Arvostelu: Maneater on roolipeli, jossa pelaaja ohjaa tappajahaita – eikä ihmisten syöminen ole koskaan ollut näin viihdyttävää

31.05.2020 20:10 | Teemu Purhonen

Maneater on vakuuttavan härski ja yksinkertainen peli, jonka avoin ja kirjaimellisesti syvä maailma tarjoaa samanlaista hupia kuin vaikkapa Grand Theft Auto, vaikka julkaisut ovatkin hyvin kaukana toisistaan. 


Julkaisupäivä: 22.5.2020
Studio: Tripwire Interactive & Blindside Interactive
Julkaisija: Tripwire Interactive & Deep Silver
Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), Xbox One & Nintendo Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: noin 22 tuntia


Maneater on avoimen vesimaailman toimintaroolipeli, jonka päähenkilönä on murhanhimoinen tappajahai. Maneaterin haikala ryhtyy saalistajaksi taaperona, ja pelin edetessä sankarimme kasvaa, muuttuu entistä voimakkaammaksi ja ansaitsee erilaisia uusia kykyjä. Esimerkiksi hain oma vedenalainen tutka paranee tehokkaammaksi, mikä auttaa näkemään, missä saalista tai saalistajia oikein kikkailee.

Hai ei ole vesistöjen ruhtinas, sillä siellä uiskentelee monia muitakin petoja, kuten alligaattoreita, joille hai on vain makoisa välipala. Mutta ei hätää: jos hai jollain tapaa vahingoittuu, auttaa voimien palauttamiseen erilaisten kalojen mutustelu tai omaan pesäluolaan pakeneminen. Maneatherissa pelin tallennus tapahtuu tällaiseen luolaan uimalla. Eri kaloista saa erilaista ravintoa, mikä auttaa hain kehittymistä suuremmaksi ja voimakkaammaksi pedoksi.

Käytännössä hain tasot nousevat sen mukaan, kuinka paljon erilaista ravintoa on saatu terävien hampaiden väliin.

Siinä missä GTA-pelit ovat syvästi humoristisia, puuttuu samanlainen aspekti Maneaterista lähes kokonaan. Juuri tämän takia ihmisen palasiksi pistäminen tuntuu välillä erityisen härskiltä, mutta myös hyvin tyydyttävältä. Tämä on peliltä aikamoinen saavutus – voi toki myös olla, että tästä setämiehestä on kovaa vauhtia tulossa kukkahattusetä, mistäs näistä tietää. Ihan ilman huumoria ei Maneateria ole tehty: Saturday Night Live -ohjelmasta tuttu Chris Parnell, toimii kertojana, joka välillä viisastelee pelaajan toimista paikoin oikein viihdyttävästi.

Onnistuneen taistelun oppii Maneaterissa nopeasti, sillä paikoilleen ei pidä jäädä missään tilanteessa. Sen sijaan hyökkäyksen jälkeen kannattaa lähteä vainoamaan saalista kiertelemällä sen ympärillä, välillä kimppuun iskien. Yksinkertaista, eikö?

Saalistaminen on yllättävän miellyttävää puuhaa, suorastaan koukuttavaa.

Pelissä on uhkamittari, joka täyttyy aina, kun hai tekee selvää ihmisistä, jotka liikkuvat vesistöillä erilaisia kulkupeleillä aina kalastaja-aluksista poljettaviin hupipaatteihin. Kun mittari on täynnä, saapuu paikalle hainmetsästäjiä, jotka ryhtyvät välittömästi tyhjentämään kuularuiskuja kohti viatonta petoamme. Silloin on syytä lähteä syvyyksiin liukkaasti liikkeelle.

Kun hai on päässyt saalistajia pakoon, ryhtyvät nämä etsintäpuuhiin tietyksi aikaa. Sen jälkeen tilanne normalisoituu, ja uimarantojen makupalat alkavat kiinnostaa uudelleen: ihmisten murhaaminen on näyttävän näköistä.

Itse peli näyttää Unreal Engine 4:llä tehdyltä, jota se tietenkin on, ja lisäksi sellaiselta, miltä seitsemän vuotta vanhalta pelikoneelta voi odottaa. Siitä huolimatta vedenalainen maailma esittäytyy kiehtovan mielenkiintoisenaa, eikä peli varsinaisesti mitenkään huonolta näytä. Lisäksi se kuulostaa niin hyvältä, ettei pelin ääniin tule kiinnitettyä kovin paljon huomiota, aivan kuten toimivan äänimaailman kuuluukin.

Hain touhujen ohjaaminen on yllättävän vaivatonta.

Toisella ohjaimen tatilla liikutellaan merten syvyyksien tappajaa, ja toisella ohjastetaan kuvakulmaa. Hai murhaa toisella liipamisella, yhdellä paiskotaan pyrstöä, ja näin pois päin. Haikalan ohjastamisesta saa siis helposti kiinni, eikä se rajoita pelinautintoa millään tapaa.

Pelikartta on tarpeeksi laaja, joten tutkimista riittää pitkäksi aikaa.

Maneaterin useilla eri alueilla on tarjolla monenmoisia tehtäviä, kuten esimerkiksi tiettyjen petojen ja ihmisten tappamista, sekä meren pohjasta löytyvien aarteiden etsimistä. Pelistä löytyy lisäksi tiettyjä merkkejä, joiden syöminen herättää kertojan kertomaan, kuinka vaikkapa merkin luota löytyvät ihmisten luurangot ovat päätyneet nykyiseen olotilaansa. Tällainen hassuttelu on merkittävää, sillä se muuttaa pelin hengen vähemmän vakavaksi, mikä on tervetullut ominaisuus.

Eri alueille pääsee monien tunneleiden kautta tai sulkuporttien avausnappulaa kohti hyppiminen. Tämä on haastavaa etenkin nuorena haina, joka ei ymmärrettävästi kykene samanlaiseen akrobatiaan kuin aikuinen kala. Sen sijaan jo aivan pienikin peto pystyy murhaamaan ihmisiä brutaalisti myös uimarannalle hyppäämällä. Se ei tosin ole pidemmän päälle terveellistä, sillä yllättäen hait eivät pysty elämään kuivalla maalla.

Kuten asiaan kuuluu, mitä pidemmälle pelissä edetään, sitä väkevämpiä vaaroja vedet ovat pullollaan. Lisäksi hainsaalistajat muuttuvat koko ajan pirullisimmiksi.

Maneaterista on vaikea löytää kritisoitavaa, sillä se tarjoaa valtavan hupaisaa viihdettä pitkäksi aikaa. Pelaaminen alkaa kyllä toistaa itseään, mutta ei kovin nopeasti, sillä jokainen kartan osa-alue on erilainen, ja vesistöistä löytyy näin mukavasti tutkittavaa. Jonkinlainen vaihtelu olisi silti paikallaan, sillä käytännössä pelaaminen muodostuu muiden vesieläinten tappamisesta, ihmisten murhaamisesta ja metsästäjien pakemisesta. Tästä huolimatta pelikerrat tahtovat venyä, ja pelin ääreen palaaminen tuntuu usein houkuttelevalta ajatukselta.

MANEATER

”Toistosta huolimatta Maneater on monella tapaa miellyttävä ja hyvällä tapaa törkeä peli, ja syvyyksissä vaaniminen tuntuu varsin mukavalta puuhalta.”