UUSIMMAT

Arvostelu: Shadowbringers laajentaa Final Fantasy XIV:n maailmaa onnistuneesti

14.07.2019 09:00 | Joonas Pikkarainen

Final Fantasy XIV:n kuuden vuoden ajan kestänyt marssi jatkuu vahvana myös pelin tuoreimman Shadowbringers-laajennuksen osalta.


Julkaisupäivä: 2.7.2019
Studio: Square Enix Business Division 5
Julkaisija: Square Enix
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4
Pelaajia: 1 –
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 48 tuntia (+164 tuntia)


Kuusi vuotta sitten kuoleman kynnykseltä noussut Final Fantasy XIV: A Realm Reborn voi nykyään paremmin kuin koskaan. Reilu 16 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää tekee Square Enixin MMORPG:stä yhden genren tämän hetken suosituimmista peleistä ja ympäri maailmaa järjestettävät fanitapahtumat keräävät tuhansia kävijöitä puoleensa vuosittain. Tasaisin väliajoin tuotavat päivitykset ovat pitäneet puolestaan sisällön rikkaana, ja nyt pelin kolmas laajennus, Shadowbringers, kasvattaa kokemusta entisestään.

Final Fantasy XIV on ollut omassa luokassaan myös pelin kerronnallisuuden osalta. Siinä missä monet MMORPG:t julkaisevat itsenäisiä, heti mukaan hypättävissä olevia laajennuksia laajentamaan universumiaan, FFXIV on pysynyt samassa tarinalinjassa kiinni koko kuusivuotisen uudelleenkirjoitetun historiansa ajan. Televisiosarjojen lailla pelaajat ovat seuranneet samoja keskushenkilöitä ja kulkeneet heidän kanssaan läpi moninaisten käänteiden, eeppisten tapahtumien sekä raastavien menetyksien, jotka ovat vain vahvistuneet tarinan edetessä ja hahmojen tultua tutuiksi.

Tekijöiden kunnianhimoisella jatkuvuudella on tosin ongelmallinen kääntöpuoli: Final Fantasy XIV:n kimppuun on äärimmäisen työlästä hypätä mukaan uutena pelaajana.

Shadowbringers jatkaa nimittäin suoraan siitä, mihin edeltävä Stormblood ja sitä seuranneet laajennukset toisiinsa kurovat tarinatehtävät jäivät, eikä sen kimppuun pääse ennen kuin aiemmat juonikuviot on pelattu läpi. Tämä tarkoittaa käytännössä reilun 150 tunnin edestä pelattavaa, jotta uudesta laajennuksesta tai sen tuomista lisistä pääsee edes nauttimaan. Vaihtoehtoisesti kuvetta voi kaivaa miltei täyden pelin hinnan edestä boostaamalla oman hahmon tarvittaville kokemustasoille sekä skippaamalla tähänastisen juonen kokonaan, mikä vastaa suunnilleen Game of Thronesin aloittamista viidennen kauden kohdalta.

Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu järin houkuttelevalta.

Shadowbringers poikkeaa tosin aiemmista kuvioista siltä osin, ettei sen tapahtumapaikkana toimi enää kotoisa Eorzea, vaan rinnakkaisulottuvuudessa sijaitseva Norvrandt – tähän viitattiin itse asiassa ensimmäisen kerran jo Heavenswardin aikaan. Suurkaupunkien liittouman ja Garleanin keisarikunnan välisen sodan leimutessa kuumimmillaan valon soturi ja tämän tärkeimmät liittolaiset vedetään tahtomattaan tähän toiseen maailmaan, jossa valon voimat ovat saaneet yliotteen. Tuhon partaalla keikkuva Norvrandt tarvitseekin pelastajan, joka toisi maailmaan takaisin pimeyden.

Final Fantasy XIV:n keskiössä on alusta lähtien ollut taistelu valon ja pimeyden, hyvän ja pahan, välillä, jota on ryyditetty kutkuttavan monisyisillä poliittisilla kuvioilla suurten valtioiden välillä. Jälkimmäinen puolisko on noussut viimeisten laajennusten myötä suurempaan osaan, vaikka taustalla on aina vaaninut kuolemattomien ascian-kulttilaisten aie käynnistää uusi maailmanloppu. Shadowbringers lakaisee aiemmat poliittiset kuviot käytännössä maton alle keskittyen juuri valon ja pimeyden, pelaajan ja ascianien, väliseen mytologiaan kääntämällä samalla asetelman päälaelleen.

