Uusimmat

Arvostelu Metallinen Pinokkio sivakoi Lies of P -pelissä Dark Soulsin auraamia latuja

Kuva: © Neowiz Games

27.09.2023 21:00 Joonas Pikkarainen

Soulslike-genren edustajisto kasvaa Lies of P:llä, jonka nokka pidentyisi ainakin metrillä, jos sen väittäisi tuovan jotain uutta lajityyppiin.


Life of PJulkaisupäivä: 19.9.2023
Studio: Neowiz Games & Round8 Studio
Julkaisija: Neowiz Games
Saatavilla: PC (Windows), PlayStation 4 & 5 (testattu), Xbox Series X/S & Xbox One
Pelaajia: 1
Ikäraja: K16
Peliä pelattu arviota varten: 25 tuntia


1990-luvulla yleistyneellä termillä ”Doom-klooni” viitattiin tuolloin käytännössä kaikkiin aikakauden räiskintäpeleihin, joita alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella id Softwaren vuoden 1993 klassikkoräiskinnän vanavedessä. Ennen muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyttä Half-Lifea lukuisat imitaattorit pyrkivät kopioimaan Doomin menestyksen pelattavuudesta ja toisinaan jopa pelimoottorista lähtien, mutta ajan kanssa kielteisellä konnotaatiolla varustettu termi korvattiin ensimmäisen persoonan räiskinnällä.

Nykypäivän vastine samaiselle termille on ollut ”soulslike”, jota on alettu viljellä lukuisten pelien yhteyksissä vuonna 2009 julkaistun FromSoftwaren Demon’s Soulsin ja erityisesti pari vuotta myöhemmin ilmestyneen Dark Soulsin jälkeen. Japanilaisstudion hittipelien vanavedessä on syntynyt kokonaan uusi genre – tai kokoelma mekaniikkoja – joita jäljittelijät ovat sittemmin pyrkineet toisintamaan omaksi menestykseksi. Toisin sanoen kloonaamaan.

Ja Lies of P on Souls-klooni.

Näkökulmasta riippuen tämä on tietenkin hyvä tai huono asia, joskin genren todella ylisaturoituneessa tarjonnassa se edustaa onneksi sitä parempaa osastoa. Neowiz Gamesin kehittämää uutukaista pelatessa on silti vaikea välttyä tunteelta, että kehittäjät ovat kopioineet esikuvansa lähdekoodia myöten. Miltei kaikki jopa äänimaailmasta lähtien tuntuu toisinaan pelottavan identtisiltä FromSoftwaren tuotoksiin verrattuna – pelattavuudesta, epäselviksi jäävistä mekaniikoista ja käyttöliittymästä nyt puhumattakaan. Vaan tämä ei tosiaan ole välttämättä negatiivinen piirre.

Lies of P

Kuva: © Neowiz Games

Lies of P:n ainoa isompi pesäero esikuviinsa verrattuna on sen maailmassa. Tarina pohjautuu Carlo Collodin luomaan suosittuun lastensatu Pinokkioon, joka kertoo puusta veistetystä elävästä nukesta ja tämän tekijästä Geppettosta. Lies of P:ssä puu on tosin korvattu metallilla, maailma 1800-luvun lopun synkemmällä versiolla belle époque -aikakaudesta ja lapset aavistuksen varttuneemmalla kohdeyleisöllä.

Juoni seuraa biomekaanista Pinokkiota, joka herää Kratin kaupungin rautatieasemalta. Valtavan metropolin kadut ovat peitelty sen entisten asukkaiden ruumiilla, joiden yllä tepastelevat valtoimenaan murhanhimoiset nuket. Ihmisten avuksi luodut mekaaniset nuket toivat hetkellisesti vaurauden ja vapaa-ajan Kratiin, kunnes yllättäen nämä hylkäsivät sisäisen koodinsa, nousivat kapinaan ja teurastivat valtaosan asukkaista. Pinokkion tehtävänä on pysäyttää vallankumous.

Toisin kuin esikuvansa, Lies of P kertoo juonensa selkeästi ja suoraan. Vaikka kyse on pohjimmiltaan pelattavuus edellä toteutetusta tuotoksesta, ovat kehittäjät selkeästi panostaneet tarinaan ja sen taustalla lymyilevään mysteeriin. Pinokkiota mielenkiintoisilla tavoilla yhdistelevän juonen aikana steampunk-vaikutteinen maailma avautuu hiljalleen ja esittelee pelaajalle niin katuja tepastelevat eläinnaamioiset vaanijat kuin salaperäisen taudin riivaamat hirviöt. Juuri kiinnostava miljöö nostaakin pelin genren perustauhkasta esille.

