UUSIMMAT

Kaksi floppia oli liikaa: Gears of Warin luoja pisti pillit pussiin ja lopettaa toistaiseksi pelikehityksen

15.05.2018 08:32 | Muropaketin toimitus

LawBreakersin ja Radical Heightsin menestyttyä kehnosti Cliff Bleszinski on päättänyt lopettaa Boss Key Productions -studionsa. Hän myös vetäytyy toistaiseksi pelialalta.

Pelikehittäjä Cliff Bleszinski on kertonut lopettavansa toistaiseksi pelikehityksen ja sulkevansa johtamansa pelistudion. Bleszinski kertoi asiasta eilen julkaisemassaan lausunnossa Twitterissä.

viime kesänä, mutta peli ei onnistunut houkuttelemaan tarpeeksi pelaajia ja muodostui flopiksi.

Huhtikuussa studio julkaisi yllättäen uuden pelin, early access -versiona PC:lle ilmestyneen Radical Heightsin. Peli yritti ratsastaa battle royale -räiskintöjen aallonharjalla, mutta kuten aiemmin kerroimme, sen pelaajamäärät kääntyivät nopeasti laskuun.

Bleszinskin päätös sulkea studio ei siis tule suurena yllätyksenä. Lausunnossaan hän kertoo varaavansa nyt aikaa perheelleen, mutta lopullisesti hän ei pelimaailmasta ole katoamassa.

”Videopelit tulevat aina olemaan osa minua, ja toivon vielä tekeväni jotakin uutta jonakin päivänä”, Bleszinski toteaa.

Radical Heightsin serverit tulevat pysymään linjoilla toistaiseksi. Mitään uutta sisältöä tai ylläpitoa studion peleihin lienee kuitenkin turha odottaa.

Muropaketin uusimmat