tosin sanottava, että yksityiskohdissa tapahtuu välillä pientä pikselöitymistä, mikä häiritsee etenkin esineitä poimiessa ja niitä tarkastellessa. Tämä on kosmeettinen pikkuvika, mutta ärsyttää tietysti toistuessaan usein.

Call of the Sean pahin kompastuskivi on se, ettei peli tee varsinaisesti mitään uutta tyylilajissaan. Sen tyyli ja tunnelma tuovat mieleen vaikkapa The Vanishing of Ethan Carterin (2014) ja ylipäätään kävelysimulaattorien genren, jossa on kerrottu paljon vaikuttavampia tarinoita.

Toisaalta (yksittäistä ylivaikeaa pulmaa lukuunottamatta) peli toteuttaa kaiken erittäin hyvin. Se on siis tavallaan ”täydellinen kolmen tähden peli” – ehdottomasti pelaamisen arvoinen, viihdyttävä ja tunteisiin vetoava, mutta vielä jotain lisävivahdetta tai persoonaa kaipaava. Hieman lisäpisteitä on annettava siitä, että tarinassa on oikeasti sydän mukana.

CALL OF THE SEA

”Turhankin tuttuja latuja kulkeva pulmapeli, jonka tarina ja puzzlet pitävät silti otteessaan.”