Castlevania: Lords of Shadow 2 (PC, PS3, Xbox 360)

28.03.2014 16:30 | Miika J.K. Halmela

Tekijä: MercurySteam
Julkaisija: Konami
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai uudempi, Intel Celeron E1500 Dual-Core 2.2GHz/AMD Athlon 64 X2 Dual Core 4800+, 2 Gt muistia, Nvidia GeForce GT 330/AMD Radeon HD 3600 Series
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Castlevania: Lords of Shadow 2
Arvostelija: Miika J.K. Halmela

Puritaanit kavahtakaa, sillä espanjalaisen MercurySteamin mielipiteitä jakanut moderni Castlevania-tulkinta on täällä taas. Nyt pakkaa on sekoitettu entisestään, sillä Lords of Shadow 2 päästää pelaajan juoksentelemaan ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa itse pimeyden prinssinä, Draculana, ja vieläpä futuristisessa, mechojen täyttämässä kaupungissa. Onko lopputuloksena viihdyttävän verevä vainaja vaiko kalmankatkuinen nosferatu?

Takavuosien kolmiulotteiset Castlevaniat ovat olleet melko heppoisia tapauksia 2D-kumppaneihinsa verrattuna, joten MercuryStream oli kovan paikan edessä ensimmäisellä Lords of Shadow -pelillään. Sarja olisi tuotava onnistuneesti tähän päivään, ja samalla houkuteltava mukaan uusia pelaajia sekä miellytettävä vanhoja faneja. Valmistuttuaan tuo teknisesti onnistunut teos jakoi mielipiteitä, sillä kovaäänisen vähemmistön mukaan ainoa oikea tapa käsitellä Castlevaniaa on juuri sivustakuvattuna tasoloikintana. Heidän mielipiteistään ei selvästikään ole piitattu, sillä Lords of Shadow 2 jatkaa edeltäjänsä linjoilla, joskin paremmin toteutettuna. Tällä kertaa mukaan on saatu esimerkiksi vapaasti käänneltävissä oleva kamera, joka on suuri parannus aiemman osan staattisiin kuvakulmiin verrattuna.

Juonellisesti peli on suoraa jatkumoa ensimmäiselle osalle ja sitä seuranneelle Nintendo 3DS:n Mirror of Fatelle. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka kyseinen välipala olisi jäänyt kokematta, sillä menneet tapahtumat selostetaan pelaajalle alkuintron aikana.

Gabriel Belmont on nyt uudestisyntynyt Dracula (äänenään totinen Robert Carlyle), joka unelmoi lopullisesta pääsystä haudan lepoon. Se miehelle luvataan, mutta hommassa on vain yksi valtava mutta: ensiksi pitäisi estää vanhan vihtahousun, itsensä Saatanan, tulo maailmaan. Oukki doukki! Tästä alkaa noin 20-tuntinen seikkailu avoimessa maailmassa, joka sisältää kosolti aikamatkustusta Draculan linnan ja neonvaloissa kylpevän Castlevania-cityn välillä – ja joka tuntuu pelillisesti yllättävän tutulta.

Dracula laadukkaissa lainavaatteissa

Jos kopiointi on imartelun korkein muoto, sietäisi useammankin pelisarjan hymyillä muikeasti. Lords of Shadow 2:n ruoskanheiluttelu on edelleen sitä God of Warin tutuksi tekemää viuhtomista, lukuisat kiipeilykohtaukset taas tuovat mieleen Assassin’s Creedit. Mukana on myös hiippailuosioita ja myöhemmin aukeavien kykyjen myötä saavutettavia paikkoja, jotka muistuttavat kovasti Batman: Arkham -sarjaa. Välillä kavutaan jättihirviöiden kimppuun kuin Shadow of the Colossuksessa konsanaan. Kun nämä elementit on lyöty yhteen pataan ja soppa höystetty goottilaisin maustein, on lopputulos yllättävän maistuva. Silti välillä puskee läpi fiilis, että pelataanko tässä nyt uusinta Castlevaniaa vai ehkä sittenkin Batmania?

Onneksi erilaiset osiot ovat sentään toteutettu hyvin, vaikka välillä sitä tahtoo väkisinkin kyseenalaistaa kattopalkkien päällä hiipimisen ja vartijoiden välttelyn. Kun Dracula kerran on teoriassa kuolematon (tämä oletushan on koko juoniasetelman primus motor), luulisi että valtavienkin vihollismassojen ohi voisi vain tunkea piittaamatta siitä, montako luodinreikää, keihääniskua tai miekansivallusta kroppaansa saa. Toisaalta on kuitenkin ymmärrettävää, että pelissä on kuolemattomankin henki hellässä haastavuuden ylläpitämiseksi.

