Imperial Glory (pc)

Espanjalainen Pyro Studios on keskittynyt niin pitkään toisen maailmansodan taktisiin puzzletaisteluihin, että väki oli varmasti innoissaan päästessään tekemään vaihteeksi jotain aivan muuta. Pyron yritys toimenkuvaansa laajentamisessa ei kuitenkaan juhli omaperäisyydellään.

1800-luku oli myrskyinen kausi Euroopan mantereella. Sotia käytiin vähän joka suunnalla. Taktiikat kehittyivät, armeijat marssivat suuntaan jos toiseenkin ja Napoleon rakensi yhtynyttä Eurooppaa. Vuosisadalle mahtui loppujen lopuksi hämmästyttävä määrä kansakuntien keskinäistä kränää ja vuodatettua verta. Aihe onkin laaja pohja strategiapelille, josta aistii kauttaaltaan Rome: Total War -sarjan vaikutuksen.

Pelaaja voi valita komennettavansa viidestä suurvallasta: Iso-Britannia, Ranska, Venäjä, Preussi ja Itävalta katsovat kukin naapureitaan nenänvarttaan pitkin ja mielivät totaalista dominaatiota. Kansakunnat eroavat toisistaan sekä taloudellisesti, teknologisesti että ylipäätään lähtöasetelmaltaan. Yhteistä on kuitenkin vallan- ja vauraudenhimo.

Pelitapahtumat sijoittuvat valtavalle Euroopan kartalle, joka kattaa maaston aina Venäjältä Atlantin rannikolle, Pohjois-Euroopasta Afrikan pohjoisrannikolle. Tämä tarjoaa pelaajille mittavan leikkikentän ja määrättömästi sotimista. Varsinaisia aktiivisia valtioita ovat vain suurvallat, loput ovat lähinnä passiivisia statisteja ja vallattavia territorioita.

Imperialin parhaat piirteet löytyvät taistelujen välistä. Yllättävän toimiva diplomatiajärjestelmä kuvaa onnistuneesti valtiosopimusten monimutkaista kudelmaa. Pelaajan kädet ovat yllättävänkin sidotut – kenen tahansa kimppuun ei voi hyökätä noin vain, sillä erilaiset liitto- ja puolustussopimukset voivat räjäyttää tilanteen, kuin kerrassaan ensimmäisen maailmansodan aattona. Tämä tuo mielenkiintoista strategista ulottuvuutta.

Pelaajan on totuttuun tapaan panostettava tutkimustyöhön. Tämä tuntuu kuitenkin jossain määrin kosmeettiselta ratkaisulta, sillä valtakuntien välille ei synny järin merkittäviä eroja.

Alkuun pelaaminen on hieman turhauttavaa, sillä skenaariot alkavat nollatilanteesta. Pelaajan on vietettävä vuosikausia valmistelujen parissa rakentaen armeijoitaan ja valtakuntansa pohjia. Onneksi tätä on väritetty tehtävillä: erilaiset välitehtävät antavat myös rauhanomaisempia tavoitteita pelkän sodinnan täytteeksi. Jos pelaaja täyttää ne, kuten miehittämällä tiettyjä kohteita tai hoitamalla kansakuntaansa, palkitaan tämä tuntuvilla bonuksilla.

Sinänsä strategiapuoli olisi toimiva kokonaisuus, jopa Romea parempi, mutta se kärsii monista pienistä suunnitteluvirheistä ja jopa ontuvasta logiikasta. Yksittäisinä ne eivät niin haittaisi, mutta niiden suuri määrä syletyttää.

Pelin ydin, taktiset taistelut, on toteutettu anteeksiantamattoman heikosti. Julkaisuversion taistelujärjestelmä on perusteellisen epäonnistunut kopio Rome: Total Warista. Sotimisessa on painotettu ennen kaikkea visuaaliseen näyttävyyteen ja vellovien sotilasmassojen zoomailuun, ei pelattavuuteen. Sössintä on viimeistelty surkealla käyttöliittymäsuunnittelulla.

Käyttöliittymässä rassaavat eniten heikot kamerakontrollit, yksiköiden komentamisen hienosäädön puute ja taistelujen järjetön nopeus. Pelin voi pysäyttää, mutta pysäytyksen aikana joukoille ei voi antaa käskyjä. Haloo!? Vähänkin suurempi taistelu muuttuu nopeasti hallitsemattomaksi gorejuhlaksi, jossa tietokoneen kurinalaiset joukot pieksevät pelaajan sekasortoista armeijaa kuin vierasta koiraa. Meritaistelut ovat viimeisen päälle katastrofi.

Taistelut ovat ylipäätänsäkin surkean yksinkertaistettuja, eivätkä tekijät edes tunnu tavoitelleen realistista otetta. Sotiminen on enemmänkin glorifioitua taktiikkanaksuttelua, josta ei saa kuitenkaan minkäänlaista järkevää otetta.

Vaikka taistelutanner onkin kumpuilevaa 3d-maastoa, niin siitä ei tunnu olevan mitään käytännön hyötyä. Yksiköillä ei ole minkäänlaista moraalimittaria, joten ne taistelevat poikkeuksetta viimeiseen mieheen. Todellisuudessahan koulutus, kuri ja moraali olivat ensisijaisen tärkeitä ominaisuuksia, joista eri armeijoiden erot syntyivät. Peli kyllä huomioi eri muodostelmien, kuten marssirivistön, linjan ja neliön erot, mutta on lievästi sanoen epäuskottavaa kun satapäiset osastot vaihtavat muodostelmaa kesken taistelun silmänräpäyksessä.

Pieleen meni espanjanpojilta

Peli maistuu suurelta osin Rome-kopiolta, jossa on parempi grafiikka ja jokunen hyvä idea, mutta kautta linjan räjähtänyt toteutus. Pelissä on niin paljon pieniä ja isoja vikoja, että pelaaminen hyytyy alkuunsa. Liekö aika loppunut pahemman kerran kesken vai saattoiko pyrolaisten silmä oikeasti olla näin sokea detaljitasolla?

Jos edes pahimmat pelattavuusbugit korjataan päivityksissä, niin Imperial Glory saattaa yltää rts-genren keskiluokkaan. Onhan siinä edes helppoa pelattavaa harvinaisessa ajanjaksossa. Eeppistä suurstrategiaa siitä ei taida tulla edes perusteellisella remontilla.