Castlevania: Harmony of Despair (Xbox 360)
Castlevania on ollut aina minulle rakas pelisarja. Olen pitänyt koko ikäni klassisesta kauhusta ja sitä Castlevania on tarjoillut ämpärikaupalla. Vampyyrit, muumiot, ihmissudet ja muut hirvitykset ovat jo parin vuosikymmenen ajan purreet vampyyrintappajien ruoskaa ja aina on ollut kivaa.
Voitte siis kuvitella, että odotin Harmony of Despairia melko innokkaasti. Kuvien perusteella tiedossa oli uudempaa klassista Castlevaniaa vieläpä moninpelillä vahvistettuna. No, näinhän se kieltämättä on, mutta ei ehkä niin positiivisessa mielessä kuin toivoin.
Xbox Liven Summer of Arcade –pelivalikoimaan kuuluva Harmony of Despair on melko outo lintu. Jo nimi on harhaanjohtava, sillä Castlevania-perinteiden mukaisesti Castlevania HD –lyhenteeksi kutistuva peli ei ole HD:tä nähnytkään. Grafiikka on kirjaimellisesti klassisista Castlevania-peleistä pöllittyä ja Xbox 360:n resoluutiolle skaalattua.
Tämä ei sinänsä ole mikään fataali ongelma, sillä hyviltähän ne pelit ennenkin näyttivät, mutta tavallaan siinä on koko Harmony of Despair pähkinänkuoressa: annos vanhaa, olkaa hyvä. 15 euroa, kiitos.
Greatest Hits
Perinteistä Castlevania-meininkiä toivovat voivat unohtaa haaveensa ykkösellä, sillä Harmony of Despair ei ole mikään eeppinen seikkailupeli. Moisen sijaan tarjolla on kuusi kenttää, joissa ideana on yksinkertaisesti edetä suunnilleen sokkelon keskellä majailevan pomon luo ja leipoa tätä pataan, kunnes henki heittää pääpirusta.
Juonen sijaan pelikoukkuna toimii loottihuoraus, sillä pelissä ei ole mitään kokemustasoja tai muutakaan konkreettista hahmonkehitystä. Ideana onkin, että kentät ovat täynnä arkkuja, joista putoilee satunnaisia varusteita. Niiden ja pomon pudottaman herkkuarkun perässä sitten pitäisi grindata kenttiä uudelleen ja uudelleen, kunnes on tarpeeksi kova toistamaan saman operaation seuraavassa kentässä.
Kentät koostuvat niinikään klassisten Castlevania-pelien huoneista, eikä niitä yhdisteltäessä ole juuri pohdittu loogista yhtenäisyyttä. Pahan nukkemestarin talossa on toki nukkevuorten täyttämiä huoneita, mutta vieressä voi ihan hyvin olla myrkkykasvien täyttämä luola.
Pelihahmot ovat myös samanlaista klassikkovalikoimaa, sillä tarjolla on viisi hahmoa uudemmista Castlevania-peleistä. Soma Cruz, Alucard ja muut DS-peleistä tutut sankarit toimivat kukin omalla tavallaan. Yhteisten varusteiden lisäksi jokaisella on omat erikoishyökkäyksensä, joita voimistetaan omilla mekaniikoilla. Soma esimerkiksi pystyy yhä imemään sisäänsä hirviöiden sieluja, kun taas naisvelhon pitää kiusoitella vihollisiltaan uusia loitsuja.
Optimitilanteessa ihan jees
Tähän saakka arvostelusta saanee ehkä turhankin negatiivisen kuvan, sillä Harmony of Despair ei ole surkea peli. Se on vain kaikin puolin yleisen mitäänsanomaton. Yksinpeli on puisevaa ajanhukkaa, sillä kentät on suunniteltu pelattavaksi monen pelaajan voimin. Ne ovat täynnä reittejä, joissa kaverien pitää viereisestä huoneesta availla ovia, jotta parhaat tiet arkuille ja pomon luo aukeavat.
Moninpeli on tavallaan ihan hauskaa, joskin melkoista kohellusta. Heti alkuun tehtäköön selväksi, että moninpeli onnistuu vain Xbox Liven välityksellä, eikä mitään jaetun ruudun mahdollisuutta ole. Eikä harmitus tähän jää.
Erikoisuutena kuuden pelaajan pelistä löytyy vain viisi hahmoa, joten vähintään yhden pelaajan pitää tyytyä tuplahahmoon. Ei silti että tämä olisi ongelma: vähintään puolet pelaavat kuitenkin Alucardilla.
Koska kyse on japanilaisesta pelistä, verkkototeutus on suoraan 1930-luvulta. Tiimi kasataan ennen pelin alkua ja sitten toivotaan, että pelin vetäjäksi valittu pelaaja jaksaa valita sen halutun kentän – joka siis pitää myös olla kaikilla avattuna. Tätäkään ei tiedä, ennen kuin yrittää valita sen ryhmän haluaman tehtävän ja huomaa, että viimeksi mukaan liittynyt kiinalaispelaaja on yhä ensimmäisessä kentässä.
Pelin aikana ei voi kutsua mukaan kavereitaan, ryhmän vetovastuuta ei voi vaihtaa ja muutenkin touhu on kuin suoraan PlayStation 2:n kultaisilta moninpelivuosilta. Hei pojat, ihan oikeasti: Xbox Liven verkkopalvelu sisältää helpot ratkaisut kaikkiin näihin ongelmiin. Tulkaa nyt jo piru vie mukaan 2000-luvulle, koska tällaista säätöä ei enää jaksaisi.
Lisäksi klassisena Japani-temppuna pelin DLC aiheuttaa jo nyt pahennusta. Datafarmarit ovat huomanneet, että sekä kuudes hahmo että ylimääräinen kenttä löytyvät pelin datatiedostoista, mutta niiden avaaminen tulee vaatimaan lisärahojen pulittamista. Aika tyly temppu kun pelissä on alunperinkin vähänlaisesti sisältöä 15 euron peliksi.
Odotin itse Harmony of Despairia innokkaasti, mutta en voi kuin olla pettynyt. Ihannetilanteessa, eli viiden hyvän, taitavan ja headseteillä varustetun pelaajan kanssa pelattuna, Harmony of Despair on hauska pelikokemus, joskin silloinkin reunoilta repsottava sellainen. Ja jos näistä vaatimuksista luistaa hiemankin, tuloksena on turhautumista.
Tekijä: Konami
Julkaisija: Konami
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-6 (Xbox Live)
Pelin kotisivu: http://www.xbox.com/fi-FI/games/c/castlevaniahdxbla/
Miikka Lehtonen
