Warhammer Quest (iOS)
Tekijä: Rodeo Games
Julkaisija: Games Workshop
Testattu: iPad 2
Saatavilla: iPad, iPhone
Tulossa: ehkä Android
Laitevaatimukset: iOS 6.0
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:http://rodeogames.co.uk/warhammer-quest/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Warhammer-peleistään tunnettu Games Workshop on vuosien varrella julkaissut monia pienempiä pelejä, jotka ovat tienanneet itselleen todellisen kulttimaineen ja sitten hävinneet kannattamattomuuden autiomaahan.
Eräs näistä peleistä on Warhammer Quest, joka yhdistelee lautapelaamista ja kevyttä roolipelailua. Klassinen peli, josta saa nykyään maksaa huutokaupassa helposti pari sataa euroa. Tai sitten iPadilla vitosen.
Warhammer Quest on Games Workshopin uuden videopelirynnistyksen ensimmäinen aalto. Tuloillaan on heksapohjaista Warhammer 40K –strategiointia, mainiolta näyttävä Space Hulk –mobiilipeli ja vaikka mitä muuta mukavaa. Mutta Warhammer Quest ehti ensin. Ja jos se on merkki tulevasta, Warhammer-miesten kannattaa olla innoissaan.
Luolastoon, mars
Neljä sankaria. Kokoelma luolastoja. Hirmuinen määrä tapettavia hirviöitä ja kerättävää loottia. Siinä Warhammer Quest pähkinänkuoressa. Alkuperäinen lautapeli, jonka perusreseptiä Descent ja monet muut modernit pelit kopioivat innolla, oli suosittu koska se yhdisti kevyttä roolipelailua visuaalisesti näyttävään lautapelimuotoon.
Warhammer Questin iOS-versio ei ole ihan 1:1 kopio alkuperäisestä, vaikka se sisältääkin suurimman osan sen elementeistä. Jotain juttuja on kuitenkin virtaviivaistettu ja mutkia oiottu, jotta tuloksena olisi ollut mahdollisimman pelattava iOS-peli. Ja onhan se väistämätöntä. Siinä missä alkuperäistä peliä väännettiin kaveriporukalla yhden toimiessa pelinjohtajana, Warhammer Questin iOS-versio on puhdas yksinpeli.
Pelaaja komentaa neljän sankarin ryhmää, joiden tehtävänä on vuoropohjaisesti kiertää luolastosta toiseen, kepittää turpaan siellä piileviä hirviöitä ja lipastaa lootit takataskuunsa. Vitosen hintainen emopeli sisältää neljä hahmoluokkaa: marauderin, iron breakerin, waywatcherin ja grey wizardin. Kotoisammin siis barbaarin, levypanssarissa tetsailevan kääpiön, jousen kanssa heiluvan haltian ja ihmismaagin.
Jos haluaa lisää valikoimaa, voi ostaa kolmen euron kappalehintaan muuta ryhmää buffaavan warrior priestin, vahinkoa ja parannusloitsuja heittelevän arkkimaagin tai tylyn näköisen ja niukasti panssaroidun troll slayerin. Kyllä. Vitosen hintainen peli todellakin sisältää jo nyt melkoisesti lisäostoksia, myös lisää pelattavaa. Vitosellaan saa kymmenkunta tarinatehtävää ja rajattomasti geneerisiä sivutehtäviä sisältävän kampanjan, jossa otellaan örkkejä, goblineita, trolleja muita perusvihollisia vastaan. 4,49 eurolla saa uuden kampanjan, jossa vastaan asettuvat inhat skaven-rottamiehet.
Ja jos tämäkään ei vielä riitä, pelin sisäistä kultavaluuttaa voi ostella vaikka 27 euron hintaisissa klönteissä. IAP siis todellakin jyllää. Ihan rehellisesti sanoen olisin odottanut näin mikromaksutetun pelin olleen alunperin huomattavasti halvempi, ellei peräti ilmainen. Mutta en ole silti ihan kamalan harmissani, sillä kyllä vitosellaan pelattavaa saa.
