Strategiakesä: Nyt minä muutun ja vampyyrikreivinä suutun, osa 2 – kuolema on vain välitila
Strategiakesä-juttusarjan ensimmäisessä osassa otin vampyyrikreivin viran vastaan, yhdistin Sylvanian ja nostatin kääpiöiden vihan. Pikkumiehiltä viety kulta meni Terrorgheistien kehittämiseen.
Strategiakesä on suomenlämmin juttusarja, joka tarinoi uudenkarheista aivokliksutteluista. Satusetäilyn ohella kirjoittaja pyrkii avaamaan teosten sotaisaa ideaa hiukan eri keinoin kuin raakoja faktoja lateleva arvostelu. Lukukokemuksen tavoite on antaa mielenkiintoinen kuva raskaahkoista, vähintään kymmeniä tunteja vaativista strategiapeleistä turinoinnin kautta.
Lue myös: Strategiakesä: Nyt minä muutun ja vampyyrikreivinä suutun, osa 1
Lue myös: Strategiakesä: Nyt minä muutun ja vampyyrikreivinä suutun, osa 3 – kaaoksen kuolemanmarssi
Tunnit vierivät, turnit vierivät. Kaaoksen joukot keräävät voimiaan pohjoisessa ja etelässä örkit riehuvat riehumisen ilosta. Ainoat täysjärkiset maailmassa ovat ihmiset ja pitkävihaiset kääpiöt. Vampyyrivaltakuntani on sopivasti näiden välissä levittämässä korruptiotaan.
Mannfred, maksa velat
Mannfred von Carsteinilla on pakkomielle hankkia liian kalliita monstereita – tai siis minulla on. Jos yhden 120 luurangon yksikön ylläpito kustantaa 90 sielua (vampyyrien valuutta) ja astetta parempi luurankojoukko tuplat siitä, syö yksi Terrorgheist, siis todellakin vain yksi monsteri, 480 sielua vuorossa. Toki hetkessä mihin tahansa taistelukentällä kohdistettava murskaava hyökkäysvoima on omiaan, mutta siitä saa maksaa hurjaa hintaa. Ostettuani kahdeksan jättimäistä lemmikkiä jo olemassa olevien joukkojen ruokapöytään istuskelemaan huomasin tehneeni haudanvakavan virheen. Voimaa havitellessani vuorotulot olivat asettuneet tuhansia miinukselle.
Vähän oli tehtävissä. Hetkellinen pelastus löytyi naapurin aarreaitasta, mutta Total Wareissa mahtavakaan valtakunta ei voi lainata muilta valtioilta rahaa. Tietenkin olisin nilkisti tuhonnut lainaajan lainarahoin ylläpidetyllä armeijalla rehellisen takaisinmaksun sijaan, mutta koska tekniset rajoitteet tulivat vastaan, tyydyin perinteiseen ryöstelyyn.
Säkittäessäni kaupunkeja pitkin siellä täällä aivoissani muhi keino saada kaupungeista nostetut verotuotot taas riittämään: ajelen kelvottomimmat joukot mahtavaa Empiren valtakuntaa vastaan, teen mahdollisimman paljon tuhoa samalla tapattaessani sokeasti käskyjä kuuntelevat eläväkuolleet kätyrit. Maatuneet eivät vaadi ylläpitoa ja samalla pääsee joukkojen löysimmistä eroon. Toki yksikköjä voisi tuhota nappia painamalla, mutta mitä hauskaa siinä olisi. Kun lähdetään asepalveluksesta, lähdetään ryminällä.
Lordi Ludwig Jaeger ilmoittautui vapaaehtoiseksi itsemurhamissiolle. Kuolema on vain välitila, josta synnytään entistä vahvempana viimeisimmän taistelun kokemuksista viisastuneena. Näin julistin missiota toteuttamaan lähtevälle armeijalle jääden itse valtaistuimelleni nautiskelemaan punaista hyvää viinilasista.
Lopputulos oli kuin kutina ihmiskuninkaan nilkassa: pakko määrätä alainen rapsuttamaan ärsyttävä pois, mutta heti kutinan loputtua menneen päänvaivan unohtaa täysin. Ei se mitään, tavoite saavutettiin lopettamalla lähes kymmenen vuoron kestänyt tuskailu varojen vähyydestä. Ludwig Jaeger kannettiin hetkeksi hautaansa lepäämään ennen nekromantisia toimenpiteitä.
