Arvostelu: Past Cure on halpa kopio Alan Wakesta ja alkuvuoden surkeimpia pelejä

12.03.2018 20:30 | Joonas Koivisto

Past Cure on lähtökohtiinsa nähden aivan liian kunnianhimoinen yritys tehdä jännittävä toimintatrilleri.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Phantom 8 Studios / Julkaisija: Phantom 8 Studios / Saatavilla: PC, PS4 & Xbox One / Testattu: PC Intel Core i5-4690K (4,5 Ghz), 8Gt RAM, Radeon RX 480, Win10 / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: 9 tuntia


Phantom 8 Studion ensijulkaisu on toimintatrilleri, jonka keskiössä on henkisesti rappioitunut Ian. Painajaiset vaivaavat kaveria, ja muisti on kadonnut viimeisestä kolmesta vuodesta. Kuulostaa tutulta? Past Cure onkin hakenut häikäilemättömästi inspiraatiota useita tunnetuista pelisarjoista ja peleistä. Max Payne, Alan Wake, Silent Hill ja Penumbra ovat esimerkkejä, joiden vaikutus on nähtävillä. Tarkoitus ei ole selvästikään ollut keksiä pyörää uudestaan, vaan tehdä oma tuotos edellä mainittujen eepoksien hengessä.

Past Cure on pelinä erittäin tarinakeskeinen, joten sen käsittelystä on luontevaa aloittaa. Ianin ympärille henkilöityvä tarina on ainoa motivaattori, jonka myötä jaksaa kahlata läpi pelin kaikkien muiden ongelmien.

Ian tuo mieleen erityisesti Alan Waken, sillä mies näyttää samalla tapaa loputonta krapulaa viettäviltä käveleviltä silmäpusseilta. Past Curessa keskitytään ennen kaikkea Ianin mielenterveyteen, jota häiritsee jatkuvat painajaiset – sekä hänen saamansa yliluonnolliset voimat. Ian osaa irtautua kehostaan ja tunkeutua muiden mieliin tai häiritä sähkölaitteita. Lisäksi hän osaa hidastaa aikaa ympärillään. Kukakohan edellä mainittu kaveri tästä tulee mieleen…? Ianin motiivina on luonnollisesti selvittää mistä mystiset voimat ovat tulleet, ja miksi hän näkee traumaattisia painajaisia. Peli jakautuu noin puoliksi unimaailman ja valveen välille.

Valveen aikana jahdataan puhelimen päässä olevan Ianin veljen Marcuksen kanssa hämärää lääketiedettä harrastavia organisaatioita. Kentät kolutaan tällöin tilanteesta riippuen joko läpi ammuskellen tai hiiviskellen. Unissa kalutaan läpi posliininukkejen täyttämiä kauhumiljöitä, kuten autiotaloa ja vankilaa. Unien aikana Ian on heikompi, ja tappajilta vältytään vain hiiviskelemällä onnistuneesti.

Ammuskelu toimii Past Curessa joten kuten. Aseita on neljä erilaista, joista kaksi vain toisistaan vähän erilaisia pistooleita. Hidastuksen käyttö auttaa osumaan strategisiin kohteisiin helpommin ja väistämään vihollisten luoteja.

Toiminnan selkeitä heikkouksia ovat hiiviskely ja lähitaistelu. Kyykyssä rymytessä saa varoa, ettei jää ympäristöön jumiin ja toivoa, että on oikeasti katseilta piilossa kukkaruukun takana. Hiiviskelyä on tarkoitus helpottaa tutkimalla ympäristöä kehosta irtaantuneessa tilassa ja hidastusta käyttämällä. Parin paikkaan saakin näistä tempuista hyvän lisän, mutta yleisesti ne eivät paranna kokemusta paljoakaan. Lähitaistelu on Past Curessa todella kankeata, vaikka (tai koska) homma perustuu vain kolmelle napille. Lyöntien osuminen on todella epäloogista, ja vastustajan kanssa tulee välillä vain käveltyä vastakkain, kun lyöntikomennot eivät tepsi.

Ennen pitkää Past Curen tarinaan tulevat lisäksi mukaan pääpaholainen sekä naisagentti Sophia, johon Ian ehtii ihastua. Valitettavasti peli ei näe lähes ollenkaan vaivaa esitelläkseen mitään muita henkilöitä kuin Ianin. Pääpaholainen alkaa yhtäkkiä ilmestyä Ianin uniin ja hallusinaatioihin, ja kohta ollaankin jo aseet tanassa räiskimässä vastakkain. Mitään muuta motivaatiota tähän ei ole kuin se, että pahis tietää mitä Ianille kävi hukatun kolmen vuoden aikana.