Kyvykäs pimeyden prinssi

Kukapa meistä olisi heti pitkiltä unilta herättyään aivan voimiensa tunnossa – ei edes Dracula. Aluksi liike- ja kykyvalikoima on pieni ja aseena pelkkä ruoska, mutta pelin edetessä tilanne korjaantuu. Vihollisia tappamalla saa kokemuspisteitä, jotka voi käyttää uusien hyökkäysten avaamiseen tai vanhojen päivittämiseen. Mitä enemmän eri hyökkäyksiä käyttää, sitä paremmiksi ne kehittyvät. Myös uutta aseistusta on luvassa: vihollisista elinvoimaa imevä Void Sword ja liekehtivät Chaos Claws -hanskat, jotka muuttavat synkän sankarimme helvetilliseksi versioksi Mike Tysonista, ja joiden iskut murskaavat vihollisten kilvet punahohkaisiksi säpäleiksi. Luonnollisesti nämäkin aseet tarjoavat suuren määrän uusia hyökkäysmahdollisuuksia, joten kokemuspisteet on syytä käyttää harkiten.

Monipuoliset taistelukyvyt tulevat tarpeeseen, sillä pimeyden ruhtinas kohtaa monenlaista möllinkäistä aikamatkustaessaan linnansa ja modernin Castlevania-cityn välillä, aina perinteisistä luurangoista jättimäisiin mecha-robotteihin. Jotkut viholliset – ja erityisesti pomovastustajat – vaativat juuri oikean taktiikan sekä tiettyjen aseiden ja kykyjen käyttöä, jotta kukistuisivat. Rivimiehet kaatuvat suht helposti vielä nappia hakkaamalla, mutta itse jouduin eräänkin pomon kohdatessani aloittamaan koko osion alusta, sillä Void Sword -miekan käyttöön tarvittava energia oli lopussa, eikä pomoa ollut mahdollista voittaa ilman miekkaa. Aseiden käyttöön tarvittavaa energiaa saa täydennettyä sinne tänne ripotelluista patsaista tai pieksemällä vihollisia riittävän pitkään ilman, että sattuu omaan nilkkaan. Jos osumaa kuitenkin tulee, voi menetettyä elinvoimaansa täydentää imaisemalla taistelun tuoksinassa pahiksista veret pihalle. Nami!

Verenpunaista ilotulitusta

Visuaalisesti Lords of Shadow 2 on ihan mainio paketti: jos ajatus Draculasta tepastelemassa modernissa kaupungissa vaikuttaa hölmöltä, ei kannata heittää heti kirvestä kaivoon. Pimeyden prinssin hulppea linna kellareineen, holvikattoisine kammioineen ja valtavine ulkoalueineen on yhtä olennainen osa pelialuetta kuin synkkä Castlevania-citykin – ja aikamatkustuksen ansiosta näiden alueiden välillä pääsee kyllä loikkimaan mielin määrin. Välillä on peräti suotavaa palata jo aiemmin tutuksi tulleille nurkille, sillä uusien kykyjen auettua on mahdollista tavoittaa aiemmin saavuttamattomissa olevia paikkoja ja salaisuuksia. Taistelukohtauksissa hurmetta lentää ja sydämiä revitään irti rinnasta, joten pelin saama K-18 -leima on ihan oikeutettu. Sinfoniaorkesterin eeppinen pauhu tahdittaa touhua mukavasti, mutta legendaaristen Castlevania-sävelmien tasolle musiikit eivät oikein yllä.

Kyseessä on paketti, joka yrittää parhaansa mukaan olla ehta Castlevania-peli, mutta onko se lopulta sitä? Kyllä ja ei. Audiovisuaalisesti kyllä, mutta pelillisesti vaikutteet esikuvista puskevat läpi vähän turhankin paljon. Lisäksi kestoa on turhan paljon – eräät hieman turhemmista sivujuonikuvioista olisi saanut karsia kylmästi pois, sillä ne eivät tuo pääjuoneen mitään sisältöä. Päinvastoin, parhaimmillaan ultraviihdyttävältä tuntuva pelaaminen on pitkittämisen ansiosta pahimmillaan puisevaa, jopa työläältä tuntuvaa.

Koska Lords of Shadow 2 on MercurySteamin viimeinen luku tähän saagaan, on espanjalaispuoti selvästi halunnut uudistaa kauan samoilla urilla hiihtänyttä pelisarjaa entisestään. Pelatessani mieleeni kuitenkin usein hiipi ajatus siitä, että olisiko sieltä ja täältä pelillisiä elementtejä lainaamisen sijaan ollut mahdollista kehittää jotakin aivan uutta, omaa ja ennen kokematonta?

 

 

Lisää aiheesta

Castlevania: Harmony of Despair (Xbox 360)

Castlevania: Lords of Shadow – Mirror of Fate (3DS)

Castlevania: Lords of Shadow – Mirror of Fate HD (PS3, Xbox 360)

Castlevania: Lords of Shadow (PS3, Xbox 360)

Lue myös

Dark Souls 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Diablo III: Reaper of Souls (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

First Strike (iOS)

The Walking Dead Season 2 Episode 2: A House Divided (iOS, Mac, PC, PS3, Xbox 360)