UUSIMMAT

Fallout-televisiosarjaan kiinnitettiin uutta verta – tuotanto käynnistellään myös pian

07.01.2022 08:00 | Muropaketin toimitus

Amazon on kiinnittänyt odotettuun Fallout-televisiosarjaan uudet sarjanvetäjät ja ohjaajan.

Huippusuosittuun pelisarjaan perustuva Fallout-televisiosarja julkistettiin jo vuonna 2020, mutta sittemmin projekti on viettänyt hiljaiseloa. Deadline uutisoi kuitenkin, että tuotantoon jo aiemmin kiinnitetty Jonathan Nolan toimii myös tulevan sarjan pilotin ohjaajana.

Hänen lisäkseen uusiksi sarjanvetäjiksi on kiinnitetty Captain Marvelista tuttu Geneva Robertson-Dworet sekä Silicon Valleyn Graham Wagner. Heidän tukenaan ovat Westworld-tulkit Nolan ja Lisa Joy. Sarjan tuotannon väitetään käynnistyvän niin ikään vuoden 2022 aikana.

Sarjan tuotantoyhtiöinä toimivat Amazon Studios, Kilter Films, Bethesda Game Studios ja Bethesda Softworks. Se julkaistaan aikanaan Amazon Prime Videossa.

Fallout sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunnan 1940-luku päättyi maailmanlaajuiseen ydintuhoon. Varsinaiset pelit sijoittuvat kuitenkin 2160-luvulle Yhdysvaltoihin, jossa ihmiskunta on noussut raunioista ja muokannut yhteiskunnan uusiksi mutanttien ja radioaktiivisuuden täyttämässä joutomaassa.