Mystiseen agenttiin Ian rakastuu yhden yhteisen aamuteen jälkeen. Ongelma ei ole se, että näitä hahmoja tarvitsisi väkisin esitellä seikkaperäisesti, mutta niistä tulee aivan yhtäkkiä erittäin olennainen osa koko pelin tarinaa. Muuten Past Curen tarina piti kyllä otteessaan pitkään. Ianin kohtalo kiinnostaa, mutta loppuratkaisu on aikamoinen katastrofi.

Tahditus on muutoinkin iso ongelma koko pelissä.

Past Cure kestää noin kahdeksan tuntia, mutta sisältö ei oikeuta kestoa millään tavalla. Kenttiä on aivan kourallinen, ja lähes jokainen kestää yli tunnin. Tässä näkyy pelinteon pienet resurssit, sillä yksi hotelliin sijoittuva kenttä vie melkein puolitoista tuntia, ja kaikki se aika kolutaan läpi täsmälleen samanlaisia käytäviä. Parkkihallitasossa edetään saman parkkihallin läpi neljä kertaa, kerroksissa on vain omat twistinsä siihen, onko punainen auto tällä kertaa valkoisen vieressä vai takana.

Kenttiä täytyisi olla tuplasti ja jokaisen kesto pitäisi puolittaa, että niiden koluaminen olisi mielekästä. Huonon tahdituksen lisäksi peli jättää useita lankoja käsittelemättä. Villejä viittauksia heitetään kaikenlaisiin oikeastikkin tapahtuneisiin mielenhallintakokeisiin ja valtioiden sekä lääketieteen julmaan toimintaan. Nämä jäävät kuitenkin täysin viittausten tasolle. Viittauksia heitetään myös pedofiliaan, lasten kokemiin kauheuksiin nykypäivän Syyriassa ja Ianin historiaan näihin kaikkiin liittyen. Asioita ei kuitenkaan käsitellä kunnolla, jos nyt laisinkaan.

Past Curen visuaalinen anti on ihan siedettävä, poislukien kaikkien muiden hahmojen paitsi kolmen tärkeimmän visualisointi ja animointi. Erityisesti juoksuanimaatiot näyttävät vuonna 2018 todella naurettavilta. Vihollisten animaatiot voivat myös jumittaa koomisin tavoin. Resurssit ymmärtäen käytössä on runsaasti Unreal 4:ään ostettuja valmiita elementtejä.

Käännös PC:lle on puolivillainen. Valikot toimivat ainoastaan näppäimiä käyttäen, eikä näppäinkomentoja ole vielä mahdollista muuttaa. Lisäksi ruudunpäivitys temppuilee todella paljon parissa kentässä. Hiiren toiminta valikkoon ja näppäinkomentojen muuttaminen ollaan kuitenkin päivittämässä peliin.

Äänen puolesta tunnelmaa luodaan Past Curessa onnistuneesti, mutta ääninäyttely on sen sijaan alaluokkaista.

Sophian ääni kuulostaa ammattimaisella ja saa puhtaat paperit, mutta muut äänet menevät kirkkaasti riman ali. Ianin perusääni on ihan toimiva, mutta tilanteista ei koskaan välity minkäänlaista tunnetta. Kohtaukset pusketaan läpi samalla tasapaksulla nuotilla. Pääpaholainen ja Marcus ovat jossain edellisten välillä, kun toteutusten taso vaihtelee hurjasti. Vihollishahmojen ääninäyttelylle lähinnä nauraa. Korstojen tutut huudot aseiden lataamisesta ja suojan hakemisesta kuulostavat laadultaan yläastelokuvalta, ja kaiken lisäksi puuroutuvat todella helposti. Musiikki ajaa onneksi asiansa ihan hyvin, ja parhaimmillaan jopa luo tunnelmaa kauhukohtauksiin. Voin myöntää säikkyneeni parikin kertaa.

Past Cure olisi ollut paljon parempi, jos se ei olisi näin pitkä eikä poukkoilisi liian villisti. Pelin kentät ovat vain isoja luita ilman lihaa. Past Cure voisi olla varsin pätevä noin neljän tunnin seikkailuna, joka keskittyy lähes täysin painajaisiin tai valveilla tapahtuneeseen. Parempi ja pienempi fokus olisi ehkä tuottanut laadukkaamman tuotteen.

PAST CURE

“Past Cure on kuin kotivideoilla tehty versio kassamagneetti-esikuvistaan.”