Keikkaus kuulostaa tosin dramaattisemmalta kuin se todellisuudessa on. Pimeyden soturina pelaaja on yhtälailla sama kohtaloiden lupaama sankari, jonka on määrä pelastaa Norvrandt lopulliselta tuholta. FFXIV on tosin alusta lähtien tuputtanut yksiväristä asetelmaa hyvien ja pahojen välillä, joten Shadowbringers tuo kaivattuja ja onnistuneita harmaan sävyjä näiden välille. Se sukeltaa samalla syvälle mysteeristen ascianien motiiveihin sekä pureutuu pelin sydämenä toimineeseen tematiikkaan koko voimallaan, mikä varmasti ilahduttaa maailman runsaaseen loreen huumaantuneita faneja.

Kerronnallisesti ongelma näkyy tosin paikanvaihdoksessa. Siinä missä aiemmat laajennukset ovat voineet kasvattaa tuttua maailmaa hienovaraisesti alati kookkaammaksi, Shadowbringers joutuu aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Tämä tarkoittaa alkuperäisen A Realm Rebornin kaltaista pohjustusta – joskin onneksi moninkertaisesti mielenkiintoisempana – jossa pelaajalle joudutaan opettamaan maailma, sen säännöt ja historia kokonaan uusiksi. Tämä puolestaan johtaa hivenen keinotekoiseen rakenteeseen, jonka vuoksi uusia paikkoja kolutaan yksi kerrallaan luonnolliselta tuntuvan kehityksen sijaan.

Rakenne heijastuu lisäksi pelaajan motiivina toimia, joka jälleen peilaa massiivimoninpelin alun kankeita vaiheita. Kutakin uutta aluetta hallinnoi oma Lightwarden, jonka eliminoimalla pimeys palautetaan takaisin kyseiselle seudulle. Pelastaakseen Norvrandtin alueet läpäistään kiltisti järjestyksessä pomovastuksia metsästäen, ja kuhunkin lääniin on tietenkin kätevästi lähetetty yksi valon soturin liittolaisista, jotta infon paloittelu vain korostuisi.

Toteutus ei välttämättä tuntuisi niin rasittavan teennäiseltä, jos Final Fantasy XIV:n viimeiset vuodet eivät olisi edenneet kerronnallisesti niin saumattoman luonnollisesti. Toisekseen on vaikea nähdä, kuinka uutta maailmaa hyödynnettäisiin enää järkevästi juonen tulevissa käänteissä, mikä saa kokemuksen tuntumaan entistä irrallisemmalta sivujuonteelta. Siten se muistuttaa myös enemmän muiden MMORPG-pelien laajennuksia.

Onneksi ongelmat eivät näy varsinaiseen pelimaailmaan tutustuessa. Norvrandtin värikkäät ja ikuisen valon täyttämät konnut tarjoavat lukuisia uusia kohtaloita selvitettäväksi, joiden kautta maailmasta ja sen ihmisistä saa kuulla lisää grindauksen ohella. Vaikka suurin osa tehtävistä on edelleen MMO-peleille tyypillistä nahkojen keräämistä ja vihollisten tappamista, on niiden kylkeen kirjoitettu paikoin mielenkiintoisia ja paikoin yllättäviä tarinoita. Sama koskee myös pelaajan matkassa kulkeneita kumppaneita, jotka saavat enemmän aikaa kasvaa hahmoina. Tekijöiden sulkakynä onkin tältä osin kehittynyt vain vuosi vuodelta eheämmäksi, joten sisällöllisesti Shadowbringers pistää parastaan. Tämä näkyy entistä likemmäksi osaksi juonta käsikirjoitetuissa uusissa erinomaisissa luolissa, jotka luottavat yhtä paljon visuaaliseen kerrontaan kuin peliin täysin uutena saapuvaan Trust-järjestelmään.

Luolat, trialit ja raidit ovat genren peleissä olleet perinteisesti useamman pelaajan koitoksia, eikä Final Fantasy XIV ole sen suhteen ollut poikkeus. Trust poistaa Shadowbringersin luolatarjonnan osalta tosin tarpeen etsiä seuraa ystävistä ja ventovieraista, jolloin nelihenkiset rymistelyt voi pelata tekoälyn ohjaamien kumppaneiden avulla. Tietokoneen ohjastamat kumppanit eliminoivat tarpeen jonottaa luolastoihin sopivia sotureita, minkä lisäksi pelaajan matkassa kulkevat kumppanit kommentoivat niissä näkyviä tapahtumia luoden tarinallista lisäarvoa.