Lies of P

Kuva: © Neowiz Games

Pelattavuuden osalta kokemus tuntuu sen sijaan perustavanlaatuisen tutulta. Lähin vertailukohde on rakastettu PlayStation-hitti Bloodborne, mikä syntyy lähinnä kilvettömästä toiminnasta. Lies of P luottaa aavistuksen aggressiivisempaan pelityyliin, jossa vihollisten iskut tulisi suojauksen sijaan joko väistää tai ennemmin torjua. Riittävästi horjutetut vastustajat ovat hetkellisesti alttiita tainnutukselle, jolloin näihin pystyy tekemään tuhoisan vastaiskun. Jokainen on tietenkin kaadettavissa ilmankin, mutta erityisesti haastavat pomovastukset kukistuvat aavistuksen jouhevammin taistelumekaniikan salojen opittua.

Lies of P on niin ikään genrelle tuttuun tapaan todella haastava tapaus, jossa yksittäisetkin viholliset pystyvät tappamaan pelaajan ongelmitta. Kuolema ei ole kuitenkaan pysyvää, vaan uusintayrityksille voi lähteä saman tien. Kokemuspisteinä ja valuuttana toimiva Ergo jää tosin ruumiille, josta ne olisi noukittava toivottavasti ennen seuraavaa kuolemaa. Lisähaastetta touhuun tuovat alati uudistuvat vihollistyypit, entistä vaikeammat versiot aiemmista sekä erinäiset ympäristöhaitat, jotka kaikki tekevät uusista kohtaamisista aina hieman poikkeavamman.

Mikään ei kuitenkaan poikkea millään tavalla mistään, mitä ei olisi nähty jo tuhanteen kertaan genren lukuisissa aiemmissa peleissä. Onneksi pelattavuus on kuitenkin laadukasta, joten Kratin lukuisia biomekaanisia nukkeja mättää ihan mielellään.

Lies of P

Kuva: © Neowiz Games

Omaa Pinokkiota pääsee lisäksi päivittelemään pelin edetessä varsin tuttuja statseja muokkaamalla sekä uusia bonuksia availlen. Erilaisia pelityylejä on myös useita erilaisia, joten pelaajat voivat erikoistua esimerkiksi vikkelään puukottajaan tai raskasta miekkaa kantavaan tankkiin. Aseita voi niin ikään viilata tehokkaammiksi, minkä lisäksi näitä voi miksailla terän ja kahvan osalta mieleisekseen. Jälkimmäinen on Lies of P:n ainoa yksilöllisempi piirre, joka tarjoaa potentiaalisesti melko laajan tavan kustomoida omaa asetta.

Teräaseiden ohella Pinokkiolla on myös kustomoitava mekaaninen käsivarsi, jonka voi varustaa esimerkiksi tarttumakoukulla, miinoittajalla, liekinheittimellä tai kilvellä. Nämä lisäävät pelityylien kirjoa entisestään näitä kaipaaville.

Lies of P on tuttuakin tutumpi soulslike-peli, joka ei edes yritä peitellä juuriaan. Silti kiinnostava miljöö, Pinokkio-lainat sekä laadukas pelattavuus tekevät kokemuksesta keskivertoa mielekkäämmän. Genren fanit ovatkin pelin parissa kuin kotonaan, mutta taisteluväsymyksestä kärsivät eivät todennäköisesti menetä mitään ihmeellistä, vaikka nukketeatterin jättäisi väliin.

LIES OF P

Arvosana: 3,5/5

”Lies of P tarjoaa tutunoloisen synkän toimintafantasian Pinokkion hengessä.”

Joonas Pikkarainen

"Olen lähetellyt outoja raaputuksiani peleihin ja elokuviin liittyen Muropakettiin vuodesta 2018 alkaen. Läpi elämäni jatkunut intohimo on jostain syystä kiinnostanut myös TechRadarin, Pelaajan, IGN:n, KonsoliFIN:in ja muiden medioiden lukijoita, jotka ovat saaneet sietää turinoitani jo toista vuosikymmentä. Kun en kirjoita peleistä, elokuvista ja/tai teknologiasta, käytän kaiken vapaa-aikani näiden parissa. Pääväylien lisäksi meikäläistä voi seurata myös useimmissa sometileissä tunnuksella @Pjorkkis."

Muropaketin uusimmat