Kuin suojelurahan perijä konsanaan
Tiedustelija sirkutti hälyttävää säveltä ihmisvaltakunnan perukoilta. Nämä ovat suojanneet tärkeimmät kaupunkinsa muurien ja tornien taakse, sekä miehittäneet nämä hyvin koulutetuin joukoin. Paikalleen sidotun puolustuksen lisäksi kuolevaisten mahtavimmat kenraalit johtavat valtavia armeijoita täynnä pitkin keihäin varustautuneita veteraaneja. Terävät tikut ovat myrkkyä isoille mölleille, eivätkä haamuhevosten sivustahyökkäykset toimi tökkiviin veijareihin yhtään sen paremmin.
Pohdin tarkkaan annanko valiojoukkojeni astua rajan yli heiluttaen sodan lippua. Ryöstöretkillä karaistuneet suurpedot, Terrogheistit, ja pakollinen tykinruoka, läjä luurankosoturi Grave Guardeja, olivat jo rajalla valmiina odottamassa hyökkäyskäskyä. Kääpiöiltä viemäni kulta oli aikapäiviä sitten kulunut joukkoihin, eikä vahvistusta ollut rahallisesti mahdollista nostaa haudoistaan. Jonkin suvun tuho olisi varma, mutta näillä voimasuhteilla von Carstein vastaanottaisi maan syleilyn, ei Empireä johtava Franz.
Onhan se huono idea lähteä uhraamaan äärettömän kalliita lentopetoja vihollisen pääkaupunkiin, kun voi kilautella lähialueiden kylien ovikelloja. Menetelmällä saadaan toivottu sotatila, joukot pysyvät lähellä omia alueita, mutta samalla tuovat rahaa kotiin tuhoten vihollisen puskurina toimivia pikkukaupunkeja. Toisaalta uutta elintilaa ei tule, mutta eipä sitä nykyisillä rahoilla suojeltaisi ulkoiselta tai edes sisäiseltä uhalta; vampyyrikansan korruptiotaso pitää olla tarpeeksi korkealla, muuten kapinalliset alkavat mellakoimaan äkäisellä tahdilla. Turha sisällissota on vihoviimeinen tapa menettää valtakuntansa.
Panin suunnitelman toimeen, jonka seurauksena lähikaupunkien rahakirstut olivat vaihtaneet omistajaa. Mikä hauskinta: lopulta Franzin suvun päämiehelle riitti ja minulle tarjottiin suuria summia rauhan kylkiäisinä. Kaukana ovat vararikon ajat – tänä iltana tarjolla tuoretta lihaa kaikille!
Itku pitkästä ryöstelystä
Juhlia kesti vain hetken. Korruption hirviöt ja kultistit olivat päättäneet uhrata koko vanhan maailman kaaoksen jumalille. Kaupunkeja kohtaisi soihtu, siviilejä teräs ja valtakuntia unohdus. Helvetinkanuunat soittaisivat sinfoniaa kaiken elävän kohtaloksi.
Tummat soturit pääsevät rellestämään seuraavan Strategiakesän osan iskiessä eetteriin.
Lue myös: Strategiakesä: Nyt minä muutun ja vampyyrikreivinä suutun, osa 1
Lue myös: Strategiakesä: Nyt minä muutun ja vampyyrikreivinä suutun, osa 3 – kaaoksen kuolemanmarssi
Total War: Warhammer
Tekijä: Creative Assembly
Julkaisija: Sega
Saatavilla: PC
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: https://warhammer.totalwar.com
Kalle ”HCJorma” Lounela
Lisää aiheesta
Sisältö on täyttä rautaa ja niin on teknologiakin. Total War: Warhammer pyörii sujuvasti ja tuntuu sisältävän vähemmän bugeja kuin edeltäjänsä. Varmasti niitäkin löytyy kun suuri yleisö pääsee pelin pariin, mutta oma pelikokemukseni oli sujuva ja ongelmaton. Warhammer on myös audiovisuaalisesti vaikuttava kokemus. Lähitaistelu näyttää komealta ja lisäksi kullakin armeijalla on oma äänimaailmansa. Ihmisten armeijoissa kersantit ja komentajat huutavat joukoilleen ohjeita, joihin nämä vastaavat. Kuolleiden armeijat eivät puhu tai pukahda, vaan lähestyvät uhkaavan hiljaisuuden, kalinan ja narinan saattelemina.
Total War: Warhammer on paras Total War ja pakkohankinta (PC)
