Arvostelu: Observer on hienoa cyberpunk-viihdettä, mutta pelinä halpaa hyppykauhua

07.09.2017 20:23 | Miikka Lehtonen | 1049

Observer

Cyberpunk ei ole kiva juttu. Sen kauhuskenaarioita luotaa puolalainen Observer, joka tarjoilee huikeita visioita, upeaa tyyliä, hienoa tarinankerrontaa… ja todella pliisua pelattavuutta.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Bloober Team  / Julkaisija: Aspyr Media  / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One / Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1080  / Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i3, 8 Gt muistia, GeForce 6600  / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 16


Videopelit ovat mediana uniikki yhdistelmä piirteitä muista medioista aivan omilla mausteilla höystettynä. Kun tarjolla on tuoreen teknologian myötä jo hämmentävän voimakasta audiovisuaalista kapasiteettia, moni pelinkehittäjä lankeaa helposti ansaan, jossa näiden avulla yritetään peittää vähäistä, väsynyttä tai muuten vain kehnoa pelattavuutta.

Valitettavasti tähän ansaan kompastuu myös Rutger Hauerin ”tähdittämä” Observer, jonka uskomattoman upean toteutuksen ja kiinnostavien ideoiden alla piilee turhan vaisu peli.

Observer sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, joka tuntuu kuin Neuromancerin, Blade Runnerin ja muiden klassisten cyberpunk-tarinoiden, sekä puolalaisen 80-luvun estetiikan yhteentörmäykseltä. Tämä kuulostaa hyvin hämärältä, ja sitä se myös on. Kuvitelkaa Blade Runnerin neonväritteiset, sumuiset ja sateiset kaupunkimaisemat ja heittäkää sitten mukaan 80-luvun puolalaisestetiikkaa sen ajan versioilla futuristisesta teknologiasta höystettynä.

Puolalaiset vaikutteet eivät ole hihasta tempaistuja, sillä Observerin kehittänyt Bloober Team on puolalainen firma, ja peli sijoittuu tulevaisuuden Krakovaan. Kaikkialla näkyy puolalaista tekstiä, niiden kuuluisien puolalaisten elokuvajulisteiden hengessä tehtyjä mainoksia ja kunnon likaista cyberpunk-meininkiä.

Observer

Pelaaja on megayhtiön työllistämä etsivä, jonka tehtävänä on löytää toisinajattelijoita tai muita ongelmatapauksia, hakkeroida näiden aivot ja poistaa ongelmat. Observerin tapahtumat heittävät hänet kuitenkin vähän toisenlaisiin maisemiin, kun hän saa yllättäen puhelun kauan sitten kadonneelta pojaltaan.

Pojan asunnosta löytyy kuitenkin vain päätön ja silvottu ruumis. Ei kai se voi olla poika? Mutta jos ei hän, kuka?

Samaan aikaan asuntokompleksissa soivat hälytyssireenit ja koko paikka pistetään sinettiin. Ovisilmistään kurkkivat ihmiset pelkäävät nanophage-taudin puhjenneen rakennuksessa, mutta kukaan ei tiedä mitään mistään. Rakennuksen talonmies on puoliksi romuisista kyberosista rakennettu sotaveteraani, joka näkee painajaisia menneistä, tietokoneet ovat täynnä pienen elämän tragedioista kertovia  sähköposteja ja rakennus itse on romahduspisteessä oleva raunio, jonka seinistä törröttää vesihöyryä puskevia putkia ja kipinöitä roiskivia johtoja.

Tästä kompleksista ei sitten pelin aikana lähdetäkään mihinkään, vaan noin 10-tuntinen tarina rajoittuu puhtaasti sen sisään. En pannut tätä pahakseni, sillä kun pääsee komppaamaan samoja maisemia näin kauan, niiden avulla saadaan luotua todella toimiva paikan tuntu ja kerrottua paljon tarinaa passiivisesti puhtaasti ympäristön avulla.

Niin – tai paikasta ei siis lähdetä mihinkään fyysisesti.

Henkisesti taas? Voi pojat.

Observer

Observerin alussa vastaan tuleva päätön ruumis ei ole suinkaan ainut laatuaan, sillä karanteeniin joutuneessa talossa on joku – tai jokin – joka raatelee vastaantulijoita kappaleiksi. Murhaajan jäljille pääseminen vaatii ensinnäkin vanhaa kunnon etsiväntyötä. Rikospaikkoja tutkitaan bio- ja elektroskannerien avulla ja yritetään näin etsiä johtolankoja siitä, mitä on tapahtunut. Näin ei kuitenkaan päästä mihinkään, vaan tarvitaan myös äärimmäisiä keinoja, eli käytännössä kuolevien – tai jo kuolleiden – uhrien aivojen hakkerointia.