Kirvestä kalloon
Warhammer Questin puitteissa on kaupunkeja, joista voi ostella uusia varusteita ja joissa voi treenata hahmoilleen kokemustasoja. Mailla ja mantereilla lompsiessaan kohtaa välillä satunnaisia tapahtumia, joissa ryhmäläiset tutkivat vaikka ruton tappamaa ruumista tai joutuvat rosvojen ryöstämiksi. Joistain menettää automaattisesti jotain, toisissa peli heittää kulisseissa noppaa ja katsoo, miten käy. Näinhän se Warhammer Questissakin toimi.
Mutta pelin pääasia on luolastokomppaus. Siellä mennään ruutu- ja vuoropohjaisesti. Luolastoon saa kerrallaan neljä sankaria, eikä vihollisten määrällä ole loppua. Kartan pala kerrallaan tutkittavista luolastoista löytyy kamalat kasat örkkejä ja muita valmiiksi sijoiteltuja vihollisia, joiden ohella jokaisella vuorolla voi saada päälleen satunnaiskohtaamisen.
Voin kertoa, että on yllättävän hektistä kun kesken pomohirviötä vastaan käydyn eeppisen taiston niskaan spawnaa puoli tusinaa örkkiä lisää. Kyllä siinä tulee kirveelle töitä!
Pelaaminen sujuu ongelmattomasti. Jokaisella vuorolla kukin sankari saa liikkua, tehdä loitsujen heiton tai esineiden käytön kaltaisia sivutoimia ja sitten pätkiä pataan viereen osuneita vihollisia kykyjensä mukaan. Warhammer Questin tavoin sankarit oppivat kokemustasojen karttuessa uusia kykyjä, joista osa on aktiivisia ja osa passiivisia. Näin esimerkiksi kääpiö saa jokaisen kertalyönnillä tehdyn tapon perään ilmaisia lisähyökkäyksiä tai voi kerran luolastossa vaikka tuplata voimansa yhdeksi vuoroksi.
Kevyttä strategiaahan tämä on, mutta silti niin maistuvaa. Kyllä se vaan tuntuu pahuksen hyvältä, kun naputtelee kasaan täydellisen vuoron. Sellaisen, jossa ensin raivataan vaikka barbaarille kävelyreitti vihollisaaltojen läpi, sitten kombotetaan oikein kykyjä ja buffeja ja lopuksi hakataan hirveällä kuuden hyökkäyksen vyörytyksellä pomo vuorossa kanveesiin.
Suurin valituksen aihe on hieman yllättäen pelin audiovisuaalinen ilme. Grafiikka on kyllä pysäytyskuvissa ihan pätevää, mutta liikkeessä vähän ikävää. Hitaat animaatiot toistuvat kerran toisensa jälkeen. Sankarit lampsivat luolastossa kuin koulutiellä konsanaan, iskut eivät oikeasti osu viholliseen ja niin edelleen. Ja mistä ihmeen ilmaiskirjastosta nämä ääniefektit on revitty? Ongelma ei ole vain silmäherkun puute vaan se, että tempo on usein turhankin seesteinen. Vihollisten vuorolla voi sentään kelata vauhdilla eteenpäin, mutta omien sankariensa itseään toistavat animaatiot täytyy katsella joka kerta.
Se on myös todettava, että peli toistaa itseään melko nopeasti. Oli tehtävä pinnallisesti mikä tahansa, kaikki kulminoituvat siihen, että kävellään visuaalisesti saman näköisten luolastojen läpi, pätkitään kumoon oikeasti lähemmäs sata örkkiä tai goblinia ja sitten tapetaan pomo tai kosketaan jotain esinettä.
Mutta arvatkaas mitä? Se ei haittaa kamalasti, koska tuo yllä kuvattu puuha on niin pahuksen hauskaa. Warhammer Quest onnistuu vangitsemaan mainiosti wanhan koulukunnan luolastokomppauksen tunnelman ja tasaisesti kehittyvien ja voimistuvien hahmojen aiheuttaman positiivisen palautesilmukan. Pelaaminen on siinä määrin hauskaa, että olen useasti jumittanut sohvan mutkaan tai jollekin vähemmän salonkikelpoiselle istuimelle turhankin pitkäksi aikaa. Sitten yllättäen huomaan, että jalat ovat puutuneet ja kellokin on jo ties mitä. Mutta jos vielä yhden luolaston jaksaisi… Jos kehittäjä olisi vähän malttanut mieltään hinnoittelun tai IAP:iden suhteen, arvosana olisi helposti puoli tähteä suurempi. Nytkin homma toimii.