Laajennuksen julkaisun kynnyksellä luoliin ei tosin tarvinnut jonottaa ventovieraita muutamia sekunteja enempää, mutta uudistus on silti kaivattu lisä. Vanhempien alueiden jonotusajat voivat olla pahimmillaan puolen tunnin mittaisia, joten toivottavasti Trust nähdään aikanaan myös pelin aiempiin luolastoihin.

Trust-järjestelmän lisäksi Shadowbringersin suurimpia lisäyksiä ovat kaksi uutta rotua ja ammattia. Pupumaiset vierat ja internetin kisukeiksi nousseet hrothgarit tarjoavat kosmeettisia vaihtoehtoja oman hahmon valintaan, joskin rotujen vaihtoehdot esimerkiksi hiusmallien suhteen ovat vielä hyvin rajalliset. Oman hahmon kustomoinnin tärkeyttä ei kuitenkaan käy kieltäminen MMO-peleissä, joten laajempi muotoiluvalikoima on aina parempi. Ja maailmassa ensiviikkojen aikana temmeltäneiden pupujen ja kisukkien määrästä päätellen tälle oli jo tarvetta.

Asteen konkreettisempia muutoksia peliin tuovat sen sijaan kaksi uutta ammattia. Tankkitäydennykseksi saapuva gunbreaker on mielenkiintoinen ja vaarallinen lisä eturintamalle, sillä kestävyyden lisäksi hahmoluokka pystyy tuottamaan hyvin paljon lämää eritoten yksittäiseen viholliseen mutta myös ympärilleen. Dancer on puolestaan monipuolisempi vahingontuottaja, joka pyörittää samanaikaisesti vastustajiin vahinkoa tuottavia komboja sekä liittolaisten kykyjä parantavia tanssiliikkeitä. Kummatkin ammatit ovat kokonaisuudessaan hyviä lisäyksiä valikoimaan, mutta etenkin kahden eri roolin välillä flirttaileva tanssija vetoaa monipuolisuudellaan ja omalla rytmityksellään enemmän.

Näiden ohessa aiemmat hahmoluokat – ja peli yleisesti – ovat saaneet kanssa tuntuvia muutoksia Shadowbringersin rinnalla saapuneen 5.0-päivityksen myötä. Omat pelitunnit FFXIV:n parissa ovat sen verran vähäiset, etten näistä voi valitettavasti sen syvällisemmin kommentoida, mutta haastatellessani Naoki Yoshidaa muutosten taustalla oli tarve suoraviivaistaa ammatteja ja poistaa pelistä turhaa täytettä. Suurimmat muutokset on kohdistettu nimenomaan tankkeihin ja parantajiin, jotka ovat menettäneet jossain määrin uniikkiuttaan tuomalla hahmoluokkia yhtenäisemmiksi. Tekijöiden pyrkimyksenä on ollut tehdä jokaisesta ammatista valideja vaihtoehtoja esimerkiksi loppupelin haasteellisempaa sisältöä varten, mutta tulevaisuus näyttää, onko siinä lopulta onnistuttu.

Sisällön osalta Final Fantasy XIV: Shadowbringersia ei voikaan moittia, sillä se tarjoaa rutkasti lisää pelattavaa, kerättävää ja koettavaa sarjan faneille. Pelkästään pääkampanjaan saa uppoamaan kevyesti lähes 50 tuntia, minkä jälkeen avautuvat vaikeammat haasteet, tulevat luolastot sekä tasaisin väliajoin jatkuva kampanja tuovat jatkuvasti uutta tekemistä. Vaikka laajennuksen tarina jää omalla tavallaan aavistuksen irralliseksi kokemukseksi, se vie kaiken pohjalla sykkinyttä mytologiaa mielenkiintoisilla tavoilla eteenpäin ja tarjoaa paikoin ravisuttavan eeppisiä hetkiä sen varrella.

FINAL FANTASY XIV: SHADOWBRINGERS

”Itsenäisestä kokonaisuudesta huolimatta Shadowbringers tarjoaa runsaasti laadukasta lisäpelattavaa ja koettavaa.”

Muropaketin uusimmat