Nämä kohtaukset ovat se pelin varsinainen pihvi, kun pelaaja tempautuu painajaismaiseen kyberhelvettiin, jossa kuolevien aivojen varjokuvat ja pelot sekoittuvat muistoihin, sekä päähahmon omiin vastaaviin. Visuaalisesti nämä osiot ovat upeita, kun surrealistiset ja vääristyneet versiot arkisista paikoista törmäävät kauhukuviin, visuaalisiin vääristymiin ja runsaisiin häiriöihin. Ensimmäisten aivohakkerointien aikana taisin olla enimmäkseen suu ymmyrkäisenä puhtaasta hämmästyksestä ja hämmennyksestä.

Valitettavasti illuusio ei kestänyt loputtomiin, sillä jo kolmannessa hakkeroinnissa kävi ilmi, että komeiden kulissien alla ei ole juuri yhtään sisältöä. Bloober Teamin edellinen peli oli Layers of Fear, jossa pelaaja tutki hulluksi tulleen taiteilijan kartanoa ja vaelsi sen painajaismaisissa taidemaisemissa. Layers of Fearilla ja Observerilla on paljon yhteistä, sillä niiden pelattavuus on kovin samanlaista. Pääosan ajasta pelaaja vain vaeltaa painajaisten läpi nähden pieniä kohtauksia uhrien tai itsensä elämistä. Usein myöhemmät kohtaukset antavat jotain uutta tietoa aiempiin, joiden ansiosta ne näkee aivan uudessa valossa.

Toisinaan ratkotaan todella kepeitä puzzleja. Labyrintistä ei tunnu pääsevän mitenkään pois, sillä ovien läpi kulkeminen palauttaa aina sisäänkäynnille. Mutta haa, huoneissahan on televisiot, joista näkyvistä maisemista voi ehkä tunnistaa yhden tarjolla olevista ovista. Mitäs jos kuljen sen läpi? Ongelmat kasaantuvat pelin edetessä, kun painajaisuniin heitetään mukaan vihollisia. Pelaaja ei tietenkään voi taistella näitä vastaan, vaan ainoastaan piiloutua ja paeta. Jos tulee havaituksi, edessä on välitön kerrasta poikki -kuolema ja paluu kohtauksen alkuun. Usein kohtaukset ovat pitkiä, joten kuolematkin turhauttavat. Vihollisten väistely ei muutenkaan sovi alkuunkaan peliin, vaan tuntuu siltä, kuin nämä kohtaukset olisivat mukana vain pitkittämässä peliä.

Observer

Observer on parhaimmillaan, kun se uskaltaa ottaa rauhallisesti ja tarjoilla pelaajan silmien eteen hyytäviä visioita tulevaisuuden painajaismaisesta kyberhelvetistä, jossa kaikkea hallitsevat megayhtiöt tuntevat ovat jo muodostaneet kylmien algoritmiensa avulla tilastollisen kuvan sinusta ja elämästäsi, ja pakottavat sitten valitsemaansa muottiin. Nämä hetket ja pienet vinjetit brutaalin tulevaisuuden murtamien ihmisten elämistä toimivat kympillä, ja niiden siivillä haluaisin antaa Observerille paljon korkeammat pisteet kuin arvostelun lopussa seisoo.

Valitettavasti puhumme nyt kuitenkin videopelistä, eikä Observer ole kummoinen peli. Rikospaikkojen tutkinta on lopulta aika merkityksetöntä puuhaa, ja painajaisissa vihollisten väistely ja sokkeloissa haahuilu vesittävät niiden hyvät puolet.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Observer on … No, ei pelaamisen arvoinen peli, mutta kokemisen arvoinen teos.

Oberver on audiovisuaalisena trippinä huikea, kysyy oikeasti kiinnostavia kysymyksiä ja kertoo välillä erinomaisen hyvin pieniä tarinoita. Onkin harmi, että kehitystiimi ei ole uskaltanut nojata täysillä näihin vahvuuksiinsa, vaan on vesittänyt kokonaisuutta pliisulla pelattavuudella ja halvoilla hyppykauhuilla. Hieman paremmalla harkinnalla ja toteutuksella voitaisiin puhua jo merkkitapauksesta, mutta nyt suositukset täytyy antaa sen verran isoin varauksin, että heitetään pisteiksi kunnon kompromissikolmonen ja todetaan, että ennakkoluuloton cyberpunkin ja interaktiivisen fiktion ystävä voi löytää Observerista todellisen timantin – tai kamalan pettymyksen.

 

OBSERVER

”Observer on huikea audiovisuaalinen trippi, mutta kokemus kompastelee halpaan hyppykauhuun.”